Syyskuun sato

Siinä se on kerättynä. Pihlajanmarjat ovat jo pakkasessa. Myös ne, jotka jäi kuvassa piiloon. Minijättikurpitsoista kolme suurinta menee mummotettaville halloweeniksi. Pari pienintä ajattelin pitää ihan itse. Jämälangoista kurssineuleena tehdyt unisukat jää omiksi, mutta epäonnistuneet KALit, joihin en enää vitsinyt tehdä kuviota teriin ja lähes ohjeen mukaan tehdyt metsäretket odottelevat josko löytäisivät joskus kodin. Nyt pitää keksiä, mikä olisi seuraava sukkaprojekti. Jonossa on joululahja-ajatuksia, mutta osa vaatisi lankakauppakäyntiä ja osa vaatii harkintaa. Voisin ajatellessa tehdä taas jotkut ylimääräiset odottamaan omistajaa. Josko vaikka ensin kokeilisin sitä ajattelua.

Lähden sadonkorjuuseen

Mutta sitä ennen avaudun taas.

Kävin kirjoittajakurssilla. Ope oli poissa. Sijainen antoi tehtäviä. Yhdessä piti ensin valita kolme verbiä, kolme substantiivia, kolme adjektiivia. Sitten niistä yksi - se tärkein - jokaisesta kategoriasta. Sitten mentiin käytävään seisomaan piiriin ja vuorotellen lausuttiin ne valitut sanat ääneen. Ja kun joku oli sanonut omansa, muut toistivat ne kuorossa. Tämän jälkeen palattiin luokkaan ja kirjoitettiin tarina, jossa nämä kolme sanaa esiintyivät. Sitten luettiin se tarina ääneen seisaaltaan. Ope määräsi yhden virallisekssi opponentiksi antamaan palautetta.

Minun sanat olivat: kuvitella, matka, myrskyisä. Niistä väsäsin tarinan

Matka minuun

Kuvittelen myrskyisän matkan yli aavan meren. Olen purjeveneessä yksin. Tuuli nousee, aallot kasvavat, meri ärjyy. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin laskea purjeet, mennä hyttiin, sulkea kaikki luukut ja jäädä meren armoille.

Tiedän, että veneeni kyllä kestää, ruokaa on tarpeeksi ja kaikki on sidottu kiinni niin tiukasti, ettei tarvitse pelätä tavaroiden hautaavan minua alleen.

Kaikki on siis periaatteessa hyvin, mutta kun olen yksin ajatusteni kanssa, huomeen, ettei pelkkä ulkoinen järjestys riitä. En ole matkan aikana arkisilla askareilla itseni uneen uuvuttaessani huomannut, että pääni sisällä ajatukset ovat täydellisessä sekasorrossa. Nyt ei ole muuta tekemistä kuin yrittää selvittää sitä sotkua.

Hapuilen ajatuksiani kuin sotkuista lankakerää. Jostakin on löydyttävä sellainen pää, että voin aloittaa sotkun selvittämisen. Jostakin on löydettävä edes yksi järkevä ajatus joka johtaa eteenpäin. Tehtävä tuntuu toivottomalta. Kaikki on yhtä ja samaa sekasotkua, edestakaisin poukkoilevia ajatuksenpätkiä, irrallisia sanoja. Alan olla epätoivoinen.

Päätän aloittaa alusta. Etsin vastausta kysymykseen miksi. Miksi olen nyt täällä? Miksi lähdin? Miksi lähdin juuri yksin merelle purjehtimaan? Alusta on hyvä aloittaa.

Lähdin, koska oli lähdettävä.

Langan pää löytyy. Kerä alkaa muotoutua. Ajatukset rauhoittuvat. Uni tulee ja unessa kaikki selviää.

Opponentti tekee analyysin elämästäni ja eläkkeellejäämisen tuskastani. Minä väitän vastaan. Ajaudumme riitaan. Tulee väliaika. Opponentti ei enää palaa ryhmään. Laitan anteeksipyyntö mailin ja jään odottamaan, palaako hän seuraavaksi kerraksi.

Nyt on teillä sana vapaa. Paras analyysi palkitaan joko totaalisella välirikolla tai suklaalla. Jos ei pelaa, ei voi voittaa.

Syksy kuten se on parhaimmillaan

Eilen, kun menin - tai vein Koirapojan -  hoitamaan pikkukoiraa, näin uskomattoman näyn. Männyn rungon ympärille oli kiertynyt kirkkaanpunainen köynnös. En ole moista koskaan aiemmin huomannut.

Ja siinä vieressä oli toinen samanlainen. Pakko oli kuvata.

Laitanpa samantien kuvia bussilakon ja sny-paketin hauan aikaisia lintukuvia.

Oli muutama hanhi liikkeellä. Ja kuten varmaan arvaatte, minuun iski matkahimo, jonka tosin todellisuus tukahdutti alkuunsa.

On siellä vielä lehmätkin laitumella. Pitäiskö todeta, että kyllä maalla on mukavaa, etenkin näin kaupunkimaalla.

Ja kun kuvia rupesin laittamaan, laitanpa kuvan koiristakin. Koirapoika siinä huvittaa Pikkukoiraa ja Isokoira tarkkailee, ettei mitään pahaa pennulle tapahdu.

Menen mattopyykille ja sitten taas kirjoittajakurssille. Onkohan noita kursseja jo liikaa?

Vaiheessa

Siivous jymähti kirjahyllyyn kuten yleensäkin. Ei pitäisi aloittaa kirjoista, jos tarkoitus on imuroida lattioita. Tänään on menoja vasta iltapuolella, joten voisin yrittää edistää projektia. Univelkaa olen nukkunut pois, kun on taukoa noista mummoiluista. Siellä en saa paljon nukutuksi. Onneksi kotona nuo allergialääkkeet auttaa. ja varmaan myös imurointi, kunhan pääsen sinne asti.

