Syyskuu

varis lentää pellon yli eikä itke yhtään

Syyskuu on vasta huomenna, mutta silloin, jos hyvin käy, en ole netin kantaman päässä, joten aattona alustan alut aloituksiin. Pöllö niitä jo on kysellytkin.

Ensiksi nuo kesäkilot. Ilmoittakaa, miten meni, jos haluatte. Kortteja sitten alkaa sataa, koska minulla jäi hiukkasen uupumaan. Ja samantien voi ilmoittautua Possun ehdottamaan syyskisaan, joka siis kestää talvipäivänseisaukseen.

Niitä haasteita ja seliseliä:

1. Kesäkilokampanjan ryhtiliike jouluun asti. Joulun ja uuden vuoden välissähän tunnetusti saa mässätä ja kerätä massaa, joten ryhtiliike kestää lauantaista 1.9. lauantaihin 22.12. jolloin on talvipäivänseisaus. Vaikka muistelen, että idea ryhtiliikkeestä tuli Possulta, ajattelin pitää langat omissa käsissäni ja säännöt samoina kuin kesäkilokampanjassa eli

• jokainen määrittää tavoitteensa ihan itse
• jokainen, joka ei tavoitetta saavuta, lähettää kortin niille, kun saavuttaa
• ja joulun kunniaksi minä lähetän ylimääräisen palkinnon jokaiselle tavoitteeseen päässeelle

• seliseli: Lähtöpainona on kesäkilokampanjan loppupaino (joo, Possu, tiedän, että tämä on häijyä, mutta näin nyt päätin) eli minulla tuo 81,5. Muokkasin lopputavoitetta eli pyrin vain 75 kiloon, joten pudotusta tulisi 6½ kiloa. 

2. Pöllön  idea ensi kuun siivousprojektista, jonka mukaan ensimmäisenä päivänä poistetaan yksi joutotavara, toisena kaksi, kolmantena kolme ja niin edelleen kunnes viimeisenä päivänä lähtee kolmekymmentä juttua muille markkinoille. Näin elämään tulee tilaa 465 asian verran.

• jokainen tietenkin laskee tavaraksi, mitä laskee, eikä muut siihen sotkeudu
• poistetut voi valokuvata ja joku voi anoa poistotavaraa itselleen, jos tuntee sitä kaipaavansa
• roskat roskiin kierrätys muistaen
• kirpputorille, kierrätykseen yms. meneviä asioita voi kerätä nurkkiin kasoiksi, mutta ne on vietävä todistettavasti aikanaan pois

• seliseli: Minä en pääsääntöisesti valokuvaa, koska  aion poistaa lähinnä roskaa. Jos löytyy käyttökelpoista, laitan kuvan. Jos joku haluaa poistamaani, se on minun poistamaa, enkä aio lisätä poistoja sen osalta. Sama juttu kun vien kirjoja kirjaston kierrätyshyllyyn. Poissa silmistä, poissa mielestä.

3. Koska minunkin pitää keksiä jotain, haastan kaikki tekemään ja raportoimaan kymmenen luontoretkeä ensi kuun ensimmäisen päivän ja talvipäivänseisauksen välisenä aikana. Enemmänkin saa tehdä.

• retken saa tietenkin määritellä itse, mutta ulkona pitäisi käydä, luontoretkeksi ei kelpaa ruukkukasvien ihailu olohuoneessa, mutta hyvin käy parkkipaikalle mennessä huomattu varpunen tai kauppareissulla nähty puun taimi asvaltin raossa - tosin auton ikkunasta bongattuna ei kelpaa - 
• raportoinniksi riittää sanallinen maininta, mutta aina kuva kiva yllätys

Olisko tässä kylliksi puuhaa syksyn pitkiksi pimeiksi?

