Väsyttää, kolottaa

 

ja aamulenkillä palelee. Kylmän yön jälkeen maa on jäässä.

 Vappusäät ovat saapuneet.

Räntääkin sateli illalla

 

vaikka aurinko yritti esittää olevansa voimissaan.

 

Kolotuksiin lienee syynä äkillinen palsta-aktiivisuua. Olen haravoinut

kasannut aidanrämälautoja ja katkottuja oksia, peittänyt alueita hesareilla

 

ja jopa siirtänyt karviaispensaan väljemmille vesille. Oli ryöminyt mustaviinimarjan alle turvaan. Oli siellä aika hankala kaikkine piikkeineen. 

---

Vadelmiakin siirtelin. Niiden piikkejä on nyt käsissä. Kait ne sieltä aikanaan mätii ulos.

 

 

Olen myös talikoinut hiukan multaa. Sieltä paljastui aika paljon kaikenlaisten rikkaruohojen juuria. Seuraavaksi pitäisi seuloa noita juuria pois, sekoittaa pussin pohjalle jäänyttä hevosen lantaa joukkoon ja peittää koko höskä hesareilla. Hesareiden idea on pitää rikkaruohot kurissa siihen asti, kun on aika istuttaa tähän jotain, ehkä jättikurpitsaa. Laitoin sekä kesäkurpitsaa että jättikurpitsaa itämään, kun löytyi vanhaksi menneitä siemeniä pari pussillista. Siinä käy joko niin, että minulla on kymmenittäin taimia tai ei yhtään.

---

Olin alunperin ajatellut mennä heti aamusta suorittamaan seulonnan, mutta nyt ei innosta. Ehkä velvollisuudentunne iskee myöhemmin päivällä, ehkä ei. Voisin siivotakin, kun lapset tulevat sunnuntaina syömään munkkeja. Koirapoika laskee karvaa aika tavalla ja laski illalla pissatkin eteisen matolle. Siivoamista siis riittäisi.

 

Naapuri tipautti juuri hesarin, joten taidan selata sen.

---

Huomiseksi oli tarkoitus mennä kyläilemään, mutta tuli aamulla tekstari, että kylpaikassa jyllää korona.

---

Hyvää vapunodotusta kaikille!

Retki, jolla seuraat vesilintuja (15)

 

Pitkästä aikaa, suunnittelematta, ikäänkuin vahingossa, retkihaastekin edistyi.

---

Kävin kampaajalla. Vanhat tutut ratikat ja bussit eivät kulkeneet entisiä latujaan, kun katuja taas myllätään. Pääsin kuitenkin perille ja suht ajoissakin. Kotimatkalle en viitsinyt edes yrittää mitään kulkuneuvoa vaan suuntasin Töölönlahden kautta metrolle.

Siellähän tietenkin kelluskeli kaikenlaisia lintuja kauniissa auringonpaisteessa. 

(nyt on taas naama punainen vaikka olin isokertoimisen aurinkorasvan muistanut)

Lokkeja tietenkin, kaikenlaisia, herttaisen pyöreänaamaisia kalalokkeja

ronskimman näköisiä harmaalokkeja 

(huom. punainen täplä nokassa)

ja keveän kauniita naurulokkeja.

Ja tietenkin vakio eli kyhmyjoutsenpari pesimistä aloittamassa. Taustalle on osunut silkkiuikku,

joka on niitä ärsyttäviä kuvattavia. 

 

 

Sukeltaa näkymättömiin sekunnin murto-osassa ja nousee pinnalle ties missä.

Puolisukeltajat jäävät sentään kelluskelemaan paikalleen.

Ärsyttävä oli myös haapana, joka lähti uimaan karkuun villiä vauhtia heti, kun näki minut.

Sehän myös on kokosukeltaja eli vietti suurimman osan ajasta pinnan alla.

Välillä piti kuitenkin tulla vahtimaan pariansa.

Telkkä on samaa ärsyttävää pinnan alla viihtyvää jengiä

kuten nokikanakin.

Nokikanoja oli tosi paljon. Ne on myös helppo tunnistaa tuosta valkoisesta otsasta.

Vesilinnuissa on myös sellainen outo juttu, että niillä ilmeisesti on vain yksi jalka.

ainakin silloin, kun ne seisovat maalla.

Vedessä olevat kivet vaikuttavat toisin

tai ehkä kyse on lajieroista.

Olihan siellä myös hanhia, lähinnä valkoposkia, mutta myös pari kanadanhanhea. Ja sinisorsia oli muutama.

Ohikulkiessa piipahdin kurkistamaan Pikku-Finlandiaan noin ulkoapäin.

Siinähän on niitä puita oksineen.

Finlandiatalo on vaihteeksi remontissa. Remontteja on ollut jo useita.

Työllistävä vaikutus on kait hyvä juttu.

Keskeneräistä vai kesken jättämistä?

 

Kas siinäpä kysymys. Jalompaa oisko mummon kärsiä kaik uupumukset, kolotukset vai luopua, lopettaa?