(onpas vaikeaa tämä kirjoittaminen, kun pitäisi olla positiivinen - positiiviset ihmiset on ihan kivoja, mutta, onko kaikkien pakko olla - kun ei irtoa, niin ei irtoa)

Syyskuun SNY

Melkoisten ongelmien jälkeen onnistuin saamaan SNYn lähettämän paketin kotiin. Kun aukaisin hyvin teipatun pullean paketin, sieltä paljastui ensimmäisenä kirje. Olet hyvin tarkkaan lukenut toivelistaani. Kiitos etenkin siitä, että jätit kerät purkamatta. Puran niitä, jos puolitan. Minä kun teen sukkaparin molempia sukkia yhtä aikaa, kun kärsivällisyys ei riitä ajatukseen, että yksi sukka on valmis ja pitäisi vielä tehdä toinen samanlainen, joten tarvitsen kaksi kerää. Mutta siis pakettiin.

Kun kirje oli poistettu, näkyi kaikkea kivaa. Maijalankaa minulla on varastoissa, mutta ei juuri näitä värejä. Veikkaisin, että jotain kirjoneuletta Maijasta syntyy. Tykään kovasti langasta ja värithän on hienoja.. Toisessa reunassa näkyy SNYn tekemät sukat, jotka sopivat täydellisesti jalkaani ja ovat ihanan pehmeät. Kunhan raskin ottaa käyttöön, teen niistä yösukat. Keskellä on pari vetoketjua ja pala pitsiä. Parillani oli idea penaaleiksi mummotettaville.

Penaalin täytteeksi oli kaksi pakettia isoja värikyniä. En tiedä, tuleeko penaaleja, mutta kynät taidan säästää joulupakettien täytteeksi.

Penaaleja varten (tai muuhun käyttöön) oli kaksi tilkkua, prinsessa väriä ja hilpeitä sammakoita. Paketissa oli siis kaikkea kivaa, mutta ehkä eniten ilahduin tuosta lehdestä. Olen aika pahasti naksahtanut noihin kirjoneulesukkiin ja lehdessä oli ihania malleja. Tassusukat etenkin kutkuttaa.

Kiitos paljon SNY. Ihana paketti

Tuhansien toiveiden yö

Tää on uneton yö
Joka turhat toiveet sisältä syö
Ei helli, vaan korville lyö
Tää on tuhansien toiveiden yö

Kuulostaa traagisen romanttiselta, mutta kyllä minä lähinnä keskityin toivomaan, että jos vielä nukahtaisin, kun vartin yli yksi heräsin. En sitten nukahtanut, joten ajattelin, että meneehän se aika näinkin. Surfailin kirja- ja lankakauppasivuilla, täytin tilauskaavakkeita, mutta jätin lähettämättä ja siirryin seuraavalle sivulle. 

Ja nyt kysymys neulojille:

Onko värikkäät Zing puikot hyvät? 

Minä en puikkoja tarvitse, niitä on kyllä ihan niin paljon kuin ehdin käyttää. Mutta, kun nuo ovat niin kauniit. Minulla on lähinnä novitalaisia perusharmaita. Olisihan se kiva neuloa värikkäillä puikoilla. (todennäköisesti tilaan - saa niitä lankamaailmastakin, mutta, jos menen kauppaan, siellä voi olla hyviä lankatarjouksia, joten paree maksaa postimaksut)

Meni päivä uusiksi, kun bussini ovat lakossa. Oli tarkoitus mennä kuntosalille ja silmälaseja katselemaan ja postia hakemaan, mutta ainakin kuntosali-uimahalli on liian kaukana käveltäväksi. Pysyn siis kotona ja ratkaisen osan yöuniongelmista. Siirrän pakastimen makkarista olkkariin pörräämään. Epäilen, että herään, kun se pamahtaa käyntiin. Käy kyllä tosi tiheään, useita kertoja tunnissa. Voi olla, että ensi talveksi pitää hankkia uudempi, mutta katson nyt sähkölaskun ensin.

Vältän yleensä politikointia, mutta nyt on sanottava, että olen lakkoilevien bussikuskien puolella vaikka haittaavat elämääni. En alkuunkaan ymmärrä, miksei työntekijä aina saisi ottaa luottamusmiestä mukaan, jos menee keskustelemaan työnantajan kanssa koski keskustelu ihan mitä vain. Pelkästään se, että työntekijä haluaa taustatukea, tarkoittaa, että kyseessä ei ole pelkkä smooltookki. Luottamusmiehet kunniaan!

Tiistain kirjoituskurssilla sain niin paljon positiivista palautetta, että nyt ei millään synny mitään seuraavaksi kerraksi. Tai siis mitään on pahasti liioiteltu. Ainahan minä pari sivua sanoja pyörittelen, mutta kun haluis hyvää saada. No, aina ei voi onnistua, ei edes joka päivä. Opekin minua lohdutti, että älä ota paineita. Otan minä, aina, tärkeissä jutuissa.

Kauppalakon joudun varmaan purkamaan, kun kohta ei ole muuta kuin niitä marjoja syötäväksi. Jos keräisin kaapit täyteen ja sitten taas lakkoilisin. Toki, kun syön ahkerasti marjoja, pääsen nopeammin eroon tuon kakkospakastimen hurinasta. Voin käyttää sitä sitten lankavarastona, kun marjat mahtuu yhteen pakastimeen.

Taidan vähän heilutella niitä harmaita puikkoja ennenkuin rupean uudelleensisustukseen. Pakastintahan ei voi vain siirtää vaan ensin on siivottava olkkari, järjestettävä kirjahyllyt ja ikkunat pestävä, ellei sada. Pitäisi kukatkin ruukuttaa, kun kärsivät liian pienissä ruukuissaan, mutta josko en nyt sitä kuitenkaan. Pitää tuo pakastin siirtää tänään kuitenkin.

PS. Piti vielä sanoa, että eka minkä huomasin, kun blogin avasin, oli, että pöllö on päässyt helvetistä. Kiva!

