Kävin leikkimässä mummoa. Siellä oli tietenkin piparkakkutalo ja kuusikin.
Tavarakalenterissa oli tänään runsas saalis. Kertomuskalenteri sen sijaan näköjään kutistuu kutistumistaan ennen loppua.
Perjantai 20.12.2004
Nyt oli Millin uuden elämän ensimmäinen aamu. Aamutoimien jälkeen Milli alkoi suunnitella seuraavaa
kesää. He kävivät isännän kanssa kukkakaupassa ostamassa niittykukkien siemeniä, jotta niittyaluetta
voitaisiin laajentaa. Isäntää nauratti, kun Milli puhkui intoa niin, että oli lentoon lähteä. Ei sinä päivänä
oikein mistään tullut mitään. Hyvä, että syödyksi saatiin ja eläimet hoidetuksi. Pojulle Milli kävi kyllä
kertomassa, että tähän taidetaan jäädä. Poju hörisi hevoseksi, että hyvä päätös kaikkien kannalta.
Ihania piparkakkutaloja!
VastaaPoistaKertomusjoulukalenteri on ihana, vielä on monta päivää Millillä seikkailua edessä :)
Voi miten ihania pieniä piparkakkutaloja.
VastaaPoista