perjantai 1. kesäkuuta 2018

Mä oon mikä oon



Mä oon mikä oon
mä en muutu tästä
ja siis iloitsen elämästä

Mä oon mikä oon
en voi muuksi tulla
ei muu parempaa oisi mulla

Rakkauteen sovellun
ei liene syytä mun
että en kauan saa
yhtä rakastaa

Mä oon mikä oon
ja käyn vaihtelusta
te siis iloitkaa vaihtelusta

Tämä on vain johdantoa myöhemmin tulevaan luoneanalyysiin, jonka teen Suven innoittamana. Ensin kerron päivästäni.

Oli aika lääkärille klo 8:30. Ajattelin olla ajoissa. Heräsin puoli kuusi ja oli metrossa ennen kahdeksaa. Puhelin soi. Lääkäri kysyi, voisinko tulla vasta 12:30 vai olenko jo matkalla. "joo, metrossa" "no, sitten ei mitään...minä järjestän" "ei haittaa, voin mennä vaikka shoppailemaan" Sitten ylitsevuotavia kiitoksia ja minä hyppäsin seuraavalla asemalla toiseen suuntaan menevään junaan.


Oli kiehtovaa kävellä autiossa ostoskeskuksessa. Menin aamukahville, otin kirjan (jonka tietenkin olin varannut mukaan lääkärijonoon) ja istuin kahvilassa lukemassa, kuten usein olen ajatellut tehdä mutta en ole löytänyt sopivaa aikaa. Kun kaupat avautuivat menin kangaskauppaanja ostin paljon hienoja, halpoja kankaita, joista pitäisi tehdä kaikenlaista - - joskus.  

Kun aika oli, hyppäsin metroon


ja ulos. Ihan hyvät opasteet vaikka vähän mutkikas reitti,


ei ehkä ihan valmis vielä?

Sisällä automaatti ei huolinut ilmoittautumistani, mutta onneksi oli ihmisiä, jotka toki epäilivät, kun kerroin lääkärin soittaneen ja muuttaneen aikaa.


Sain kuitenkin ihan kirjalliset ohjeet. Kävin mukavan keskustelun vanhan rouvan kanssa odottaessani, tapasin aivan ihanan nuoren lääkärin, sain ohjeita ja lupauksen lisätiedoista. Uida en saa, mutta muuten ok.

Ja sitten tähän luonneanalyysiin

Länsimaisessa horoskoopissa Leijona
Leijona on antelias, luova, johtamiskykyinen, elinvoimainen, arvokas ja viisas. Leijona luo itse oman arvomaailmansa ja on avoimesti ylpeä itsestään. Näkyvimpänä heikkoutena on oman merkityksen suurentelu ja sen lieveilmiöinä mahtailevuus, pöyhkeys, kaiken ulkoistaminen, ylimielisyys, mahtipontisuus ja itsekkyys.
Leijonan varpaat ovat varsin herkät – niille ei kenenkään kannata tallata.
Kiinalaisessa horoskoopissa Vesilohikäärme 
Lohikäärme on elinvoimainen, mystinen, taiteellinen ja harvinaisen onnekas. Merkin ylivoimainen luonne voi tehdä hänestä vaikeasti lähestyttävän. Tämä kostautuu ihmissuhteissa. Lohikäärme auttaa mielellään muita, mutta ei halua itse ottaa apua vastaan. Vaikka Lohikäärme on puoleensavetävä, hän nauttii yksinäisyydestä ja erakoituu helposti. Lohikäärme mukautuu monenlaisiin tilanteisiin helposti, mutta ainoastaan hyötyäkseen niistä. Hän seuraa aina vaistoaan, ei järkeään. Tästä syystä Lohikäärmeen elämää hallitsee ajoittainen sekasorto. Temperamenttinen Lohikäärme näyttää tunteensa voimakkaasti eikä siedä toisilta määräilyä. Lohikäärme haluaa olla täydellisen vapaa. Jyrkkyyttä pehmentää vesielementti, joka on huomaavainen, delegoija, suoriutuja, harkitseva, herkkä.

Numerot  
  • Pyrkimyksen luku 8 on kaikista voimakkain luku. Numero liitetään karmaan ja sen oppiläksyihin. Luku kuvaa tahtoa ja sen liikkeelle panevaa voimaa, ikuista liikettä joka on muuttuvaa, ja siihen voi itse vaikuttaa omilla teoillaan ja valinnoillaan. Kahdeksikkoihminen on usein oman onnensa seppä, ottaa riskejä oppiakseen niistä joko ihmissuhtessa tai elämässä. Kielteiset puolet,joustamattomuus, ankaruus, ehdottomuus, vaikea tunne-elämä.
  •  Vaikutelman luku 11 on ilmestyksen, valaistumisen sekä hengellisen ymmärtämyksen luku. Luku vie kohti valoa, kärsimyksen kautta. Yksitoista ihmiset eivät oikein tiedä ovatko seuraajia vai johtajia, ja usein antavatkin kohtalon kuljettaa heitä vaikeiden ratkaisujen yli, vaikka kuuntelevatkin omaa intuiotaan, eivät tee kuitenkaan lopullisia ratkaisuja itse. Kielteiset puolet, johdateltavuus, päättämättömyys, riskienotto, yltiöpäisyys.
  • Minuuden luku 1 merkitsee kaiken alkua, aloitteita. On aika aloittaa alusta, ja lähteä kohti uusia päämääriä. Tietyllä tapaa uudet keinot ja toimintamallit hallitsevat nyt kaikkea toimintaa. Vanhalla ei ole enää merkitystä, se jää taakse. Uhkarohkeus, tienraivaaja, itsenäisyys liitetään ykkösen energioihin. Ykkösihminen on usein älykäs, haasteita rakastava ja selkeää johtaja-ainesta. Ykkösen kileteisiä puolia ovat ylpeys, hallitsevuus, röyhkeys ja itsekeskeisyys.
 Eläimistä korppi tarkoittaa oman pimeän puolen piilottelua samalla kun näkee hyvin muiden pimeöt puolet, mukautumista viimeiseen asti, mutta loppuun ahdistettuna niin lujaa iskua, että kaikki yllättyvät.