Koirapoika

Kyllä jotkut jaksaa valittaa

On taas kovin kaunista tuolla ulkona, mutta pään sisällä sotkuista. Uloskatselu sitä siivoaa, mutta selvästi olisi taas kunnollisen tuuletuksen aika, jottei ilo kokonaan karkaa elämästä. Pitää aloittaa pitkät aamulenkit vaikka ei muka ole aikaa. Eihän nyt tietenkään tänään, mutta onneksi aina on se huominen, joka pelastaa kaiken. Vaikeaa on saada jähmeää olemusta käyntiin. Ehkä tuo kuntosaleilu-uinti on sentään taas aikatauluissa. Asiat kyllä rullaa, kun vain kerran aloittaa, puurtaa sitkeästi, eikä välitä eriävistä mielipiteistä, ei omista ei muiden. 

On kertynyt noita isejäkin taas. Pitäisi mennä optikolle tarkistuttamaan näkimet, kun silmissä kirveltää, roskattelee, eikä oikein tarkennu. Pitäisi varmaan käydä tohtorillakin, kun puutuu, pistelee, väreilee, hengästyttää. Pitäisi tehdä espanjan läksyt. (tämän viikon läksyjä ei ehdi, kun tunti alkaa kymmeneltä ja on tässä näitä tärkeämpiä kuten bloggaamista) Pitäisi käydä pyykillä, kun nuo mummoilut ja pentuilut menevät aina ohi aikatauluissa. Ja pitäisi varmaan siivota, kun nyt jo kaksi torstaita on sujahtanut ohi noin vain.

Possu antoi minulle luvan täydentää ruokavarastoja, mutta syön nyt ensin vanhat varastot loppuun. Voisin sen sijaan käyttää luvan siihen, että ostan pari lahjusta. Miniä täyttää vuosia ja tyttären kanssa sovittiin yhteisestä lahjasta, jonka hankkiminen lankesi minulle. Tämä kait hyväksytään kauppalakon aikana.

Pari ruokalusikallista pihlajanmarjoja pilaa onnistuneesti aamupuuron. Pitäisi mennä tänään keräämään lisää tuonne pakkaseen.

Että näin aurinkoisesti täällä aloitetaan viikko. Seuraavalla kerralla kerron, mikä sujuu - jos sujuu. Saattaa tulla taukoa. Laitan tähän lopuksi pentuilun kohteen kuvan, jottei teidänkin viikon alku kokonaan pilaannu.

Ja pahimpia ovat aamut

joiden päättymistä ei näy

mä pelkään, että ne saa mut

ja niinhän lopulta käy

Noita laulujen sanoja putkahtelee jostain. Ei tässä aamussa sen kummempaa pahaa ole, kuin se joka-aamuinen päänsärky, joka pian menee ohi. Ja epämääräisiä kolotuksia tietenkin siellä sun täällä, kun on tullut kuntoiltua. On niitä kolotuksia silloinkin, kun ei ole tullut, mutta silloin ne ovat erilaisia. Nämä kuntoilun tuomat lienee parempia terveyden kannalta.

Tosin nyt on myös pahaa kahvia, laihaa litkua. Teen kahvikokeiluja, kun ihmiset kehuvat aina eri merkkejä ja olen ajatellut, ettei minulle ole merkillä väliä. Näköjään on. Uuden paketin juuri aukaisin ja huonoksi totesin. Mutta enköhän minä pihinä ihmisenä sen loppuun juo. Tosin, jos ylimääräinen mitallinen ei makua paranna, voipi olla, että heitän pois. Sentään aamukahvi, päivän ainoa kahvi, yleensä.

Tänään on mummoilupäivä, jonka olin unohtanut. Ehkä minulla on jo dementia. Vai olisko kyse siitä, etten oikein keskity mihinkään. Poikani soitti illalla myöhään kysyäkseen, tulenko hoitamaan lapsia tänään. Kuulosti vilpittömän huolestuneelta, kun vastasin "Pitäiskö?" No, olisin minä (ehkä?) sen tässä aamulla muistanut, mutta hyvä, kun tuli sovituksi aika.

Tänään alkaa myös Nina Laitisen syyssukka-kal. Noissa kukissa olisi hyviä värejä, mutta vielä on mietinnässä, millä väreillä rupean tekemään ja teenkö vain yhtä vai useampaa sukkaparia. Ensin  pakerran ne siniset loppuun. Päätin tehdä terät ihan vain harmaina. Purkaa en viitsi. Kait ne joskus johonkin käyttöön tulee. Nyt on eri värimaailma ajatuksissa, punaista, keltaista, oranssia vai jotain muuta. Tosin, kun en itse käytä pitkiä sukkia, rupean miettimään, kenelle teen ja valitsemaan värejä sen mukaan. Mutta tuon edellisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen, taidan ajatella vain itseäni.

Askeettisen elämäni

neljäs päivä alkoi muuten ihan perinteisesti, mutta aamukahvin kanssa nautin kourallisen pihlajanmarjoja. "Happamia"", sanoi Repu. Olivat myös yllättävän likaisia vaikken mistään tienvierestä poiminutkaan. Piti pestä ennen pakastusta. Tuntuivat kuitenkin turvallisemmilta kuin jostain Andeilta muovipusseissa tuodut goijimarjat. Andeihin toki uskon, mutta suhtaudun epäillen heihin, jotka pussittavat ja myyvät. Lisäksi noita pihlajanmarjoja saa ilmaiseksi kaupassa käymättä. Voisin siis osallistua Possun kaupattomaan haasteeseen. Tosin aamupalallani on myös avokado kurkumalla maustettuna (kyllä nyt on mummo ruokamuotien allonharjalla!), joka piti ostaa. Bussien reittejä on muuteltu ja joudun kuntosalille mennessä kävelemään sellaisen vihannes-hedelmä-marjakojun, jossa joku vieraalla aksentilla puhuva mies myy kaikenlaista tosi halvalla. Siitä tulee helposti napattua joku euron pussi. Normaalia aamupalaa edustivat vesi, kahvi, kirsikkatomaatit ja keitetty kananmuna, sekä ne kaikenmaailman pillerit, levärouheet ja öljyt.

