Näytetään tekstit, joissa on tunniste säitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säitä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. huhtikuuta 2026

Pääsiäismaanantai - päivä, jolloin tapasin majavan

 

Minun ei pitäisi tarttua haasteisiin, koska en minä jaksa kuitenkaan. Tänään kävin katsomassa Majava-leffan, koska helmetin leffahaasteessa on myös kohta, jossa elokuvassa on majava. Leffa oli suht ok. Leffahaaste voisikin toteutua. Sen sijaan lukuhaaste tuskin ja retkihaaste on vaipunut unhon yöhön heti synnyttyään.
--- 
Pääsiäismaanantai on outo vapaapäivä. Miksi se on olemassa? Pitkäperjantain Jeesus kuoli. Sitten kolmantena päivänä eli sunnuntaina heräsi kuolleista. (kolme päivää on mielenkiintoisesti laskettu)  Mutta tapahtuiko maanantaina jotain? 
 ---
Minulla oli ystävä, joka oli kasvanut Australiassa. Hän kiihtyi aina suomalaisten arkipyhistä, jotka vain sotkivat työviikot. Hänen mielestään arkipyhät pitäisi lopettaa.
 
"Sallikaa että, ikioman arkipyhän järjestän
Unohdan normit, unohdan kurinalaisen elämän
Sallikaa että, edes hetkiseksi syrjäytyä saan"
 

 Sateinen päivä. 
Leffan lisäksi tein kirjanpidon valmiiksi, lenkkeilytin Fizbania, kirjoitin huomiseksi pienen kirjeen, söin ja nukuin taas päikkärit.
 
 

tiistai 10. maaliskuuta 2026

Hankiaiset

 

alkavat olla ohi, mutta kylläpä oli kiva nauttia tästä harvinaisesta herkusta näillä leveysasteilla. Yhden pääsiäisen muistan, kun tuolla pelloilla pystyi juoksemaan. (Pääsiäisen, koska oli lomaa. Töissä ollessa juhlapyhät olivat erikoisia, koska sai olla kotona. Nythän juhlapyhät ei arjesta eroa. Pitäiskö niitä ruveta juhlimaan, jotta saisi vaihtelua.) Lapsena ajeltiin potkurilla pitkin hankia. Miten on te pohjoisemman asukkaat, vieläkö potkuri luistaa hangen pinnalla?
 

 Vaihtelua oli, kun kävin tapaamassa kurssikaveria. Hän järjesti ihanan yllätyksen runon kera.
 

 Oli ostanut minulle kirjan, joka kertoo yhteisestä kurssikaveristamme, kirjan, jota olen halunnut. Olen innoissani. Tällaisia yllätyksiä ei osaa odottaa.
 

 Fizban on ollut innoissaan lumesta ja jäästä. Lumet hupenee, mutta jäätä riittää ja jäästä kaiveltavia yllätyksiä, esim. rusakon papanoita.
 

 Saharan hiekka tarjoilee meille värikkäitä taivaita. Muistaako joku vielä, kun muutama vuosi sitten lumi oli ihan keltaista, kun Saharasta satoi enemmänkin hiekkaa? Se oli aika outoa.
 

 Nyt on aika siirtyä päivän tehtäviin. Fizban ottaa rennosti. Minä menen ensin tasapainoryhmään ja sitten mummotettavan kanssa kangaskauppaan. 
---
Mukavaa tiistaita kaikille!
 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

Aamupuuro

 ei ole ollut aikoihin normiateriani. Nyt luin jostain, että kaurapuuron popsiminen alentaa kolesterolia, joten olen siirtynyt aamuisin mättämään maitoon keitettyjä kauraryynejä. Enhän minä edes tiedä, pitäisikö vielä alentaa kolesteroliani. Viime mittauksessa se oli aavistuksen koholla, mutta siitä on aikaa ja olen tehnyt jo jotain korjausliikkeitä. Minulla on aina ollut hyvät arvot, mutta mistä sitä nyt tietää. Työstä tuo puuron syöminen kyllä käy. Mutta eipähän tule pitkään aikaan nälkä.
 