Minä luovu en koshkaan. Tahdon vain yrittää. Ja kaiken sen minkä pitää mä päätän, se mulle myös jää.

Kuten vaikkapa vuodesta toiseen huonosti hoidettu kasvimaapalsta. Lapseni kysyi, miksen luovu, jos rasittaa ajatus lähteä taas taisteluun. No, eihän se niin käy. Sehän olisi periksiantamista. Kun on kerran joskus kolmekymmentä vuotta (lähes, jos tarkkoja ollaan niin 29 vuotta ja 9 kuukautta) sitten päättänyt aloittaa viljelyn, sillä tiellä pysytään.

---

Tosin minuthan ylipuhuttiin vaikka kovasti vastustin, kerroin, ettei minua kiinnosta, etten ole mikään viljelijätyyppi. Ylipuhuja oli kuitenkin sitkeä. "lähde edes minun seuraksi", "ajattele, miten mukavaa on istuskella pientareella yhdessä juomassa kahvia", "minun niin tekisi mieli, mutten yksin haluaisi" Luovutin sitten toisen periksiantamattomuuden edessä. "okei", "mutta sinä hoidat kaiken", "saat ihan vapaasti valita, minkä vain palstan"

---

Siihen aikaan palstoja sai heti, kun halusi. Nyt jonossa on koko ajan yli sata innokasta viljelijää.

---

Taisin minäkin olla alussa innokas. Sain palsta-alueen reunalta koskemattoman juolavehnäläntin. Pimeinä syysiltoina töiden jälkeen lapioin, kuokin ja seuloin juuria. Keväällä jatkoin samaa, mutta pienemmässä mittakaavassa, tarkemmin. Istuin maassa ja kuopsutin pienellä puutarhalapiolla maata. Pinnasta yli puoli metriä oli pelkkiä juolavehnän juuria. Putsaaminen eteni hitaasti, mutta sinnikkäästi. Kerran yliopiston työmiehet olivat kääntämässä viereistä viljapeltoa. Katseltuaan touhuani, tulivat kysymään, haluanko, että he pyöräyttävät palstani koneella. Kiitin kauniisti ja sanoin "ei, kiitos, minä ihan itse" Ja ihan itse olen koko ajan tehnyt. Joskus joku miespuolinen halusi mukaan, mutta ei siitä mitään tullut. Minä itse ja vain minun tavalla. On tässä vuosien mittaan ollut monenlaista avun ja koneiden tarjoajaa, mutta minä itse.

---

Se minut ylipuhunut ystävä totesi jo ekana kesänä, että ihan liian rankkaa. Kertaakaan ei istuttu pientareella kahvilla.

---

Naapuripalstoilla on ollut vilkasta vuoronvaihtoa, kun monet ovat todenneet, että kaiken saa helpommin kaupasta. Monenlaisia ihmisiä on virrannut ohi. On ollut kyttäämistä, kantelua ja jokunen oikeusjuttukin. Minä yritän pysytellä kuohunnasta erossa ja osua palstalle silloin, kun siellä ei ole muita. Viime aikoina on kyllä ollut ihan mukavia palstanaapureita ja myös pysyvämpiä. Heidän kanssaan moikataan ja sanotaan joku ympäripyöreä lause kasvuolosuhteista, mutta jokainen keskittyy omaan palstaansa ja antaa muiden puuhastella omalla tavallaan. 

---

Tosin viime aikoina palstoja on ruvettu tarkastamaan ihan virallisesti. Annetaan huomautuksia ja jopa puretaan sopimuksia. Minä olen toistaiseksi selvinnyt huomautuksilla eli kovin herkästi ei irtisanomisia tule. Mutta yritänhän minä kuitenkin jotain...

Kävin siis katsomassa, joko lumet on sulaneet. Harmikseni huomasin, että kyllä on eli olisi syytä aloittaa. Huomasin myös, että uusi naapurini on yrittänyt virittää aitaa oman palstansa ympärille, mutta minun lahonnut puuaitani häiritsee.

Niinpä sitten revin laudat irti, haravoin roinat kauemmas ja jätin kaiken silleen. Saa naapuri aitansa kuntoon. Kahta aitaa yhdellä reunalla ei tarvita.

---

Minun puuaitani tehtiin lähinnä sen takia, että ihmiset pysyisivät poissa palstaltani. Viime aikoina ympärille on  rakennettu hyvinkin korkeita verkkoaitoja, jotta eläimet pysyisivät poissa. Minulle jää aidaton alue käytävän puolelle, joten palstani varmaan on jänisten, kauriiden ja muiden kasvissyöjien suosiossa jatkossa. Minua ei haittaa. Syökööt nälkäiset rauhassa. Sen verran kyllä mamoilen, että taimia pidän harson alla, koska linnut parturoivat tehokkaasti kaikki pienet alut.

Joku onneton kukka yrittää punkea esiin. Kukkia varmaan yritän tänäkin vuonna viljellä vaikka pääasiallinen suunitelma on peittää koko palsta hesareilla ja pahveilla. Tänään ajattelin mennä saksimaan vadelmapuskaa ja marjapensaita.