Kuntosalilla ja uimassa olen siis käynyt peräti kaksi kertaa. Eilen pukuhuoneessa yksi toinen mummo ihmetteli, että voiko kuntosalilla tulla noin hiki. Kyllä voi, kun pitää välillä jonkun viikon taukoa. Reippailun huomasin tänään aika monessa lihaksessani, kun raahauduin sikeästi nukutun yön jälkeen ylös. Sen sijaan iho-ongelmani näkyy tykkäävän kloorivedestä, mitä suuresti ihmettelen. Mutta en valita. Tänään on pakollinen kuntoilutauko, kun alkaa se toinen kirjoituskurssi, mutta ajatus on jatkossa vähintään kolme päivää viikossa tuhlata tuolla uimahallilla.

Hämmästyin niin tuosta mielipiteestä, ettei askeettinen elämä sovi minulle, että piti tarkistaa, mitä oikein lupasin.

"Josko tässä aamuhuumassa päättäisin pitää neljän viikon ryhtiliikkeen noiden suklaattomien kannustukseksi. Kait sitä aikuinen ihminen neljä viikkoa jaksaa elää sääntöjen mukaan eli terveellistä ruokaa, hikiliikuntaa, lihaskuntoa eikä yhtään punaviiniä tai edes olutta."

Terveellinen ruoka ei minulle ole asketismia ja liikunnasta tykkään, mutta tottakai elämä ilman jokailtaista punaviiniä voi olla koettelemus. (Tosin olen joskus elänyt puoli vuottakin raittiina ihan vain todistaakseni itselleni, etten ole riippuvainen. Ja onhan noita vuosiakin tullut raitisteltua aikuisiällä. Nyt en kyllä viitsi yleensä sen kummemmin säännöstellä. Punaviini maistuu hyvälle, mutta kohtuuttomasti ei mene sitäkään alas.) Toistaiseksi ei ole tehnyt edes mieli. Olen juonut suklaalla maustettua kaakaota ison, valtavan ison kupillisen. Sekin on aika hyvä iltajuoma. Ruokavaliooni en ole tehnyt sen kummempia muutoksia, sillä syön kovin terveellisesti aina. Annoskoot vain tahtovat olla turhan massiivisia, kun tuo terveellinen ruoka maistuu niin hyvälle. Eli yritän nyt välttää ähkyä.

Toinen asia, mistä haluaisin protestoida on, ettei muutamalla viikolla ole mitään merkitystä. Minusta on parempi, jos jaksaa edes yhden päivän elää terveellisemmin kuin ajatella, ettei kannata edes yrittää ja jatkaa koko ajan huonompaan suuntaan. Tottakai ihanteellinen olotila on, että luonnostaan tekee aina oikeita valintoja, mutta jos se ei onnistu, niin kyllä satunnaisetkin parannusyritykset hidastavat tuhoa. Kun kestävyys ei ole parhaita puoliani, mutta innostus sujuu, on lähes pakko olla tätä mieltä.

Nyt otan punaisen imurini esille ja pikasiivoan ennen kurssia. Torstai on siivouspäivä. Viime viikolla oli torstaina muuta, enkä tietenkään siivonnut ei-siivouspäivinä, joten nyt on syytä vähän lapioida roskia syrjään. Koirapoikakin on syytänyt karvoja ympäriinsä.

Toteemit ja voimaeläimet

Minun piti raportoida askeettisesta elämästäni, mutta se siirtyi tulevaisuuteen, kun Sus oli kaivanut esille kaikenlaisia eläimiä ja löytänyt norsunkin, joka on minun sielunkumppani eli korvaa ne sukupuuttoon kuolleet mammutit. (Tuo norsu tuossa kuvassa on elämäni ensimmäinen konkreettinen norsu. Ollut minulla jo neljäkymmentä vuotta eli kyseessä ei ole hetken huuma.)

Laitan tähän ensin tuon kopsatun (http://enkeltenvaltakunta.blogspot.fi/2012/07/lahde-voimaelain-kortit-norsu-norsu-on.html) tekstin ja sitten oman mielipiteeni.

Norsu
Norsu on suurin maalla elävä eläin ja siihen liittyykin paljon erilaisia myyttejä. Norsut elävät Afrikassa ja Intiassa. Erityisesti Intiassa norsu on pyhä eläin, siellä siihen liitetään myös kuninkaallista arvokkuutta. Suuruudestaan ja pyhyydestään huolimatta norsu kamppailee edelleen olemassaolonsa puolesta. Suurin uhka norsuille on rahanhimoinen ihminen. Norsunluuta käytetään edelleen koruissa ja siksi norsuja tapetaan syöksyhamaidensa vuoksi. Saduissa norsuihin yhdistetään pitkä ikä ja viisaus.

Elementti: Maa
Voima: Viisaus
Ominaisuudet:

Norsut elävät hyvin voimakkaasti sosiaalisissa laumoissaan. Nuorista huolehditaan ja vanhoja norsuja kunnioitetaan. Jos joku norsu on loukkaantunut, niin muut norsut auttavat häntä. Norsuilla on hyvä muisti, ja vanhat norsut muistavat paljon heille tapahtuneita asioita. Meille norsut edustavat erityistä viisautta ja sitä, että on tärkeää oppia elämässä kohdatuista tapahtumista. Ihmisessä norsun viisaus on oman arvokkuuden löytämistä.Voimme löytää itsestämme oman kuninkaallisen puolemme ilman, että tulemme ylpeiksi. Arvokkuus on viisautta, jolla pystymme auttamaan muita ihmisiä.

Norsuilla on huono näkö, mutta erityisen hyvä hajuaisti. Norsuihmisillä on myös hyvä hajuaisti. He pystyvät jopa erottamaan toisten ihmisten mielentiloja hajuaistinsa perusteella. Usein he tekevät ratkaisut sen mukaan,mikä tuoksuu hyvältä ja mikä ei. Näin he myös tekevät kohdatessaan uusia ihmisiä.