4. Minä laitan vielä yhden tavoitteen itselleni, mutta saa siihen muutkin osallistua, jos on tarvis.

• joka viikko jotain pientä ilahduttavaa, uutta, erilaista, yllättävää - tai vanhaa, tuttua, mutta nauttien
• seliseli: herään aamuisin väsyneenä, päänsärkyisenä, olen päivät uupunut, saamaton, pelkkä jalkojen liikuttelu kävellessä tuntuu ylivoimaiselta - oletan kaipaavani piristystä -

Holtitonta

Piti mennä Koirapojalle ruokaa hakemaan. Hain. Katselin kenkiä, kun alkavat nykyiset hajota kokonaan. Ei löytynyt sopivia. Sen sijaan ostin yhden lidlin aleteepaidan ja vielä yhden kaupan kiusauksesta mukaan tarttui punainen iso-jätti-iso kaapumainen tunika, joka on hameenmittainen ja teltankokoinen. Eipähän nyt elämä ahdista. Ja sitten vielä ostin kahdeksan suklaalevyjä. Minähän en syö suklaata.

Emännältä tuli kaunis kesäinen kortti ohjeena kylvyn järjestämiseen. Tuollainen olisi kivaa, mutta ei näissä ympyröissä onnistu. Kiitos piristyksestä Heti, kun löydän sopivan paikan, järjestän yrttikylvyn.

On muutenkin postilaatikko käynyt tiheään, kun noita postcrossauskortteja tulee, kun vain jaksaa itse lähettää.

Kävi leffassa. Mielensäpahoittaja on hyvä.

Betoniporsas

Sus Caementicus

Betoniporsaita tavataan etupäässä Albanian puutteenalaisimmilla seuduilla, missä niiden lihaa rouhitaan arkiappeen raaka-aineeksi. Erityisesti kylmässä myrkyssä marinoituna betoniporsas on herkullista vaihtelua ainaiselle lasivillan järsimiselle. Pitkästyneillä albaanivesoilla on usein tapana salakuljettaa pihalta löytämiään betoniporsaita kotiin jonkinlaisiksi seuraeläimiksi. Monesti viaton leikki saa kuitenkin murheellisen lopun, kun perheen pää saapuu vatsa kurnien ja joskus maistelleenakin kotiin ja seivästää porsaan jyhkeällä teräsputkella.

Nämä betoninmuotoiset eläimet ovat jokseenkin lystikkään näköisiä, vaikkakaan eivät järin seurallisia. Niiden suojaväritys on räikeä, paikoitellen groteski; usein ne piileskelevätkin peltilehmien seassa. Viluissaan tai peloissaan betoniporsaat saattavat hakeutua kivitalojen kellareiden hämärään. Rauhoituttuaan ne kömpivät takaisin parkkipaikoille yhtä kovapintaisina kuin ennenkin.

Harvat tietävät, että betoniporsaat ovat kerrostalojen jälkeläisiä. Yön hiljaisina tunteina, kun viimeinenkin uupunut työläissilmä on sammunut mustaan uneen, käyvät kolossaaliset sedimenttimassat porsimaan. Näin siittää kivi kiveä vuosituhantisessa prosessissa. Öistä näytelmää todistavat vain kaukana siintävät vuoret, kerrostalojen esi-isät.

Tämä on viimeinen katsaus hämärään luontoon ja sen monimuotoisuuteen. Ja heti piti mennä kirjahyllyä tarkistamaan, etten kait ole siivousinnossani tärkeitä kirjoja ole poistanut. 

En ole. Siellä on edelleen jokaisen biologin perusteos.

Olen päättänyt maanantaiaamuisin käydä pilateksessa ja uimassa. Monia hyviä syitä, jättää touhu väliin, olen keksinyt tässä aamutuimaan. Menen kuitenkin.

Nestehukka

Lupus Liquidus

Nestehukka on sisävesisusi. Se ei varsinaisesti kykene elämään vedessä, jos kohta viihtyykin siellä erinomaisesti. Viehtymyksestään pinnanalisiin nestehukka saa maksaa alituisella hapenpuutteella ja sukeltajantaudilla. Aurinkoisina talvipäivinä moni pilkkimies tai luistelija on havahtunut tukahtuneeseen, kalseaan ulinaa jalkojensa alla ja kohdannut kärsivän, jään taittaman katseen. Nestehukkahan se siellä.

