Lokit ovat saapuneet

Se on kesäaika. Purot virtaavat vapaina ja jäätkin sulavat hissukseen. Oli hienoa katsoa, kun ensimmäiset lokit liitelivät taivaalla. Yritin parvekkeelta kiikareiden kanssa tihrustaa, onko tummat silmät ja pyöreä naama vai vaaleat silmät ja kulmikas nokka. En saanut selvää, joten lajilista ei karttunut. Mutta ei hätää, kohtahan niitä näkee enemmänkin, sekä kala- että harmaalokkeja. Kirjoittajakurssilla jaksavat aina ihmetellä luontokuvauksiani ja sitä, että olen luontoihminen. Minä ihmettelen, että eikö jokainen suomalainen ole. Ilmeisesti ei.

Jagulaarille kävin avautumassa laihduttamisesta ja se ajatus jäi pyörimään päähän. Siellä jo mainitsin, että minulle suurin haaste on pysäyttää painonnousu. Ihmettelen syvästi, miten helposti sitä tottuukaan aina pikkuisen korkeampaan painoon, painoon, jonka yli ainakaan ei saa mennä. Niitä on ollut lukuisia. Jos jätän hoikimman nuoruuteni ihan suosiolla taakse, niin keski-iästä eteenpäin näitä rajoja on ollut 60-63-65-70-75 ja nyt sitten painan välillä yli 80 kiloa. Jos joku olisi vaikkapa kymmenen vuotta sitten sanonut, että painan joskus yli 80, olisin nauranut, koska niinhän ei ikinä käy. Katsoin eilen jotain telkkariohjelmaa, jossa puhuttiin aiheesta. Siellä oli pari pointtia, jotka ovat minulle ratkaisevia:

1. kieltäymys, kuurit, kaikkinainen epänormaali ruoalla kikkailu, jolloin menettää tuntuman nälkään ja kylläisyyteen, normaaliin syömiseen, normaaliin elämään,
2. repsahdukset, kun ei jaksakaan noudattaa omia vaatimuksiaan, se repsahdushan johtaa siihen, että kun nyt kerran söin yhden pullaan, niin mitä väliä, syön samantien kymmenen, koska minusta ei kerran ole mihinkään ja kun olen syönyt ne kymmenen pullaa, menen vetämään vielä jättipizzan samantien
3. kaikkia kuureja edeltävä tankkaus, koska kohta en saa syödä mitään, niin nyt käytän nämä viimeiset päivät siihen, että syön kaikkea hyvää tai ylipäänsä kaikkea varastoon

Mutta vaikka hyvin tiedän, että fiksuinta olisi syödä normaalia ruokaa riittävästi ja herkkuja tasaisen kohtuullisesti, niin tässä minä taas kitkuttelen jollakin tuhkapaastolla, joka tekee minut lähinnä kiukkuiseksi ja josta epäilemättä seuraa mässäjäiset pääsiäisenä. Liikunnan lisäämisen hyvä puoli on, että kunto ja jaksaminen kasvaa ja saa myös syödä enemmän. Kannatan enemmän syömistä. 

Minulla on tass vaihteeksi, jokin allerginen reaktio, joka saa naaman ja kaulan hehkumaan punaisena. En tiedä yhtään, mistä on kyse, kun en mielestäni ole syönyt tai juonut mitään uutta. Voihan se johtua vaikka kevätpölystä tai jostain. Kutina vain ärsyttää.

Piti olla lämmin föhntuuli ja aurinkoista, mutta vettä sataa. Pysyn sisällä neulomassa kuten usein muutenkin.