Mitä voimia saat:
Kun norsu on arvokkaasti tömistellyt luoksesi, on se kutsu vanhojen viisauksien pariin. Nyt sinun on aika jutella vanhojen ihmisten kanssa ja oppia heiltä elämänkoulun oppia. Useat vanhukset ovat löytäneet tasapainoisen arvokkuuden elämäänsä ja heitä kannattaa kuunnella. Pystyt yhdistämään heidän näkemyksensä omiisi ja sitä kautta kartutat omaa viisauttasi. Norsun voimalla käytät tätä viisautta toisten auttamiseen, opettamiseen ja toisista huolehtimiseen. Norsun ilmaantuminen on aina viesti toisten ihmisten huomioimisen merkityksestä. Sinulla on paljon viisautta ja kykyä huolehtia.
Auta niitä, jotka apuasi tarvitsevat. Huomion tarpeessa voivat olla lapsesi, kumppanisi, työtoverisi. Tekemällä näin, pystyt saavuttamaan aina vain syvempiä tasoja elämässäsi. Vähitellen pääset alitajuntasi voimalla kiinni ihmiskunnan muinaisiiin viisauksiin ja voimiin.

Hajuaistisi kehittyy norsun voiman ansiosta erityisen voimakkaaksi. Opettele luottamaan sen tuomiin mielikuviin ja informaatioon. Hajuaistisi antaa usein oikean kuvan asioista. Pinnallisuus ja kulissit eivät voi sitä harhauttaa. Hajuaistisi voimistamiseen on tärkeää, että käytät säännöllisesti aromaterapeuttisia tuoksuja tai suitsukkeita. Näin myös puhdistat ympäristöäsi. Erilaisilla tuoksuilla pystyt myös maadoittamaan itseäsi.

Biologin näkemys norsuista: Norsut ovat siitä harvinaisia, että myös lisääntymiskyvyn ohittaneet vanhat naaraat elävät. (Tämähän on vanhalle naiselle tietenkin tärkeä tieto.) Yleensä luonnossa elämän päämäärä on lisääntyminen ja jos et siihen kykene, olet turha. Norsuilla matriarkat ovat kunnioitettuja laumanjohtajia, koska ne muistavat. Matriarkat tietävät, mistä löytyy vettä ja ruokaa huonoina aikoina ja osaavat johdattaa laumaansa kulloisenkin vuoden ilmasto-olojen mukaan.

Mutta sitten tuosta huuhaapuolesta.

Hyvä hajuaisti on melkoinen sattuma. Minulla nimittäin on kohtuuttoman hyvä hajuaisti. Joskus huvittelin sienestämällä hajuaistin varassa. Sen sijaan tuo neuvo käyttää aromaattisia tuoksuja ja suitsukkeita, ei kyllä nappaa. Sain joskus tuliaisiksi suitsuketikkuja, joita olisi pitänyt polttaa norsunmallisessa telineessä. En polttanut. Jouduin heittämään tikut roskiin, koska niiden haju oli niin vahva, että vaikka ne olivat muovipussissa ja pahvirasiassa, sain päänsärkyä, jos ne olivat samassa asunnossa. Sama juttu on kaikenmaailman tuoksukynttilöiden sun muiden hajusteiden kanssa. Enkä kestä hyasintteja, tuomia, syreenejä tai muita haisukukkia. Appelsiinin ja muiden sitrusten sekä vaniljan tuoksuista tykkään mietoina pesuaineissa. Olin joskus chiballtunneilla, joilla oli tarkoitus valita pallon väri ja tuoksu olotilan mukaan. Minä kykenin jumppaamaan vain sen appelsiinin kanssa. Ehkä minä "maadoitan" itseni appelsiinin avulla. Kun kotona on muutama tuore appelsiini, tuoksu on hyvä - ja joulun aikaan pidän esillä omenoita tuoksun takia. Ja jokunen kuusen oksakin on hyvä. Nuotion savu ulkona on hyvä. - Niin ja minullahan on ollut silmälasit kaksitoistakesäisestä lähtien eli huono näkö.

Vanhoista ihmisistä voinen sanoa, että olen vanhojen ihmisten kasvattama, joten vanhuuden viisaus on tuttua. He olivat viisaita, avarakatseisia vanhoja, ei kärttyisiä, kokoonkuivuneita katkeria ihmisiä. Olen aina ihaillut vanhuutta ja minusta on mukava ikääntyä. En kaipaa nuoruutta.

Sen sijaan tuo toisten auttaminen, opettaminen, huolehtiminen, ei tunnu minulta. En ole mitenkään hyysääjä ihminen. Tarvittaessa teen, mitä osaan, mutta yleisesti pyrin siihen, että jokainen saa elää tavallaan. En tykkää itse hyvistä neuvoista, joten pyrin välttämään niiden antamista. jokaisella pitää olla lupata hakata päätään seinään, jos niin haluaa.

Ties mihin näiden eläin kanssa vielä päästäänkään.

Kaunis aamu

Tulin vain sanomaan, että tämän viikon alku tuntuu mukavammalta kuin edellisen loppu. Tosin tuo espanja ei edelleenkään nappaa, mutta sinne menen kuitenkin. Josko tässä aamuhuumassa päättäisin pitää neljän viikon ryhtiliikkeen noiden suklaattomien kannustukseksi. Kait sitä aikuinen ihminen neljä viikkoa jaksaa elää sääntöjen mukaan eli terveellistä ruokaa, hikiliikuntaa, lihaskuntoa eikä yhtään punaviiniä tai edes olutta. Mitäs luulette? Onnistuuko? Noin neljän viikon päästä on edessä opiskelijabileet. Tuli tänä syksynä 40 vuotta siitä, kun astuimme yliopistoon. Että sen kunniaksi pikainen ryhtiliike.