 Aika nuhruinen keli on ulkona. Sumua. Ei paljon tarvitse katsella kaukaisuuteen. On rauhoittavan pehmeät näkymät. Eikä kovin liukasta, koska hyvin on lumet höylätty pois ja loput ovat muuttuneet kuravedeksi. Piikkikengillä silti kuljeskelen, koska, jos jossain on lumenjätteitä, on myös hyvin hyvin liukasta. Tänään on myös liput musiikkitaloon. Sinne pitää ilman piikkejä mennä, joten teoreettinen kaatumisen mahdollisuus on olemassa.
 
Rutiineistani poiketen katsoin eilen Uuden musiikin lähetyksen. En ole mikään euroviisuintoilija, joten ihan uusi juttu minulle. Viimeksi varmaan katsoin, kun Lordi voitti. Olisko tämä enne, voittaisko Suomi taas. Pete Parkkosesta olen pitänyt Idolsin ajoista asti ja osaahan Lampenius viulua soittaa, joten olivat minunkin ennakkosuosikkini. Komiat ja Antti Paalanen olivat minusta myös hyviä. Mutta minähän en musiikista mitään tiedä, vitosen laulaja.
 
Nyt, kun ei ole palapeliä tässä nenän edessä, tulee kiusaus höpistä täällä, mutta jospa kuitenkin jatkaisin sotkujen selvittämistä. 
 

torstai 26. helmikuuta 2026

Aika rientää, minä en

 
Näin kulutan aikaamaatessani alla tämän taivaanjosta pilvet tekevät harmaansen tiedän, varmaan takana sinistensilmieni päätäni vaivaanalla tämän taivaankun kuluttelen aikaa, kun kuluttelen aikaa
 
Ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakanja sitten mietin; josko soittaisin jollekinei kukaan soita minulle, soittaisinko sinullekun et kuitenkaan pääsisi tulemaanja makaan selälläni, minun kelloni raksuttaapikkuhiljaa naksuttaaOlen yksin tämän perjantain,vietän yksin tämän perjantain,tämän pitkän perjantain
 
Takana sinistensilmieni tiedän värin taivaansillä päätä vaivaan,tiedän värin taivaan,tiedän värin taivaan
 
Päivä illaksi muuttuu,pelkään että kelloni puuttuu,itsekseen ajan kulkuun suuttuuLakkaa lyömästä,sitten syömästä aikaa poisei riitä että jätättää minut perjantaihinjättää, loputtomaan perjantaihinjättää, loputtomaan perjantaihin
 
Ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakanja sitten mietin; josko soittaisin jollekinei kukaan soita minulle, soittaisinko sinullekun et kuitenkaan pääsisi tulemaanja makaan selälläni, minun kelloni raksuttaapikkuhiljaa naksuttaaOlen yksin tämän perjantain,vietän yksin tämän perjantain,tämän pitkän perjantain
 
Takana sinistensilmieni tiedän värin taivaansillä päätä vaivaan,
Tiedän värin taivaan
 
---
Minä en kyllä polta tupakkaa, en ole koskaan edes maistanut. Olisi varmaan kannattanut, koska nykyisin netti antaa minulle korjausliikkeeksi lopettaa tupankan polton, sanoo vielä "se yleensä riittää". 
 

 Että mitäkö olen tehnyt nämä hienot talvipäivät?
On ollut mummoystävällinen talvi eli ei liukkautta. Nyt, kun ilma lauhtui, saapunee liukkauskin tai sitten ei. Mutta hieno talvi on ollut, lunta ja pakkasta ja paljon aurinkoakin.
 

 Mummoilemassa oltiin Fizbanin kanssa kahteen otteeseen monta päivää.
 

 Oli synttäritkin. Yhdet sukat sain valmiiksi. Nyt on keskeneräisiä vain.
Olen käynyt leffoissa, tavannut ystäviä, käynyt kurssilla, jättänyt käymättä jollain kurssilla.
 

 Suurin syy, miksi en ole bloggaillut on tämä pahuksen palapeli. Minä yleensä avaan läppärin aamukahvilla ja silloin myös tänne kirjoittelen. Nyt on keittiön pöydällä oleva keskeneräinen palapeli vienyt kaiken huomion. Se ei vain edisty. Mutta tänään siirrän sen pois nenän edestä. Kutsuin työkaverin punaviinille viikon alussa, joten pitää vähän raivata tilaa eli siivouspäivä vaihteeksi luvassa. Hyvä päivä sille. Ulkona lumisade tihenee tiiviisti. Illalla olisi ompelukurssi. Nyt sen kanssa kamppailen, menenkö vai jätänkö.
 