Eilen oli Suomen luonnon päivä ja sen kunniaksi käytiin Koirapojan kanssa luuhaamassa pelloilla ja metsissä muutama tunti. Oli mukava katsella ja kuunnella lintuja. Pääskyt esittivät loistavia lentonäytöksiä, kottaraisparvet erkanivat ja yhtyivät sisäisen koreografian ohjaamina, tiklit sirkuttivat ohdakkeiden joukossa kuin eksoottiset kukat ja kaiken yllä hanhet kerääntyivät valtaviksi auroiksi harjoittelemaan matkaa. Näin myös muutaman kymmenen keltavästäräkkejä, joita olen kesän jahdannut näkemättä yhtään.

Ilma oli hipiälleni sopiva, pilvinen. Lämmintä oli kuitenkin

ja kaunista kaikin puolin.

Illalla oli kaunis auringonlasku ja mikä parasta: venetsialaisten ilotulitukset eivät kuuluneet meille.

Tulevaisuus voi muuttaa maisemaani. Hyppyrimäki on saanut kuolemantuomion, seudun viimeinen hyppyrimäki. "Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla ja suuri surkastua alhaiseen"

Hirvonen

on päässyt kirjan kanteen:

Hirvonen

Monstrulum

Pienimpiä hirviöitämme. Hirvittää vähäsen. Irvisti puistossa hämmentävästi. Kiusa se on pienikin kiusa.

Antikka.net löysi minulle taas yhden lempparin. Kyllä oma kirja on aina oma kirja.

Laskeskelin viikon aikana juomaani punaviinimäärää ja totesin, että voisin ehkä pari päivää pitää taukoa. Onneksi jääkaapissa on kesäkurpitsojen lisäksi rasvaisia lihapiirakoita, jottei ihan kunnon ihmiseksi tartte heittäytyä. 

Mutta teillä muilla on LOPPUKIRIN AIKA! Kesä lähestyy loppuaan. Noin viikon päästä alan kysellä kesäkilojenne perään. Valmistautukaa korttivyöryyn! Tarkoitushan oli, että ne kun ei saavuta tavoitettaan lähettää kortin niille kun saavuttaa. Minulla on pino odottamassa, koska loppukirini jää liian lyhyeksi.

Suoritin vihdoin myös arvonnan sunnuntaikuvien palkinnosta. Nenä nappasi Susannan, joten Susannalle tulee pieni palkinnontapainen, kunhan postiin asti ennätän.

Noin viikon päästä kuukausi vaihtuu. En nyt sano sitä ässällä alkavaa vuodenaikaa, jottei kenellekään tule paha mieli, mutta kuun vaihtuminen vaikuttaa tavoitteisiin. Toistaiseksi meille on luvassa kolme päämäärää:

1. Kesäkilokampanjan ryhtiliike jouluun asti. Joulun ja uuden vuoden välissähän tunnetusti saa mässätä ja kerätä massaa, joten ryhtiliike kestää lauantaista 1.9. lauantaihin 22.12. jolloin on talvipäivänseisaus. Vaikka muistelen, että idea ryhtiliikkeestä tuli Possulta (kait minun on pakko muistaa väärin - ei kait Possu nyt kuitenkaan?), ajattelin pitää langat omissa käsissäni ja säännöt samoina kuin kesäkilokampanjassa eli

• jokainen määrittää tavoitteensa ihan itse
• jokainen, joka ei tavoitetta saavuta, lähettää kortin niille, kun saavuttaa
• ja joulun kunniaksi minä lähetän ylimääräisen palkinnon jokaiselle tavoitteeseen päässeelle

2. Pöllön (tämän kyllä muistan oikeasti) idea ensi kuun siivousprojektista, jonka mukaan ensimmäisenä päivänä poistetaan yksi joutotavara, toisena kaksi, kolmantena kolme ja niin edelleen kunnes viimeisenä päivänä lähtee kolmekymmentä juttua muille markkinoille. Näin elämään tulee tilaa 465 asian verran.