Sunnuntaisateita

Olin kommentoimassa tuonne Possulle, mutta siellä tuntui olevan niin vilkas keskustelu, että en tuntenut järkeväksi mennä sekaan sörkkimään. Tulin avautumaan ihan vain omalle tontille, mutta nyt ei teekään yhtään mieli keskustella suklaasta tai muusta syömisistä - juomisista ehkä. Josko menen ja ostan taas huomenna pullon punkkua. En muista - viinikö vienee muistin? - olenko jo kertonut täällä keskustelun, jonka kävin poikani kanssa kesällä. Olin lukenut lehdestä, että mummojen ryyppääminen on suuri ongelma. Kerroin sen pojalleni, joka totesi: "En ole ollenkaan varma, että maahanmuutto on Suomen suurin ongelma, mutta sitä mieltä olen ehdottomasti, että elämässä on isompiakin ongelmia kuin mummojen alkoholisoituminen." Katsoin saaneeni luvan punkutella.

Katsoin elokuvan. Toiset tytöt. Oli mielenkiintoinen. Tytöt olivat rooleissaan hyviä, eikä käsikirjoitus ollut turhan osoitteleva vaan taitavasti rakennettu. Eniten tykkäsin siitä piirretystä polkkatukkatytöstä, jota elämä potki päähän. En antanut täysiä täppejä, koska taustalla kummitteli ajatus, että olen tämän lahjaksi saanut, joten tästä on pakko tykätä. Minä sitä olen hyvä ottamaan stressiä. En kuitenkaan stressannut katsoessa vaan vasta arviointivaiheessa. 

Tein kirjoittajakurssin tehtävän. Saa nähdä, millaisen vastaanoton saa. Olisi kaivannut viilausta, mutta en jaksanut. Ideaani olen ihan tyytyväinen, mutta lauserakenteet ja sanavalinnat olisin voinut toisinkin tehdä. Mutta tekstejähän voi korjailla loputtomiin. Ja sainpahan jotain menemään.

Sen sijaan yllättäin viikko vilahti ja se espanja jäi unohduksiin. Kotitehtävät toki tein, mutta oli tarkoitus tehdä enemmänkin.

Nyt ei taas vaihteeksi oikein mikään suju. Takkuaa. Onneksi on se huominen, jolloin elämä muuttuu.

Meinasi unohtua. Korjasin koko avomaankurkkusadon eli sen yhden peukalon kokoisen.

Valvottuja öitä

Ei siitä ole kauan, kun valvoin öitä tanssien, ryypäten, miehiä ahdistellen ja heräsin aamulla umpiväsyneenä uuteen tympeään päivään. Nytkin heräsin umpiväsyneen uuteen nuhjuiseen päivään valvottuani yön. Mutta ei ole takana viiniä, laulua, villejä miehiä. Pari tyhjää oluttölkkiä nuokkuu pöydän kulmalla, että kait sitä voi sanoa minun ryypänneen sentään. Muuten meni hukkaan koko valvominen. Käytin yön pakastaen luomuviinimarjoja. Voi sitä näköjään elää tällaistakin elämää.

Kävin eilen hierojallani. Tekipä hyvää. On tullut osteltua noita lahjakortteja itselle, kun hieroja laittaa aina täkyjä. Ostin samalla poikani pyynnöstä lahjakortteja hänen vaimolleen ja kaiken sähläyksen seurauksena jouduin ostamaan itsellenikin vielä yhden, En vain ilennyt kieltäytyä, kun olin säätänyt niin paljon. Laskin sitten talouttani ja tosiasia on, että nyt on kymmeneksi päiväksi 35 euroa. Onneksi elämästäni ei puutu mitään.

Onneksi se meni ohi

Hetken nimittäin ajattelin, että jos aloittais vaihteeksi uuden elämän, kunnon elämän, liikunnan, laihdutuksen. Eilen jo reippaasti kävelin kasvimaalle. Lääkitys siis puree ja heti tuli halu revitellä. Onneksi sain aloitusta siirretyksi huomiseen. Huominen on jotenkin niin paljon parempi aloitusaika.

Tuli postia. Sus lupasi lähettää Toiset tytöt -leffan, kun en ole sitä nähnyt. Lähettikin sitten peräti viisi (5!) leffaa ja yllättäin en mitään näistä ole nähnyt vaikka aika paljon on tullut kuvia katselluksi. Mukana oli myös kortti, jonka Sus lienee omin pikku tassusin askarrellut. Arvostan ja kiitän. Analysoin leffat, kunhan niitä katselen.Analysoin leffat, kunhan niitä katselen.

Kirjoittajakurssi sujui ja kotitehtäväkin valmistuu. Siis ihan positiivista ... mutta. 

Ihminenhän on laumaeläin, ja silti jotkut meistä ei vain oikein millään sovi laumoihin. 

Oli tehtävä, jossa ope soitti musiikinpätkän ja sen aikana piti kirjoittaa, mitä ajatuksia musiikki synnytti. Minulla toimikin erinomaisesti, kävi suoraan sieluun, toi esiin herkkiä tunteita ja tarjosi loistavan pohjan kotitehtävään. Ope sanoi: "Miten te, jotka ette tunteneet kappaletta, koitte sen?" Sekunnin murto-osassa tuli epäuskoinen vastaus: "Kuka ei muka tuntenut?" Ope mietti hetken ja kysyi: "Kuka ei tuntenut?" Hiljaisuus, hetken mietintä: "Minä!" (vielä jokunen vuosi sitten olisin ihan hiljaa hävennyt tietämättömyyttäni, mutta nykyisin lähinnä kiukustun) Ilmoitustani seurasi tosi järkyttynyt puuskahdus tältä samalta henkilöltä. Hän on mukava, ulospäinsuuntautunut, avoin ja ystävällinen nainen, mutta taas totesin, ettei minulle ole tämän ryhmän kanssa paljon kosketuspintaa. Kerta toisensa jälkeen saan tuntea itseni sivistymättömäksi, omituiseksi kylähulluksi. Vaikka en muka välitä jollain tasolla nuo lausahdukset jäävät elämään minuun ja vaatii taistelua kirjoittaa, avata ajatuksiaan, kun tietää, ettei niitä tajuta. Mutta pään hakkaaminen seinään on harrastus siinä kuin muutkin. - ja totuuden nimessä on sanottava, että joko solidaarisuudesta tai muuten, vielä kolme muutakin ilmoittautui tietämättömäksi eli yksi kolmannes.