Nyt olisi siirryttävä päivän aiheen ääreen, mutta josko ensin vähän möllöttäisin...
 
 

torstai 5. helmikuuta 2026

Katson piipusta kun savu kohoaa


Siinäpä taas kryptinen lause
Katson piipusta, kun savu kohoaa.
Katson, piipusta kun savu kohoaa.
Sitä voitte pohtia. 
 

Tosin en minä ole piipussa katsomassa mitään. Jostain kuitenkin savua tupruaa taivaalle. 
Savusta viis. Tulin vain kertomaan, että
 

 nyt se on täällä, TST-kirja. Hyvät kuvat, selkeät kaaviot. Tästä syntyy paljon kivaa ensi jouluksi. Heti tekisi mieli aloittaa, mutta on kaikkea muuta. Minullahan on nyt tämä vakaa aikomus, että ennen syksyä on pino joululahjoja valmiina paketissa, ettei aian tulisi kiire. Käyköhän kuten yleensä suunnitelmilleni...
 

 Aurinko ei oikein millään jaksanut nousta taivaanrannan yläpuolelle. Piti tiukasti kiinni. "En nouse! En nouse!" Mutta pakko oli antaa periksi. Tunnen sympatiaa aurinkoa kohtaan. Kyllä tekisi minunkin mieli sanoa ei. Mutta sukellan silti hetkeksi sotkujen pariin.
 

lauantai 31. tammikuuta 2026

Raitaa

 

kutoi aurinko taivaalle. Kovin hempeällä mielellä näyttää olevan. Jättää jäähyväiset tammikuulle. Eikä aikaakaan, kun on taas kevät ja kesä ja syksy ja talvi. Vuosi kiitää sellaista vauhtia, ettei perässä pysy.
---
Kipakkaa pakkasta on ulkona. Fizban käyttää Mumakin ylisuurta takkia, kunnes oma saapuu postin mukana. Eilen illalla tilasin pompan, kun sain vinkin alesta. Nyt vähän harmittaa, kun valitsin postin toimittamaan paketin. Varmaan kaikki muut vaihtoehdot olisi olleet nopeampia. Mutta jos ilma ehtii lämmetä ennen paketin kotiutumista, niin onpahan ensi talveksi valmiina lämmintä päälle. Siihen asti Fizban kulkee viitta lepattaen. Joudun kyllä aika paljon komentamaan ennenkuin suostuu pukeutumaan. Töppöset olisi tarpeen, mutta millainen tappelu siitä syntyisi.
 

 Kävin eilen Hyvinkäällä ystävää tapaamassa. Yritin saada hänelle kuvan kuusta, koska minullehan kuu näkyy aina. Eipäs ollutkaan taivaalla.
---
Minähän en toki siivonnut makkaria vaikka lupasin, joten se olisi edessä nyt - tai joskus... On tulossa synttäreitä ja lahjasukat on kesken. Mieluumminhan minä neulon kuin siivoan. Katsotaan miten käy. Tänään on myös pakko käydä apteekissa, joten ei hyvältä näytä makkarin tilanne. Silloin torstaina heti aamusta siirsin pyykkituvan maanantaille, jotta jää aikaa siivoamiselle. Puhtaat kirjavat lakanat sentään laitoin sänkyyn, mutta siivoamisesta näyttää muodostuvan jatkokertomus, jota jäämme seuraamaan kasvavalla mielenkiinnolla.
 

 Repolainen
teki näin hienot kortit synttärisankareille eli mummotettavalle ja hänen isälleen. Oletan, etteivät he seuraa blogiani, joten uskallan laittaa kuvat etukäteen.
 

 

maanantai 19. tammikuuta 2026

Uusi viikko

 

Joskus viikko alkoi sunnuntaista. Suomessa siirryttiin kansainväliseen ISO 8641 -standartiin vuoden 1973 alussa. Standartin mukaan viikko alkaa maanantaina. Sitä tietää eläneensä pitkään, kun kaikki muutokset ovat tapahtuneet omana elinaikana. Uusi viikkohan on taas uuden alku, uusi tilaisuus parantaa elämäänsä. Kun nämä päivät ovat hyvin samanlaisia, pitää joskus oikein ajatella, että mikä viikonpäivä on nyt. Onneksi jotain päiväänsidottua on taas tullut ohjelmaan. Pitää siis tarkemmin huolehtia, että on oikeassa päivässä.
 