3. Koska minunkin pitää keksiä jotain, haastan kaikki tekemään ja raportoimaan kymmenen luontoretkeä ensi kuun ensimmäisen päivän ja talvipäivänseisauksen välisenä aikana. Enemmänkin saa tehdä.

Jos on lisää hyviä ehdotuksia niitä otetaan vastaan. Minä menen nyt lämmittämään lihapiirakoita (huom! monikko!) ja harkitsemaan, miten tuhlaisin tämän päivän.

ps. Kaksi lihapiirakkaa ylettömällä sinappimäärällä ei ole hyvä aamupala.

Taidetta

Ilmat viilenee

tuuli yltyy.

Minä voisin piristyä - ja olen piristynytkin, mutta viime yönä uni kaikkosi johonkin. Päikkäritkään ei nyt onnistu, kun on pitkä mummoilupäivä. Eilen päikkäröin ja voi olla, että se sotki yön. Kävin eilen ulkoiluttamassa sauvoja puolisen tuntia ja näännyin täysin. Pitää ruveta ulkoiluttamaan niitä useammin vaikka onkin hassua käydä kävelemässä ilman koiraa.

Yksi ystävä vei minut taidekierrokselle. Käytiin Kiasmassa ja Taidehallissa. Molemmissa on nykytaidetta. Taidehallissa ei saanut kuvata. Siellä oli etenkin yksi maisemakuva kovasti mieleeni. Tykkäsin myös videosta, jossa Hockney kertoi Grand Canyon työstään.

Kiasmassa sai kuvata ja siellä oli paljon mielenkiintoista, mutta hirveästi ärsyttäviä ääniä, kimeää piipitystä, joka ei minusta liittynyt mihinkään, mutta oli varmaan oleellinen osa teoksia.

Tässä on isä, äiti ja poika. Huomatkaa miten paljon äiti kantaa mukanaan.

Aloitin myös kokkauksen. Emännältä saadun vihkosen ohjeella kesäkurpitsapaistosta.

Pilvee, pilvee, pilvee

 

Kaatosateeseen herättiin. Kaatosateessa käytiin aamulenkillä. Yhä istun kahvikupin ääressä. Yritän pitkittää toimeen ryhtymistä. Keittiö alkaa olla loppusuoralla, mutta taidan välillä puunata kylppärin ja eteisen, sen verran puuduttava on tämä suursiivous ollut. Paljon olen poistanut, järjestänyt, hinkannut, mutta vielä on niitä pyöriteltäviä, niitä "mihinkätämäkuuluu". Tämähän on sinänsä helppoa. Varsinainen kaaos odottaa tuolla makkarissa - ja on olkkarin laatikoissakin kaikkea. Onneksi kirjahyllyihin ei tällä kertaa tarvitse koskea. Ja onneksi on tulossa Pöllön syyskuu, jolloin tavaroita poistetaan 465 kappaletta.

Eilen käytiin ystävän kanssa Vuosaaren huipulla. Tuli vähän kävelyä. Kävelystä oli puhetta myös lapseni kanssa, joka palasi vaellukselta Käsivarren Lapista. Oli siellä isänsä kanssa ja isä oli todennut, että oli ennen parempi kävelykunto. Ei ollut minun vaikea todeta, että niin oli minullakin. Nyt kun ilmat ovat viilenneet, pitänee elvyttää pitkät Koiralenkit. Koirapoikakin tykkäisi. Ja minulle tekisi hyvää sekä fyysisesti että psyykkisesti. Eihän se muuta vaadi kuin lähtemistä.