Sanat, toteemit ja elämän tarkoitus

Idässä on ilmeisesti jokin nuorisoprojekti kohottamassa itsetuntoa ja kotiseuturakkautta. (Minä nyt vain kuvittelen, että se on nuoriso. Voisihan se olla vaikka eläkeläiset. Olen siis ennakkoluuloinen.) Siellä on kävelytie, portaat, torit peitetty kannustavilla lauseilla ja runonpätkillä. Ilahduttivat aamuista kulkijaa eilen. Olen aina ollut vannoutunut katutaiteen ystävä, paljon ennenkuin graffitit nousivat hyväksytyn taiteen kategoriaan. (Onhan minusta aina ollut kiva leikkiä radikaalia valtavirrasta erottuvaa marginaaliyksilöä, vaikka totuus on ihan toinen.) Kaikenlainen piirtely, maalailu, töhertely, sopii mielestäni kaupungin betoniviidakkoon, mutta ei luontoon. Suvaitsevaisuuteni pamahtaa kerrasta poikki, kun näen puihin, kallioihin, kiviin kohdistuvaa väkivaltaa luonnossa.

Mutta sanoista tykkään. Persoonallinen sanankäyttö tekee lukemisesta ilon vaikka tarinan juoni olisi hukassa. Tykkään myös itse laverrella runsailla sanoilla. Tänään alkaa kirjoittajakurssin keskimmäinen eli toinen vuosi. Olin tosi innostunut vuosi sitten, nyt kovin vastahankainen. Kevään kuluessa menetin kykyni syytää tarinoita ulos. Opettaja ohjaa meitä ihan lempeällä kädellä. Monet osaavat ottaa tilansa ja kirjoittaa, mitä haluavat, välittämättä teemoista. Minä otan kovin tosissani jokaisen vinkin, mietin niitä kirjoittaessani, enkä saa mitään kunnollista aikaan. Tunnen itseni sidotuksi, ahdistetuksi pieneen pimeään kopperoon, jossa ei ole tilaa liikkua, hengittää. Ja tokihan minua ahdistaa myös ne kehut ja kehoitukset jatkaa samaan topeliaaniseen luonnonrakastajasuuntaan. Sekin lokeroi, estää sivupoluille poikkeamisen, ahdistaa. Että, miksikö sitten jatkan? Tuleepahan jotain kuitenkin kirjoitettua. Ja jos vaikka saisin riuhdotuksi itseni vapaaksi. Ja kun ette kerro kenellekään, paljastan salaisuuden... hysss... Ilmoittauduin toisellekin kirjoituskurssille, toisen open pitämälle. Menevät kurssit silleen kivasti, että molempia on joka toinen viikko ja eri viikoilla. Mutta tästä ei sitten puhuta.

Ahistukseen käyn ostamassa tarjouksesta viisi suklaalevyä, jotka sitten jäävät kaappeihin pilaantumaan kuten ne, mitä siellä ennestään on. En erityisemmin tykkää suklaasta, mutta siihen liittyy kutkuttava kielletyn hedelmän tunne, jotan ostan sitä silloin tällöin, kun pahasti nyppii.

Ei kait tämä mene otsikon vierestä. Toteemit putkahti esiin, kun tuo Sus tarinoi sekä sanoista että toteemielämistä. Toteemieläimet ovat tärkeitä, mutta harvoilla tuntuu niitä olevan. Kyselen joskus ihmisiltä. Näyttävät lähinnä hämmentyneiltä. Minun toteemieläimeni on villakarvamammutti, jonka korvaan norsuilla nykyisin, kun noita mammutteja on harvassa. Villakarvamamutti taivaltamassa aavalla mammuttiarolla tuulen piiskatessa turkkia. Siinä se kävelee vakaasti, kiirehtimättä, ajatuksiinsa vaipuneena pohjoista kohti. Kehoitankin nyt jokaista syventymään itseensä ja etsimään sisältään oman toteemieläimensä. Elämän koetellessa siihen voi turvata.

Ja elämämme tarkoitus lienee murheen karkoitus.

Maksava asiakas

Teen tässä lähtöä espanjan kurssille. Minunhan piti koko kesän - ja oikeastaan talvenkin - ajan kerrata. Tein monia lukujärjestyksiä, jotka ei jostain syystä toteutuneet. Outoa. No, viikonloppuna sitten. Mutta piti tehdä muuta, kuten katsoa Big Game. Olipa loistava leffa. Tykkäsin Rare Exportistakin kovasti. Minähän hehkutan noita ohjaajia leffan tekijöinä ja Jalmari Helander on nyt päässyt suurien joukkoon. Näppärä tarina, mutta etenkin aivan loistavia kuvia. Elokuvat ovat minulle etenkin visuaalinen elämys ja tämä oli elämys. Hassua, että leffoja mainostetaan lähinnä näyttelijöillä. Siis Samuel Jacksonhan on hyvä ja tuo pikkuinen Onni Tommila esittää osaansa uskottavasti, mutta ohjaaja kuitenkin tekee leffan. Tosin hyvä näyttelijä voi piilottaa ohjaajan puutteita. Ja ei, en minä mitään tiedä elokuvista - muuta kuin sen, mistä itse pidän.

Mutta eihän tuo leffa pitkään kestänyt ja olisin voinut sen myöhemminkin katsoa, mutta kun ei se espanjan kertaus napannut. Päätin siis, että minä olen maksava asiakas ja voin mennä jatkokurssille vaikka hädin tuskin osaan esitellä itseni espanjaksi. Ja minähän siinä nolaan itseni. Säälittää toki se pari, joka joutuu kanssani keskustelemaan (kielikursseilla aina parikeskustellaan sen sijaan, että opiskeltais), mutta hän voi sitten tuntea itsensä päteväksi. Että näillä eväillä taas kerran kohti itsensä häpäisyä.