Ulkona on lämmintä, tuhruista. Mukava oli aamulla kuitenkin lenkkeillä. Ei ollut kohtuuttoman liukasta. Fizban ottaa äkkispurtteja, jolloin voisin helposrti keikahtaa nurin. Pieni koira, vahvat lihakset.
 

 "Puhutko sinä minusta pahaa siellä?"
 

 "Ketä kiinnostaa."
 

 

perjantai 16. tammikuuta 2026

Pienentyy mun ympär' elonpiiri

 Sehän on ihan tuttu juttu, että iän myötä elinpiiri kutistuu verrattuna niihin kaikkein aktiivisimpiin aikoihin. Mutta nyt olen ihan uuden ilmiön edessä. Minäkin olen pienentynyt. Tai ehkä en pienentynyt. Muuttanut muotoa. Kävin spirometriassa. Sitä varten tarvitaan tarkka pituus. Mitta näytti, että olen neljä senttiä lyhyempi kuin olen kuvitellut, kuin olin viimeksi mitattaessa. Olen järkyttynyt. Sanoin mittaajalle, etten varmaan ikinä toivu tästä. Hän oli pahoillaan ja sanoi, että jos yrittäisin vain unohtaa ja olisin edelleen sen mittainen kuin olen tähänkin asti uskonut olevani. Mutta miten tuollaisen voisi unohtaa. Sehän muuttaa koko minäkuvani, koko elämäni. Toisaalta se kyllä selittää joitakin outoja juttuja. Olen ihmetellyt, miksi minulle on tullut pallomaha, keskivartalo paisunut valtavasti. No, tietenkin! Jossakinhan se menetetty pituus on. Olen painunut kasaan ja leventynyt. En siis ole menettänyt mitään, koska se, mikä pituudesta on kadonnut, on leveyteen lisääntynyt. Eikä ihme, ettei keskikeho pääse kutistumaan vaikka mitä tekisin. Se on aineenhäviämättömyydenlaki, mikä kehoani säätelee.
 

 Aamukahvinäkymäni on nyt kovin talvinen. Meillekin on tullut talvi ja vieläpä ihan miellyttävä talvi, lunta, pientä pakkasta, eikä liukkautta toistaiseksi.
---
Eilen päivälenkillä kierrettiin tuttua reittiä, kun mäen päällä oli hiihtäjä, joka huikkasi "Voiko laskea?" Vastasin, että tottakai. Siirryttiin syrjään. Hiihtäjä kiitteli ohikiitäessään. Ehdin ajatella, että onpa kiva, kun on noin miellyttäviä hiihtäjiä tänä vuonna. Tyhmä ajatus. Seuraava huusi "Tämä on latu!" Vastasin "Niinhän ne kaikki on."  "Metsässä on polkuja." Jätin keskustelun sikseen. Mielestäni hyvin mahduimme siihen molemmat. Tie oli aurattu, mutta mitään latuja ei vielä ole ajettu, kun lunta tuolla metsissä on liian vähän. Tiedän, että kohta reitillä on ladut. Se on ihan hyvä. Täytyyhän hiihtäjien saada hiihtää. Mutta kun ne ladut tulee, juuri tuolle tielle jätetään tilaa myös jalankulkijoille.  Silloin, kun minä vielä hiihdin, tapana oli tehdä itse ladut umpihankeen. Kävelijöille aurattiin tiet. Nyt kone tekee ladut ja kävelijät tamppaa tiet umpihankeen. Mikään ei ole muuttunut. Olen umpihankikulkija aina. 
Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.
 

 Talvi om kaunis.

 

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

3. adventti

  
 
Siinäpä oiva aamunäkymä, kun saavuttiin kotiin lenkiltä. Taivas oikein hehkui. Oli kiva kävellä kuivassa, raikkaassa säässä. Yritän taas vaihteeksi ryhdistäytyä. Pitäisi parantaa elämänlaatua. Eilen löysin loistavan lauseen Arkeilijan blogista. (luvatta kopsasin sen tänne)
 
 
 
Oli niin hyvä, että päätin ottaa sen ohjenuorakseni. Fizbankin oli sitä mieltä, että näin toimitaan.
 

