keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Lätäkkökuvaajan onnenpäivä

  
Aamulenkillä oli komeita lätäköitä. Sisämerikin alkaa muodostua estämään peruslenkkimme.


Tänään ei satanutkaan. Eilen satoi, koko ajan. Ja loskassa kahlattiin puoli sääreen. Koreteksit imi vettä kuin sieni, kun mihinkään ei päässyt ilman sohjopaarustamista. Koirapoika ei tykkää tassujen uittamisesta. Sillä oli vaikeaa, kun yritti löytää kävelypaikkaa. Mieluummin taivalsi pehmeässä lumessa upoksissa kuin vedessä tassut märkinä. Tänään mentiinkin sitten tylsästi vain jalkakäytäviä pitkin. Niillä lätäköt on matalampia ja välillä on ihan kuivaakin.

Aamu kalliolla 13.3.23

Nopeasti maisema muuttuu. Tänään en viitsinyt kahlata kalliolle. Onhan tämä aamukuva kaikinpuolin kauniimpi kuin näkymä nyt.


Harrastin myös leipomista, kun taikinajuuripurkkini meinaa kasvaa yli äyräittensä. Tein yönylisämpylöitä juureen. Ihan syötäviä niistä tuli, kun maustoin taas kaikenlaisella. Juurileivonta tuottaa aika tiukkaa leipää. Kohoaahan nuo sämpylät, mutta ei lopputuloksessa ole mitään hötöä, ilmakuplia tai muuta.


Ja kun olin kerran sotkenut keittiössä, tein samalla kivan pirtsakkaa puolukkapiirakkaa. Vaniljarahka antaa makua ja makeuttakin, mutta ei liikaa.


Lankavarasto nitkahti pikkuisen, kun tein tyttärelle hänen antamistaan joulukalenterilangoista sukat. Tytärhän on kertonut, ettei tartte enää sukkia, mutta näihin ihastui. Itse valitsemistaan langoista tehdythän on eri asia kuin jonkun muun ostamista.
---
Jos lankavarastot ei hupene hirveää vauhtia, muu roina kyllä vähenee, jos nyt ei sekään juosten, mutta kuitenkin. Kaikenlaista poistettavaa olen kaapeista löytänyt. Teen paaston lopuksi sitten listauksen, mihin olen yltänyt. Ostellut en ole mitään kiellettyä, enkä syönytkään tai juonut. Että paasto pitää taas.

24 kommenttia:

  1. Varsin kauniin väriset sukat! Minä taidan olla vähän pulassa tämän lankapaaston kanssa. Eilen tuli taas ihan pyytämättä muovipussillinen lankaa ovesta sisään ;D Sääntöjen mukaan tuota ei pitäisi kyllä laskea, kun en ole itse ostanut, enkä pyytänyt, mutta kyllä tuo nyt vie jo pohjaa pois koko paastolta ;D
    Meillä kävi kauan sitten yksi tuttu Tampereelta. Olin tehnyt sämpylöitä. Hänen mielestään ne olivat tosi sittasia. Meiltä meni jonkin aikaa tajuta, että tuo oli kohteliaisuus ;D Että ei ilmeisesti mitään höttösämpylöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittanen on aika kuvaava noille minun sämpylöille :)
      Eihän sille mitään voi, jos lankoja tulee. Tärkeintä on, ettei itse osta. Minä jo melkein sorruin, mutta totesin sitten, että jospa vain näillä entisillä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hidastahan se on, kun pitää jokainen roska erikseen arvioida.

      Poista
  3. Minäkin leivoin puolukkapiirakkaa tänä aamuna. Kaappien raivausta tehty täälläkin,pari kassia lahjoitettu kirpparille. Sain myös laitettua vanhempieni vanhat valokuvat albumeihin. Paasto toimii!

    VastaaPoista
  4. Lätäkköperspektiivit on aina hienoja - itse opin ne vasta viime syksynä Intiassa!! Päättäväinen paastoaja olet - hyvä sinä... puolukoita popsin minäkin aamulla, ihan vaan jogurtin ja raejuuston kera... Aurinko paistelee jo - ehkäpä sielläkin...

    VastaaPoista
  5. Lätäkkökuvaaja - oletkohan historian ensimmäinen sellainen? Tuostahan voisi kehittää uuden harrastuksen ja pitää sitten valokuvataidenäyttelyn.
    Mielenkiinnolla jään odottamaan päivitystä poistoista. Uskon sen innoittavan minuakin vastaavaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja olen aika paljon laskenut vapaaksi, mutta muu on lähinnä roskaa.

      Poista
  6. Poistoja minäkin yritän harrastaa, yritän käydä läpi kaappeja ja viedä kirpputorille. Paasto sujuu hyvin, aloittelen neuleita varastosta löytyvistä langoista eli toteutan vanhoja suunnitelmia. Meillä on jokavuotinen maaliskuun lumimyrsky, neuleillasta palatessa näkyvyys oli pari sataa metriä. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poika soitti illalla matkalta Lapista kotiin. Oli kuulemma matkan varrella suuria lumimyräköitä ja näkyvyys aika olematon.

      Poista
  7. Miten ne onkin samat ajatukset, siivosin ja vaihdoin huonekalujen paikkoja, poistui imuriin paljon pölyjä. Kirjojakin olen poistanut monta kirjaston ilmaishyllyyn.
    Hienot lätäkkökuvat, myös ilo kun lumet sulaa. Täällä paljon tiet ovat jäätikällä. Ja lunta lisää tuli ja huomenna vielä kai.
    Hienot sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en huonekaluja siirtele. Viisitoista vuotta ovat samoilla sijoillaan olleet ja ovat jatkossakin.

      Poista
  8. Herkullisen näköinen piirakka! Siitä onkin ihan luvattoman kauan aikaa, kun on tullut puolukkapiirakkaa syötyä, vaikka se hyvintehtynä on yksi lemppareistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun eksyit tänne. Minulla on aika paljon puolukkaa pakkasessa, joten pitää käyttää.

      Poista
  9. Loppuuko paasto pääsiäisenä? :)
    Ihana sukkalanka, upea väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paasto loppuu torstaina 6.4. väitti google. Joten sillä mennään.

      Poista
  10. Vautsi mitkä sukat. Sun lätäköistä pääsee toiseen maailmaan, maanalaisiin kerrostaloihin

    VastaaPoista
  11. Hienot sukat, minusta villasukat on aina ihanat, niin no kesähelteillä en kovin paljon pidä. Marjapiirakkaa rupesi tekeen heti mieli:) Kyllä pitäisi roinaa vähentää, meillä on vanhalla puolella aivan järkyttävä määrä, monen kodin romut öyssätty sinne. Annoin vastaanottokeskukseenkin pöytiä ja tuoleja kun ei menneet kaupaksi, mutta eivät vähenneet yhtään:) Yhenlainen paasto täälläkin menossa:)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.