Lumiaika

 

 

Märkää lunta pieni kerros hetkeksi.

 

 Tiistai 3.12. 2024 

 

Uusi aamu, uusi herääminen. Nyt ei tarvinnut ihmetellä. Kaikki oli tuttua heti, kun silmät aukenivat. Hiukan oudolta tuntui, kun kaikki oli kuten edellisenä aamuna kuin joku olisi yön aikana käynyt pyyhkimässä edellisen päivän jäljet pois. Asian tilaa olisi ehkä kannattanut ihmetellä enemmänkin, mutta hän ei viitsinyt. Mukavaahan se oli, että oli vettä, pannu ja kahvia ja puitakin tulen tekoon, jotta aamukahvit sai juotua. Se joku, joka oli siivonnut, oli näköjään tehnyt pari voileipääkin valmiiksi pöydälle. Ihan sama! Hyvältä ne leivät maistui. 

 

Aamupalan jälkeen, hän meni taas katsomaan, miltä ulkona näytti. Aika samanlaista oli kuin edellisenäkin aamuna. Aukio oli pienempi kuin hän muisti. Se oli varmaan vain tuntunut isommalta ensimmäisellä kerralla. 

 

Tänään hän kokeili löytää polkua, koska pitihän metsässä olla polku, jota pitkin hän tänne oli tullut. Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Muutaman kerran hän kokeili työntyä kuusien väliin, mutta ne kasvoivat niin tiiviinä rintamana, että eteneminen oli ihan liian hankalaa. Mitä turhaa tässä reuhtomaan. Ehti sitä myöhemminkin jatkaa matkaa. Oli hyvä kerätä voimia. 

 

Kumman nopeasti päivä kului, vaikka hänellä ei ole mitään ihmeempää tekemistä, istuskeli vain penkillä ja seuraili kamiinan tulta, kuunteli tulen huminaa ja liekkien vaisua räsähtelyä. Jäseniin hiipi raukeus, mieleen tuli nukkuminen, unimaailma. Hän sinnitteli kuitenkin valveilla iltaan asti. 

 

Jotain puuhatakseen hän tarkasti vaellusvarusteensa päättäen, että huomenna hän taas jatkaisi matkaa, vaikka ei oikein muistanut, miksi hänen pitäisi lähteä, minne mennä. Oli kuitenkin hyvä, että kaikki oli valmiina, jos lähtö tulisikin. 

 

Kun ilta sitten saapui, hän lämmitti taas saunan ja istui kauan lauteilla nauttien löylyn lämmöstä. Uni tuli taas heti, kun pää kosketti tyynyä.