Torstai 19.12.2004
Aamukahvi oli jo valmiina, kun Milli heräsi. Sikeitä unia oli tullut viime aikoina nukutuksi. Tuvassa ei ollut ketään, mutta Milli päätti juoda kahvit ja syödä puuron ennen kuin rupeaisi ihmettelemään, missä isäntä oli. Mutta ennen kuin puurolautanen oli tyhjä, eteisestä kuuluikin jo kolinaa.
”Huomenta. Kävin syöttämässä eläimet. Hevosesi oli sitä mieltä, ettei nyt kannata jatkaa matkaa. Minustakin olisi järkevintä jäädä tänne. Sinähän olet kukkakeiju ellen väärin ymmärrä. Minulla on tässä paljon maata. Osa on tietenkin viljelyksessä ja eläimet tarvitsevat laidunta, mutta on tässä melkoisesti myös luonnontilaista niittyä ja ketoja. Kukkakeijuja ei kuitenkaan ole näkynyt. Sen verran uusia nämä luonnontilaiset alueet ovat, etteivät keijut ole tänne osanneet. Ehdotankin, että jäisit ainakin väliaikaisesti tänne. Työtähän on tietenkin paljon, mutta pikkuhiljaa voisit niittykukkia lisätä. Miltäs kuulostaa?”
Milli oli häkeltynyt tästä äkkikäännöksestä vaeltajasta paikka-asujaksi. Mutta eihän hänellä ollut varsinaista tiettyä päämäärää, joten miksikäs ei. Isäntä esitteli päivän aikana lumihankia, joiden alla niityt ja kedot nukkuivat. Huomenna ryhdyttäisiin toimeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.