Viikonloppuna oli suomalaisen elokuvan festarit, joille olin ostanut kalliita lippuja. En päässyt. Ei ole vieläkään lääkitys kohdallaan. Kävely, seisominen tai istuminen ei oikein suju, mutta espanjan kurssille menen. Ei se kipu päällepäin näy ja kyllähän nyt espanjan eteen kannattaa kärsiä. Kait tuo lääkityskin joskus puree - tai ainakin aiheuttaa kaikenlaisia sivuoireita ja haittavaikutuksia. Kyllä tehokkaat tropit jossain näkyy.

Ja se KAL. Ajattelin pitää teitä jännityksessä, mutta kun kaikki menee vähän pieleen. Nuo erikoiset resorit ona kauniita, mutta minulla ne aina lötköilee. Tein ohuella pohkeella, kun resori oli niin väljä. Resori on edelleen väljä, mutta pohkeesta kiristää enkä minä tunne ohutpohkeisia ihmisiä. Mutta venyyhän se neule. Unohdin myös välistä yhden kerroksen. Onneksi huomasin toista sukkaa tehdessä, joten on symmetrisesti virheelliset. Eikä sitä näillä väreillä huomaa. Alkuperäisessä on kauniita punaisia kukkia vihreällä nurmella. Seuraavan KALin teen punaisella, keltaisella ja oranssilla!

Nyt saa neuvoa ihan luvan kanssa

Minähän en tykkää neuvojista, mutta nyt kaipaisin laajempaa näkemystä. Eikä hätää, en minä kuitenkaan neuvoja noudata vaan teen ihan mitä mieleen juolahtaa.

Löysin facesta uuden KALin, jossa tehdään pitkät sukat.. Aloitin vaalean harmaalla pohjavärillä ja sinisillä kuvioilla. Kuten ehkä tiedätte, sininen tökkii minulla pahasti, mutta monet ystävät siitä pitävät. Koska nämä pitkät sukat menevät aina lahjontaan (en ole itse niitä oppinut käyttämään) ajattelin kuluttaa sinisiä lankojani. Mutta ei nyt näytä minusta hyvältä. Harmaa kaipaisi selvästi punaista, keltaista, oranssia. Jätin neuleen odottamaan. Siispä, puranko siniset kuviot ja vaihdan väriä vai jatkanko vain? KALien huono puoli on sekin, ettei yhtään tiedä, millainen on lopputulos. Sehän voi olla sellainen, että sininen on just oikea.

Niinpä siis kertokaa sininen vai punainen, purku vai jatko. Parhaiden perusteltu mielipide ansaitsee kiitokset, oli se mikä vain eli perustelut kiinnostaa enemmän kuin se mielipide.

Syyskuu!

Sorry te kaikki kesän rakastajat: Nyt on virallisesti syksy! 

Heräsin aikaisin ja kun ei nukuttanut enää keitin aamukahvit ja hissuttelin hämärässä villasukkasillani. Vaihdoin kalentereihin syyskuun ja mietin, pitäiskö kirkasvalolamppu hakea kellarista. Totesin, että ei tartte. Ei tartte nyt olla pirteä ja tehokas heti aamusta vaan voi nautiskella hämärästä ja vesisateesta ja tuulesta. Olen ollut iloinen, kun voin napsauttaa aamulla radiorockin päälle, mutta ei tänään. Tänään vain nautin hiljaisuudesta. Jollei ole jo tullut selväksi: minä rakastan syksyä! 

Onhan se kiva keväällä, kun muuttolinnut palaavat, mutta silloin ne vain ilmestyvät ykskaks ja joka paikka on täynnä sirkutusta. Syksyllä linnut alkavat kokoontua parviin, langoille. Isoina joukkoina ne lörpöttelevät kiihtyvää muuttointoa. Kohta, kohta taas mennään. Ja sitten jonain pakkasaamuna herään, ihmettelen, mitä on tapahtunut kunnes tajuan, ne menivät.

Syksyllä lempipuuni pihlaja täyttyy punaisista marjoista ja kohta sen jälkeen kaikki puhkeaa väriloistoon. Ei oikein tiedä, minne katsoisi, mitä ihailisi. Vihreä, vehreä aika on rauhoittavaa, mutta ruskassa herää tekemisen into. (Onneksi se yleensä hiipuu hyvin pian, eikä jää pitemmäksi aikka rasittamaan. Irja oli käynyt kommentoimassa ja kävin vastavierailulla. Jos haluatte nähdä upeita kuvia, käykää kurkkaamassa. Minuun iski hillitön kuvaushimo. Istun odottelemassa, jotta se menisi ohi.)

Ja sitten ne syysmyrskyt, kun tuuli ulvoo nurkissa, pieksää puita vaakatasoon, repii lehtiä ja oksia ja työntää pienet kumoon. Sade virtaa pitkin taivasta, tekee puroja, siirtää uomia, kastelee sekä koiran että ulkoiluttajan litimäräksi. Silloin sitä tuntee elävänsä.

Syksy on kait aina ollut minulle se uuden alku (niinkuin tiedätte, niitä uusia alkuja kyllä mahtuu muutenkin pitkin vuotta). Varmaan aika pitkälle johtuu siitä, että olen elänyt enemmän tai vähemmän koululukujärjestyksen mukaan. Ensin oli tietenkin koulu, joka kiltisti alkoi syyskuun alussa, eikä joskus elokuussa. Sitten olin kymmeniä vuosia töissä yliopistolla, jossa myös vuosi alkoi syyskuussa. Kalenterinikin olivat aina syksystä syksyyn. Yritän nyt kyllä totutella siihen, että tammikuussahan se vuosi alkaa.