 Adventtikalenterissa ei ollutkaan norsua vaan tällainen uudenmallinen heijastin. Onpa hieno! Jotkut ne osaa.
 

 Lunta kuulemma odotellaan tänään. Vähäiset on hanget meillä. Katsotaan, tuleeko sade lumena vai vedeksikö kääntyy.
 

 Onhan tässä jo ollut pari kaunista päivää, joten ei valiteta vaan siirrytään vaikka neulomaan. 
 
 

tiistai 9. joulukuuta 2025

Päivitys

 

Jotain pysyvää on elämässä. Joka kuukauden kaktus kukkii poikasenakin. Tapoin vanhan ison ja otin pari oksaa ruukkuun. Molemmat tunkee nyt kukkaa tuvan täydeltä.
Toinen yhtä pysyvä asia elämässäni on vesisade. 
Takaisin sateeseenÖisille kaduille meenTakaisin sateeseenTakaisin sateeseen
Herään aamulla sateeseen ja nukahdan illalla sateeseen. 
 

 Adventtikalenterin toisesta luukusta paljastui norsuja. Kiitos.
 

 Päiväni menevät kummasti noiden joulukalenteripalojen kanssa. Jää lahjat valmistumatta, kun en ehdi neuloa.
 

 Tässä on myös syy siihen, miksi en täällä käy. Ei mahdu pöydälle enää läppäri, kun tuo palapeli on räjähtänyt käsiin. Kun ei ole kaikkia paloja käytössä, valmista syntyy hyvin, hyvin hitaasti, ehkä kaksi palaa paikalleen päivässä. Kaikki palat, jotka olen pussukoita kaivanut, ovat nyt leviteltyinä erilaisille alustoille sellaisella toiveikkaalla ajatuksella, että niitä tuijottelemalla löytyisi samanalaisia paloja. Ei löydy, mutta aikaa menee.
 

Fizbanilla on ihan oma mielipide meidän nykyisestä elämästä. Sadehan ei tuollaista saaristolaista haittaa. Aina yhtä innolle kiitää ulos, oli sää mikä vain. Minulla vain aika menee palojen kanssa, eikä tallustelu vesisateessa innosta hillittömästi. Siitä olen tyytyväinen, ettei ole liukasta. 
 
 
 
 

perjantai 28. marraskuuta 2025

Vaihtelua elämään

 

Aamut ovat erilaisia. Tänään katselen tällaista ikkunaa.
 
 
Eilen näkymä oli erilainen.
Eilen unohdin ilmoittautua työväenopistoon, joten ei ole luvassa stressiä aikatauluista kevään mittaan. Aika huonosti kyllä tässä syksyn mittaan osallistuin, joten menetys ei ole suuri.
 

 Nyt odotetaan joulukalentereita. Ihanat ystävät lähettivät minulla yllätyspostia eli adventtikalenteripussukoita. Pääsen siis jo sunnuntaina avaamaan ekan. 
---
Varsinaisia joulukalentereitakin minulla on kolme. Tilasin taas teejoulukalenterin vaikka olen aika huono teen juoja. Jos nyt kuitenkin joulukuun ajan joisin päivällä kupillisen. Näissä Tsaikan pussukoissa on kyllä ainesta useampaankin kupilliseen, joten pitänee juoda myöhemminkin.
---
Viime jouluna sain palapelikalenteria, jota en silloin voinut tehdä, kun oli kesken toinen palapeli. Nyt sitten niiden pussukoiden kimppuun. Olikohan ne jotenkin järjestyksessä viime vuonna? Nyt pitää vain poimia summamutikassa joku pussukka ja toivoa, että saan niistä jotain aikaan.
---
Viime vuonna sain joululahjaksi toiset 24 yötä jouluun. Minulla on vielä kesken kuuntelussa 24 yötä jouluun. Yritän sen saada loppuun vielä tämän kuun aikana. Luulen, että lukien tuo on järkevämpää. Minähän lopetan kuuntelun noin vain kesken tarinan, joten juoni vähän katkeaa. Tätä uutta sitten luen tarinan kerrallaan.
 