Tänään taidan pysytellä kotona. Pitää tehdä ostoslistaa, kun huomenissa on tilipäivä. Tässä raivaamisen tuoksinassa olen huomannut puutteita, jotka pitäisi korjata. Lisäksi olen päätynyt peruuttamaan kokkauskurssini, joille ansiokkaasti ilmoittauduin. Syynä on ihan noiden tilipäivien vähäinen anti. Kun muutaman tunnin kurssi maksaa lähes kolmekymppiä, päätin, että Kokkaa Kotona sopii minulle paremmin. Ajatus olisi kerran viikossa kokeilla jotain ihan uutta reseptiä. Kolmellakympillä saa tarvikkeita useampaankin kokkaukseen. Otan vastaan reseptisuosituksiakin, jos teillä on jotain ehdottomia lemppareita. Olen päättänyt näillä kokeiluilla seurata orjallisesti ohjeita. Normaalisti sävellän aina sen mukaan, mitä sattuu löytymään. Kun nyt etsin ensin reseptin ja ostan siihen tarvittavat aineet, alkaa olla enemmän, mistä ottaa.

En ole mikään kirjabloggaaja, mutta nyt olen niin onnessani, että pakko vähän kehuskella. Sain tyttäreltäni lahjaksi Universumien Tomu sarjan, kun en yhtään muistanut edes lukeneeni moista. Oli löytynyt koko sarja pokkareina antikka.netistä. Luen ekaa osaa ja on kyllä niin minun juttu! Tietesifantasia, päähenkilönä nuori tyttö Lyra, joka lienee syynä siihen, että tämä kuuluu sarjaan nuorten kirjallisuus. Mutta eipä ikä haittaa lukemista. Suosittelen! 

Ja kirjoista olisi muuhunkin. Työväenopisto tarjoaa tällaista:

Avoimessa lukupiirissä kirjailija Jani Saxell alustaa lyhyesti kunkin kerran Science Fiction -teoksesta ja sen jälkeen keskustellaan yhdessä. Tule mukaan lukemaan ja keskustelemaan. Avoimessa lukupiirissä käsitellään syyskauden aikana seuraavat teokset:

4.9. Ray Bradbury: Fahrenheit 451;
18.9.Frank Herbert: Dyyni 1-3;
2.10.Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi ja Philip K. Dick: Ubik;
23.10. Arkadi ja Boris Strugatski: Stalker;
6.11. Robert Holdstock: Alkumetsä (ja Metsän henget);
20.11. William Gibson: Neurovelho ja Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Olisi kuin minulle räätälöity. Kaikki olen joskus lukenut, mutta kertaus olisi paikallaan. En tiedä, jaksanko mennä, mutta varasin kirjastosta kaikki. Hyllystä löytyy vain Holdstock, eikä antikka.net antanut hyviä tuloksia. Tilasin kyllä ne, mitä löytyi. Saahan tällaisessa tilanteessa ostaa?

Olenko nyt hölöttänyt tarpeeksi, hukannut aikaa ja voin kuvitella jotain tekeväni tai sitten ei?

Minä vaan tiskaan astioita

Oli kunnon kaatosateitakin, mutta voi sitä hyvällä säälläkin jynssätä keittiötä. Muutama päivä vielä niin voin siirtyä kylppärin kimppuun. Kaappeihin tulee puhtauden lisäksi tilaa, paljon tilaa ja järjestystä. Muuten menee hyvin, mutta kovin vaikeaa on luopua lahjaksi saaduista jutuista. Sydämeen koskee, kun ajattelen, miten tuokin on valittu juuri minulle. Yritän ajatella rationaalisesti.

Kävin seulontakuvauksessa ja samantien katsomassa uuden Mamma Mian. Ekasta tykkäsin kovin, elämäniloinen, positiivinen. Toka ei alkuunkaan päässyt samalle tasolle - levelille - lol-lol-lol -. Oli ihan ok, mutta ei mikään huippu. 

Kun kuvaus meni sutjakkaan, jäi aikaa pistäytyä Hamissa, jossa on ihana vessa. Mutta kävin näyttelytkin katsomassa. Graffittinäyttely tietenkin iski minuun, mutta oli Ulla Jokisalon Kuvitelmia vapaudesta myös kiva. 

