torstai 28. syyskuuta 2017

Syksy kuten se on parhaimmillaan


Eilen, kun menin - tai vein Koirapojan -  hoitamaan pikkukoiraa, näin uskomattoman näyn. Männyn rungon ympärille oli kiertynyt kirkkaanpunainen köynnös. En ole moista koskaan aiemmin huomannut.


Ja siinä vieressä oli toinen samanlainen. Pakko oli kuvata.


Laitanpa samantien kuvia bussilakon ja sny-paketin hauan aikaisia lintukuvia.


Oli muutama hanhi liikkeellä. Ja kuten varmaan arvaatte, minuun iski matkahimo, jonka tosin todellisuus tukahdutti alkuunsa.

On siellä vielä lehmätkin laitumella. Pitäiskö todeta, että kyllä maalla on mukavaa, etenkin näin kaupunkimaalla.


Ja kun kuvia rupesin laittamaan, laitanpa kuvan koiristakin. Koirapoika siinä huvittaa Pikkukoiraa ja Isokoira tarkkailee, ettei mitään pahaa pennulle tapahdu.

Menen mattopyykille ja sitten taas kirjoittajakurssille. Onkohan noita kursseja jo liikaa?

5 kommenttia:

  1. Enpäs ole minäkään moista symbioosia nähnyt, onpa hieno ja ajatuksenkin tasolla toimii, siinä ne nyt kaulailee=)
    Hanhiorkesteri kohtuullisen iso, laumassa on voimaa, tai tässä tapauksessa parvi lienee oikea sana.

    VastaaPoista
  2. Minäkin näin eilen isot parvet muuttolintuja...

    VastaaPoista
  3. Hanhet on tosiaan parveilleet ihan valtavissa parvissa. Me vaan ei olla onnistuttu osumaan kohdalle, ei olla nähty hanhen hanhea. Bongareita sen sijaan kyllä useampiakin. Olivat tähyilemässä sitä harvinaista punakottaraista, mutta en tiedä näkivätkö, vai onnistuiko kottarainen karkaamaan bongareilta.

    Hienoja kuvia oot taas ottanut, voi vitsi, että mun käypi pikkusen kateeksi kun en osaa tota hommaa, enkä saa ees aikaiseksi opetella :D

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.