 Kun tänään ei tarvitse paljon ulkoilla, voin keskittyä kaikkiin keskeneräisiin neuleisiin. Niitähän riittää. Ja uuttakin pitäisi aloittaa.
 
 

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Positiivista

 
"asiallinen naispotilas, asuu yksin, omatoiminen ja aktiivinen"
Eikös tämä ole kovin positiivinen lausunto, kun menee päivystykseen tutkituttamaan päänsä. Onnistuin nimittäin kompuroimaan sen verran, että katsoin aiheelliseksi käydä katsomassa lääkäriä. Siinä sitten kului kuusi tuntia hyvinkin rauhallisella päivystyspolilla. Kuusi tuntia, koska päänsä kolauttaneita on seurattava vähintään kuusi tuntia. Selvisin siis hengissä. Ohjelmaan tuli muutoksia, päätä särkee ja harmittaa oma hölmöys, mutta muutenhan tässä sujuu, paineetkin ovat palanneet normeiksi. On tässä muutenkin syynätty, miten mummo voi, otettu verta, filmiä ja muita näytteitä, tavattu mukavia lääkäreitä ja hoitajia, todettu, että hyvältähän tuo näyttää. Tuo on vähän kaksipiippuinen juttu. Tietenkin on tosi mukava, että kaikki arvot on normivaihtelun sisässä, mutta olisi kiva, jos joku kertoisi, miksi ei silti tunnu hyvältä.
 

 Onneksi kullanmuru voi hyvin. Tuossa taitaa vähän murjottaa, kun ei saanut pelkkää puuroa aamulla vaan tarjottiin nappuloita. Varmaan se eläisi pelkällä Yrjölän puurollakin, koska lisään siihen vähärasvaista naudan jauhelihaa ja paljon porkkanaraastetta. Tuntuu kuitenkin, että ehkä siinä jäisi jotain tärkeitä aineita pois, joten yritän aina ujuttaa mukaan myös noita nappuloita, joissa kait on kaikki, mitä tarvitaan. Meillä on nyt (siis Fizbanilla, ei tietenkään minulla) säännölliset ruoka-ajat - no, silleen säännölliset, että kolmesti päivässä tarjotaan ruokaa ja jos ei kelpaa, otetaan kuppi pois. On se vähän parantanut tuota ruuan menekkiä, mutta ei Fizban silti liho - enkä minä laihdu. 
 
Eikä talvi ole vielä yllättänyt autoilijoita eikä muitakaan.Taidan pestä ikkunoita tänään, kun ei edes vettä sada.
 

lauantai 20. syyskuuta 2025

Reissaajat


En minä mihinkään ole lähtenyt - vielä. Keittiön pöydän ääressä palapeliä väistellen ihailen sadetta. Olisi ollut linturetkeilypäivä - sellaisellekin työkkärikurssille muka osallistun. Olen tyytyväinen, kun sade antoi jonkinlaisen synninpäästön retken laiminlyömiseen. Varsinainen syy on se, että piti odottaa Fizbania kotiin. Fizban oli yökylässä. Harjoittelee matkaani varten. Hyvin oli kyläily sujunut.
 


 Taideterapiassa sotattiin paperia.
 

 Jossain välissä ehdin taivaitakin ihailemaan tässä tauon aikana.
---
Kävin myös yhdellä lintuluennolla, linturetkellä, kuntosalilla, raahaamassa tavaraa kierrätyskeskuksen autolle, pyykkituvan kierrätyshyllyyn ja roskikseen, kävin myös ystävän kanssa leffassa. Siivous on yhä vaiheessa, mutta rääppäisen sen jonkinlaiseen kuosiin, sillä lähdemme Fizbanin kanssa viikoksi mummoilemaan. Olisi ensi viikolla harva se päivä jotain menoa, mutta näyttää melko selvältä että ainakin suurin osa jää tekemättä. Pitäisi aina ensin siirtää Fizban kotiin ja vasta sitten suunnistaa harrastuksiin ja tietenkin sitten hakea Fizban kotoa ja sitten siirryttävä mummotettavien luo. Katson, miten käy. Nyt rääpin sotkua kasaan ja heittelen jotain tavaroita reppuun.