Tänään ilmottauduin muutamalle kokkauskurssille jostain syystä. Niihin menee turhan paljon rahaa, mutta jos nyt kokeilisin kuitenkin. Ilmoittauduin myös vapaaehtoiskurssille, jos vaikka jotain tekisin. Huomenissa vielä pitäisi pari kirjoituskurssia napata. Voipi olla, että jotain kuitenkin perun.

Tilasin ruokapiirin kautta laatikollisen mustia viinimarjoja. Olivat tosi tasokkaita, isoja, kuivia, kypsiä. Alkaa pakastinet olla ääriään myöten täynnä, mutta kyllä ne vajenee ennen puolukkakautta,

Eilen kävin parin naapurin kanssa reilun kahden tunnin lenkillä. Siellä hanhiparvia katsellessa valitin, etteivät hanhet enää lennä parvekkeeni ohi. Ja ne kultamurut kuulivat, ottivat opikseen ja juuri äsken lensivät loputtomina jonoina kiivaasti kailottaen tuosta partsin edestä. Muuttolinnut saavat aina onnelliset tunteet vallalle.

Aurinko laski, minä kelaan jotain yleareenasta ja neulon vähän. Huomenissa jatkan tiskausta, kaappeja ja etenkin kuivauskaappia. Outoa, miten tila, johon sijoitetaan vain pestyjä astioita, voi likaantua.

Uneton, iloton, saamaton

HUOM!!! Negatiivisuusvaroitus!

Blogistaniassa usein vaaditaan, pitäisi olla positiivinen, kertoa kivoja juttuja, levittää hyvää mieltä, mutta erakkoluonteena kirjoitan lähinnä omaksi "ilokseni", joten katsokaa vain kuvat ja hypätkää suoraan seuraavaan blogiin.

Heräsin taas aamuyöllä valvomaan tunnin pari. Lukeminen ei innostanut. Potterit on loppu. Olen useita kirjoja aloitellut, mutta mikään ei ole imaissut mukaansa. Tyttäreltäni saadut synttärikirjat on kyllä luettava ensisijaisesti, mutta en pääse vauhtiin. Universumien tomu -sarja on vanha, mutta oli löytynyt antikka.netistä. Joskus sarjasta kovastikin tykkäsin. Kun kirjallisuus ei napannut, surfailin sitten aikani kuluksi netissä, muttei sekään oikein iskenyt. Niinpä ryhdyin elämääni ajattelemaan.

Tasaisen harmaata on, ei isoja heilahduksia puoleen tai toiseen. Enemmän synkkää kuin riehakasta. Koiralle joskus nauran, mutta muuten vain möllötän. Ja miten ihmistenkin kanssa jutut on ilottomia. Keräilenkö minä negatiivisuuteen taipuvia ihmisiä vai vedänkö vain itse mielialaa alas kohti valitusta, epäkohtia. Ei paljon nauru rai'u, kun tavataan. Elämän epäkohtia ruoditaan, vakavia asioita, ilmastonmuutosta, sotia, levottomuuksia, sairauksia sentään vähän. Ainahan minä olen ollut synkkä yksin murjottaja, mutta nyt alkaa mennä yli.

Koska unettomuudelle ei voi mitään, eikä sillä sinänsä ole väliäkään, koska voin nukkua milloin vain ja koska väkisinnauraminen ei toistaiseksi innosta, vaikka nauruterapian sanotaan olevan eheyttävää (enkä minä taida haluta "eheytyä"), päätin tehdä jotain sille, mille voin eli saamattomuudelle. Nyt onkin otollinen aika, kun sataa, taivas on pilvessä, ihmiset kulkevat kirkkaanvärisissä sadetakeissa ja kumppareissa, ulkolämpötila on 17 astetta ja tuntuu kuin 16, eikä sisälläkään ole kuin 25 astetta (kivitalon erikoisuuksia - kun tämä massa kuumenee, ei se hetkessä kylmene). Otan isoja jätesäkkejä, pesuaineita, ihmesieniä, mikrokuituliinoja, vanhoja hammasharjoja, apinanraivoa ja syöksyn kodin kimppuun. Se onkin saanut koko kesän olla rauhassa, kerätä pölyä ja likaa, uinua ruususen unta, levittää tavaroita ympäriinsä. Nyt on aika! --- tai ihan kohta, kunhan tästä pääsen vauhtiin... - jos pääsen... - -- pääsenhän minä, enkös pääsekin???