Toteemiksi tuli pöllö, mikä ei pidä paikkaansa, koska se on mammutti.

Kelttiläisessä puuhoroskoopissa olen piikkipaatsama
Piikkipaatsamalla on kenties kaikista puuhoroskooppimerkeistä kunnioitetuin asema.  Hän on kilpailuhenkinen, kunnianhimoinen ja itsevarma, mutta toisaalta myös ystävällinen, jalo ja rakastava persoona. Druidien mukaan piikkipaatsamalla on synnynäinen taipumus johtajuuteen ja valtaan.
Piikkipaatsama rakastaa haasteita eikä pelkää vastoinkäymisiä. Hän tekee kaikkensa päästäkseen tavoitteiseensa. Itsevarmuutensa vuoksi jotkut voivat pitää piikkipaatsamaa ylimielisenä, mutta useimmat arvostavat hänen älykkyyttään ja jalomielisyyttään.

Tai ehkä  sypressi
Uskollinen Sypressi on vahva, lihaksikas ja notkea olemukseltaan. Merkin alla syntyneet ovat optimistisia sopeutujia, jotka ottavat elämältä vastaan sen, mitä sillä on tarjottavanaan, tyytyväisinä ja huolettomasti. Intohimoisina rakastajina heitä on vaikea tyydyttää, siitä huolimatta Sypressi on lojaali rakkaudessaan, koska hän ei pidä yksinäisyydestä.
Tunnuslause: 

Hänen, joka haluaa olla vapaa, täytyy vapauttaa itsensä vapauden vaatimuksestaan.

Jos  joku luki tänne asti niin kysynpä:
Onko nyt tunne, että tiedät kaiken minusta?

7 kommenttia:

  1. Ei ole tunnetta mutta tunnistan silti monia piirteitä jotka osuu kohdilleeen vaikka ei olla koskaan tavattu ja tunteminen perustuu blogiteksteihin ja muutamaan sähköpostiin. Mitä itse olet mieltä noista?
    Antelias olet, minäkin saanut jo sukkaa, lapasta ja kalaliinan sekä pipon=)
    Rakkaalla elukalla on monta nimeä mut Suvi oli ihan uus tuttavuus;DDD

    VastaaPoista
  2. Kalaliina;DD Siis kaulaliina, käpälien jäljillä, iiiiihhhh!!!

    VastaaPoista
  3. Jo oli siinä horoskooppi poikineen. Possu ei ollu ees kuullukaan kaikista!

    VastaaPoista
  4. Kun kaikki mahdolliset ominaisuudet on noin listattuna, niin eiköhän niistä joku osu oikeaankin :D

    VastaaPoista
  5. Saga tietää. Tuolta löytyy kyllä sopivia joka mielentilaan. Valoisina aikoina voi ajatella olevansa erinomainen ihmissuvun edustaja, synkempinä hetkinä keskittyä negatiivisiin puoliin. Kaikkea löytyy. Ja toinen kumoaa toisen vrt. esim. joustamattomuus, ehdottomuus - johdateltavuus, päättämättömyys. Voep olla niinkii mut voep olla toisinniin. (ja minä EN ole savolainen!!!)
    Kävin alleviivaamassa tämän aamun mukaisia mielestäni sopivia. Olisin mieluusti laittanut myös sopeutuu viimeiseen asti, mutta ystävien mielestä tämä ei pidä paikkaansa. Minun mielestä taas ei pidä paikkaansa, että yrittäisin päsmäröidä, johtaa, määräillä, mutta usein kuulen olevani jyrä, joka silkalla tahdonvoimalla lannistaa muut. En halua siis en ole!!!
    Sus' on kiintynyt nimeensä, joten minulle tuottaa loputonta iloa murteiden sotkeminen taivutusmuotoihin :) Olikos tuolla piirteissä myös röyhkeys?

    VastaaPoista
  6. EI tullut tunnetta, että tiedän kaiken Repusta.

    VastaaPoista
  7. Jotakin olennaista paljastui, mutta vain hitunen. Kyllä salaisuuden verho on vielä tiukasti kiinni! Hauskoja vaihtoehtoja, nuo puut varsinkin.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.