torstai 2. maaliskuuta 2017

Mistä minä puhuisin ellei olisi säitä


Eilen iltalenkillä oli silmiähivelevän kaunista. Puissa oli kevyt lumikerros ja lunta valui hiljalleen pilvistä alas. Oli ihan tyyntä ja hiljaista, pehmeää ja hämärää. Olisin voinut kauemminkin kävellä, mutta olin huonosti valmistautunut ja se kaunis valuva lumi oli aika kastelevaa kuitenkin. Kävin minä sentään päivällä kahlaamassa tuolla pelloilla ajatuksella, että näkisin lintuja. En nähnyt kuin variksia ja naakkoja. Silmälasishoppailu ei ole edistynyt, joten kaivoin vanhat lasit ulkoilukäyttöön. Ne eivät pimennä maailmaa ja saan lisäaikaa sopivien sankojen etsintään.

Eilen neulomisen ja netissä roikkumisen lisäksi edistin kevätsiivousta. Tyhjensin yhden kirjahyllyn lattialle ja pyyhin pölyt. Kirjat jäi, kun sain päähäni lajitella napit värien mukaan omiin purkkeihinsa. Sehän oli tietenkin aivan oleellinen juttu tämän aikaansaamani kaaoksen hallinnassa. Nyt pitää miettiä, mitähän nyhertäisin tänään. Miettiessä voin hiukan neuloa ja katsoa Game of Thronesia. Aloitin sen alusta ja nyt olen edennyt toiseen tuotantokauteen. Siinä voi edistää uusia ystävänpäiväsukkia. Edelliset muuttivat pois ja tarkoitus olisi, että varastossa olisi sukkia, jos ei nyt ihan jouluun asti, niin edes tuleviksi synttäreiksi ja muiksi lahjuksiksi.


Tänään on hyvä sää kuvata lätäköitä. Joka paikka on sohjon ja veden vallassa. Koirapoikakin laittaa välillä hanttiin, että hän ei nyt lähde kahlaamaan. Mutta pakko on kahlata, kun kaikkialla on tiet ja polut veden peitossa. Ja lisää vettä tulee räntänä. Oliako nyt hyvä sää pestä keittiön ikkuna?

Yritin F-secureakin asentaa, mutta ei onnistunut. Työn kautta hankittu meni umpeen ja ilmeisesti siksi en saa uutta tilalle. Olkoon siis.

4 kommenttia:

  1. Oi, oi meillä on samanlaista, suttuista ja harmaata.

    VastaaPoista
  2. Märkää on, joten tuntuu ihan keväältä. Uusi lumi on vanhan lumen surma sanoo sanalasku ja niinhän se kevät etenee, lätäköinä.

    VastaaPoista
  3. Niinpä, uusi lumi on vanhan surma, kuten Jaarlakin aikoinaan totesi Fingerporissa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.