 

Kävin eilen allekirjoittamassa uuden palstaviljelysopimuksen. Onkohan siitä 25 vai 26 vuotta, kun edellisen allekirjoitin. Ovat sääntöjä muuttaneet, mikä vähän hankaloittaa osan elämää. Kun esim. aiemmin sai istuttaa jotain marja-aroniaa ja nykyisin ei. Ovat ehtineet venähtää melkoisesti. Pitääköhän ne nyt kaivaa pois? Minulla ei ole muuta hätää kuin huonosti hoidettu palsta ja ehkä joku marjapuska on liian lähellä reunaa. Niissäkin on nyt tiukat senttisäännöt, kun ennen elettiin kuin pellossa. En tiedä, ehtivätkö jo eilen kiertää tarkastamassa, mutta kaitpa laittavat valituksia, jos näkevät aiheelliseksi. Tapaaminen oli tämän lammen reunalla. Nyt, kun vesi otetaan lähteestä, eikä lammesta, on vesikasvillisuus vallannut lammen pinnan ja värjännyt sen huikaisevan vihreäksi.

Kyllä muuallakin vihertää (kuten vaikka päässäni)

vaikka keltaisia ja ruskeita lehtiä sataa koko ajan maahan.

Illalla kuunneltiin Flowta yhdessä. Koirapoika otaa aina turvalelun mukaan, kun mennään kuuntelemaan outoja ääniä. Hyvin kuului. Perjantaina olikin melkoinen bassonjytke, eilinen vähän rauhallisempaa. Mukavia nämä ilmaiskonsertit.

Kissamummot

ovat legenda. Asuvat ilman ihmiskontakteja kissalauman kanssa. Ovat omituisia. Elävät elämäänsä kissojen kautta.

 

Koiramummoista harvemmin jaksetaan vitsailla vaikka meitäkin on. On laumallisiakin koiramummoja, mutta paljon on tällaisia yhden koiran mummoja. Minulle lauma on täysin vieras ajatus. Olen aina ollut yhden koiran ihminen. (on minulla kyllä pari kissaakin ollut - ja jokunen hiiri, myyrä, hamsteri, orava, rusakko, sorsa - olen sopeutuvainen tarvittaessa) En voi kuvitella edes kahta koiraa. Ne vain nauraisivat minulle yhdessä, kertoisivat vitsejä, joita en ymmärrä.

Kun tässä helteet koettelivat Koirapoikaakin, olen tarkkaillut sitä (ei nyt sentään "häntä") tiiviisti, että tekeekö se kuolemaa. On siis helpotus huomata, että se rentoutuu rauhassa. Koiramummokin voi ottaa kevyemmin.

Tänään oli sellainen kesäaamu, joista talvella haaveilin. Kun talvella pynttään kerroskaupalla lämmintä päälle, haaveilen kesästä, jolloin voi vain hypätä mekkoon ja mennä aamulenkille. Nyt ei ole yhtään tehnyt mieli ulos paahteeseen, mutta tänä aamuna se toimi, mekko ja sandaalit ja ihana aamu. Aina ne toiveet toteutuu. Sateitakin vielä tulee kaikkien toiveiden edestä.

ps. Säikäytettiin pari kaurista polun varresta - ja vähän ajan päästä uudestaan. Olivat yllättävän säikkyjä. Yleensä ne vain laiskasti nostavat päätään, kun polkua kävelee. Olisko ollut jännä yö takana. Söpöjä ovat myös pikkukanit, joita urheilukenttä vilisee aamuisin. Pitkään kesti ennenkuin kanit saivat valloitetuksi meidänkin alueet. Ketut ei ilmeisesti jaksa kohtuuttomasti syödä.

