Aaveita aamussa

Aamulenkki ehdittiin kipaista ennenkuin usvahaamut alkoivat hiipiä ympäriinsä. Uutta luntakin on sadellut. Tänään ei kuitenkaan retkeillä lumisilla poluilla Koirapojan kanssa. Puolelta päivin on taas kirjoittajakurssi. Aiheena oli ilot ja surut. Kovin erilaisia ovat ihmisten ilot ja etenkin surut. Ja osahan kirjoittaa aina jostain muusta kuin sovitusta aiheesta. Minä kilttinä tyttönä pysyn aina sovitussa. Ensi kerraksi pitäisi kirjoittaa parhaasta ystävästä. Se jo etukäteen stressaa. Ei minulla lapsena ollut mitään parhaita ystäviä. 

Kurssin jälkeen pitää lorvehtia pari tuntia kaupungilla tai yrittää ehtiä käväistä kotona. Entinen työkaverini laittoi viestiä, että hänellä on pari lippua teatteriin.  Lupasin lähteä, kun ajattelin hyvin ehtiväni. Mutta hän haluaakin tavata aiemmin, jotta voidaan vaihtaa kuulumisia. Pärjäähän se Koirapoika täällä, kun käytän lenkillä vielä ennen lähtöä, mutta minun pitäisi keksiä jotain puuhastelua. Toki aina voin jumittua johonkin kahvilaan lukemaan kirjaa.

Tuhkapaastoa en ole muutamaan päivään kirjannut, mutta on se menossa joskin vähän ontuen. Lankapaasto sen sijaan pitää pintansa. Ystävänpäiväsukat neuloin vähän helpomman mukaan, kun ne edelliset jo meni ystävälle. Nallesta välityönä (kirjoneuleiden lisäksi pitää olla puikoilla jotain automaattineulonnalla menevää) tein yhdet sukat ja mummotettavalle kännypussin hankalasta kiiltävästä keinokuidusta.

Ja kun rupesin avautumaan, niin kyykkyhaaste on jäänyt. Viikonloppuna unohdin ja nyt ei oikein mikään innosta tuon kirpunpureman takia. Oikean käden sormien niveletkin on turvoksissa ja kipeät. Toivotaan, että kirppu siihenkin vaikuttaa. Ahkeralla hieronnalla ja jumpalla saan sormet kyllä toiminaan ihan hyvin, mutta kait niistä pitäisi joskus tohtorille mainita, kun on kuitenkin pakko jossain välissä käydä taas syynättävänä. Näyttäisi tuo kirppu sentään lopettaneen leviämisen. Patit, viisi kaikkiaan, ovat kyllä voimissaan ja kutina melkoinen. Olen kyllä oppinut olemaan raapimatta, kun nuo kutisevat hyönteisten pistot ovat kesäaikaan jokapäiväistä elämää. Mutta ottaa se päähän. Kuka haluaisi runoilla "kun kirppu puree sinua, muista silloin minua"...

Ja jatketaan vielä valituksia. Taitaa taas olla käynnissä kovapanosammunnat. Eilen meinasi lenkki stopata kokonaan, kun Koirapoika säikähti jyskettä. Kun sain sen vihdoin liikkeelle, veti hullun lailla viimeisen kilometrin. Ja nyt korvat hörössä kuuntelee, kun pauke kuuluu sisälle. Jos ei lopu pian, voi lenkkeily olla vaikeaa.