Paaston jälkeen sitten ostin hohdetta enemmänkin. Epäilen kyllä, ettei heijastava lanka korvaa hilelankaa, mutta näillä nyt mennään. Koirapojan mielestä ihan ok ostos. Etenkin, kun kerroin, että on tilattu myös koiranruokaa runsaasti. Se on toistaiseksi matkustellut ympäriinsä, mutta tänään pitäisi ilmestyä ovelle.

Koirapoika kävi eilen tutustumassa mahdolliseen hoitopaikkaansa, jos minä päättäisin lähteä johonkin.

Kuolemanpelko

Minullahan on tarkoitus vain tylsästi (ei olisi saanut kirjoittaa tylsästi - miten helppoa sitä on purkaa ärtymtksensä jonkun niskaan ja miten vaikea se on unohtaa - mutta vaikka muistan, mitä ei saisi kirjoittaa, kirjoitan silti, koska voin) kirjoittaa jokapäiväisestä elämästäni, sen tapahtumattomuudesta. Ja taas varmuuden vuoksi pitää taas täsmentää, että tapahtumattomuus ei ole paha asia.

---

Mutta nyt sitten sotkeudun itseäni suurempiin asioihin. Mariupolin tilanne sai miettimään kuolemaa ja etenkin kuolemanpelkoa. Mistä se pelko kumpuaa? Eiköhän jokainen kuitenkin ole selvillä, että matkan päässä odottaa kuolema. Ja kun tämän tietää, luulisi, että kuolemaan voisi suhtautua filosofisesti ja ajatella, että on ihan ok, jos se tulee nyt. Mutta en minä ainakaan osaa ajatella noin, en vaikka olen jo aika monta vuosikymmentä elänyt. Vastoin realismia, minä ilmeisesti kuvittelen eläväni ikuisesti - ainakin toistaiseksi. Ehkä jossain vaiheessa tieto elämän lopusta konkretisoituu. 

---

En minä ole edes selvillä, mikä tekee elävästä elävän, mikä on elämänvoima, miksi elossa pysyminen on niin tärkeää, miksi minuun on ympätty vahva elämänhalu. En tiedä. Mutta toivon, että jokin ihme pelastaisi he, jotka vielä pitävät kiinni elämänkipinästä Mariupolissa. Toivon vastoin kaikkea realismia.

Lätäköt ovat kuivuneet, lumet moninpaikoin sulaneet, vaikka sitkeitä lämpäreitä riittää. On ollut lämmintä ja aurinkoista. Vuokot ovat puhjenneet kukkaan. Kauhulla ajattelen, että kasvimaalle pitäisi mennä hommiin. Ja jostain luin, että kasvimaidot ovat pahaksi hampaille. Taidan silti juoda kahvini edelleen baristan kera.

Nauttikaa keväästä ja elämästä niin kauan, kun sitä riittää.

Minä neulon sukkia.

Paastonaika

Paastonaika oli pitkä, pimeä ja täynnä kieltäymyksiä.

En ostanut:

lankoja

(mutta heti paaston loputtua kimallelnakatilaukseen)

kankaita

kirjoja

lehtiä

suklaata

karkkia

viiniä  

(paitsi, että ostin yhden pullon, kun tänään vesijuoksukamu tulee syömään ja lupasin punkkuakin)

En syönyt:

suklaata

karkkia

En juonut:

punaviiniä

enkä mitään alkollista

Paastonaika oli myös täynnä saavutuksia:

kulutin lankaa 1 kg 233 g

Langoista syntyi kaksi kinnasparia

 

melkein yhdeksän sukkaparia  

(yksi on vielä varvasosaa vaille, joten ei kuvaa)

Nämä on jo ennestään täällä esiteltyjä, mutta jotain uuttakin:

Nina Laitisen Tiilikalla-sukat, malli josta olen aina pitänyt. Vähän jäi harmittamaan, kun en tajunnut tehdä peilikuvana. Ehkä teen joskus uudet.

Sitten sain kuningasajatuksen tehdä saapassukat kirjoittajaryhmälle seiskaveikan jämistä. 

(tähän sarjaan tulee vielä ne vajaat ja yksi pari lisää)

Kuningasajatuksen takia ompelu jäi, koska saapassukat pitäisi saada jakeluun jo pääsiäisen jälkeen. Kankaiden kulutus siis odottaa vuoroaan, mutta kirjoja ja lehtiä laitoin kiertoon ja jopa jotain joutavia papereita ja muut turhaa poistin. 

 

Eilen kauniin ilman innoittamana siivosin parvekkeenkin, jotta pääsen kohta aamukahville ulos. Siinä sitten pari isoa jätesäkillistä raahasin roskikseen.  

(Kaikki ei ollut parvekkeella, mutta nappailin siinä samalla muutakin roskiskamaa.)

Kiitos kortin lähettäneille. Posti aina ilahduttaa ja etenkin nyt, kun olen itse aika laiska postittelemaan. 

Mukavaa pääsiäisajan jatkoa itsekullekin!

(ei vielä ole ulkona hiirenkorvia, maljakkoon varastin koivulta yhden oksan)