Levoton mieli

Mutta ei sentään levottomat jalat. Öisin nukun huonosti ja liian vähän ja päivisin olen nuutunut ja saamaton. Mutta kuluu se aika näinkin. En ole viitsinyt konettakaan aukaista. Nyt ajattelin ryhdistäytyä, kun uunissa muhii omituisia pihvejä (jauhelihaa, soijarouhetta, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsa raastettuna, kermaviiliä, korppujauhojen loput, jauhelihamausteen loput, fajitas mausteseosta pussillinen, jokunen kananmuna). Tänään on just paras päivä lämmittää uunia! Etenkin, kun tekee jättiannoksia ja joutuu pitämään uunia päällä tuntikausia. Olen ajoituksen mestari.

Välillä oli viileämpiä päiviä. Satoikin hiukan - ei tarpeeksi. Ukkoset ovat onneksi kiertäneet meidät. On saanut Koirapoika olla rauhassa.

Ulkona on syksy. Keltaisia lehtiä ryöppyää tuulen mukana. Kalliolla kasvavat isot haavat tiputtavat lehtensä. Pienemmät puut ovat pelkkiä ruskettuneita rankoja. Kasvimaa kituuttelee, Jokunen kesäkurpitsa on tullut saaliiksi, naapurillekin. Minulla on nyt iso kattilallinen kesäkurpitsakeittoa ja vielä yksi keltainen, joka pitäisi jotenkin kuluttaa. Ja palstalla kasvaa lisää. Jättikurpitsat sen sijaan ei kasva. Menee mummotettavien halloweenit häneks.

Illat ovat edelleen mukavia. Auringon laskettua on ihanan leppeä tuuli ja yöllä joutuu jo jotain lakanaa vetämään peitokseen. Ei minulla mitään ole kesää vastaan, eikä lämmintäkään, mutta elimistön sietokyky on turhan heikko. Onhan se hyvä, että ikä näkyy muuallakin kuin päässä.

Ajattelin siis ryhdistäytyä tänään, mutta päivähän on kohta ohi, joten antaa olla. Tämä saa riittää.

Sekunnin ilo

Just sen verran satoi, että ehdin ilahtua, muutaman sekunnin. Ei viilentynyt ilma, ei kastunut maa. Tuossa lenkillä käydessä otti sydämestä, kun katselin, miten linnut läähättivät nokka auki. Muutenkin tuntuu, jos ei nyt sydämessä, niin sisällä, tämä jatkuva nihkeä, kostea kuumuus. Lämpöuupumus painaa päälle. Kädetkin on pökkelömäiset ja pää. Yhtään en osaa nauttia enää edes illoista. Yritän vain sinnitellä päivästä toiseen uskoen, että vielä se tästä.

Possu on muistanut minua. Tuli kortti ja

kirje samana päivänä. Kirjeessä oli synttärilahjoja. Kaksi korttia, joista toinen tyhjä postimerkillä varustettu. Se on tarkoitettu lähetettäväksi jollekin mukavalle ihmisella. Oli pari tarraa, muistilappuja, heijastin tulevia pimeitä varten ja kolme silmää vahtimaan painonpudotusta. Kiitos paljon Possu. Ihania juttuja - ja niin kaunis kuori sydämellisine leppäkerttuineen.

Possu on huomannut, että kesätavoitteeni ei ole ihan aikataulussa. Nyt en siitä jaksa välittää. Koskaan ei ole kuumuus näin rasittanut. Ei edes silloin, kun "kuuman kostean minä tunsin Mombasan", vaikka siellä taisi olla enemmän asteita. Pitänee jatkaa kesätavoitetta syystavoitteella.

Mutta ajattelin jo kesällä valloittaa uuden alueen. Rupean neulomaan kintaita. Neulokaa tekin.