Kaikenlaista

 "Puoliväli tämän kerän lopussa"

Taitaa mennä ensi vuodelle, ennenkuin huivi on valmis.

 

 

 

Lauantai 7.12.2024 

 

Puuroaamiaisen jälkeen matka jatkui. (Älkää turhaan ihmetelkö. Repussa oli tietenkin kattila, isoja kaurahiutaleita ja maitoa puuroa varten. Tässä tarinassa mikään ei ole mahdotonta.) Mahdotonta ei ollut sekään, että iltapäivällä metsä alkoi harveta, maasto kohosi ylöspäin ja illan tullen hän huomasi olevansa matalalla kukkulalla, jossa kasvoi variksenmarjaa ja jäkälää. Polkukin siinä tuntui katoavan. Ilmeisesti kulkijat olivat hajaantuneet eri suuntiin. 

 

Hän keräili variksenmarjoja, jotka olivat sopivasti yöpakkasen puraisemia. Mukava niitä oli syödä näinkin ja aamulla puuron päällä ne olisivat herkkua. 

 

Kykkiessään marjojen joukossa, hän ei huomannut lähestyvää hahmoa ja pelästyi kuoliaaksi, kun vierestä kuului murahdus. Hän hyppäsi pystyyn. Karhuko? 

 

Mutta ei se ollut karhu. Se oli joku peikko tai menninkäinen tai mikälie metsän asuja. Hän mietti, miten nyt pitäisi toimia. Ajatteli, että kohteliaisuus ei kait koskaan haittaa ja sanoi: 

 

”Hyvää päivää. Anteeksi, että olen tunkeutunut alueellesi. Olen vain ohikulkumatkalla jonnekin, en ihan tiedä minne, mutta minun on mentävä.” 

 

Otus kallisti päätään ja sanoi: 

 

”Tervetuloa muukalainen. En voinut puhutella, kun en oikein tiennyt, kuka tai mikä olet ja mitä kieltä puhut. Taidat olla jotain haltioiden tai keijujen heimoa, kun puhut yleiskieltä. Koska ilta kohta koittaa, kutsun sinut majaani yöksi, jos se sinulle käy.”

 

Kävihän se hyvinkin, ajatus viettää yö katon alla, joten hän seurasi otusta luolamaiseen asumukseen, jonka oviaukko oli taitavasti piilotettu rinteeseen