Perintö

Heräsin ennen viittä aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen. Lueskelin tunnin verran ja odottelin, josko uni vielä tulisi. Kun ei tullut, raahauduin ylös ja pakotin itseni ulos. Koirapojalla ei ollut mitään ongelmia lähtemisen kanssa, mutta minulle Osakainen oli jättänyt perinnöksi ylipainoa, lihasjäykkyyttä ja yleistä raihnaisuutta. Pukeutuminen tapahtui kuin hidastetussa filmissä ja reilun puolen tunnin kävely oli silkkaa raahustamista. Polvet lonksuivat äänekkäästi, issias ilmoitteli olemassaolostaan, pää humisi ja ylämäessä hengitys vinkui kuin ruostunut sarana. En edes kuvitellut tekeväni mitään pitempää lenkkiä. Kotona sitten väitin itselleni aloittavani lihaskunnon kohottamisen heiluttelemalla pari kertaa käsipainoja ja kahvakuulaa. Mittailin myös itseäni kaikin tavoin ja sain kaikenlaisia tuloksia. Kunto on tyydyttävä, mikä ei kyllä minua tyydytä. Painoa on 81 kiloa ja mahaa 106 senttiä. Jos tekisin nyt uudenvuodenlupauksia, sanoisin, että tästä suosta noustaan kuin feenikslintu tuhkasta, mutta en tee enkä sano. Sanon vain, että katsotaan ja että se näkee ken elää.

Osakainen oli muutenkin viime töikseen kovin reilulla tuulella. Se jätti minulle oivan kasan lukemattomia kirjoja ja vielä enemmän luettuja, joista on vain hämäriä mielikuvia. Yhden leffalipunkin se jätti ja muutaman uintikerran sekä  jotain 14 kuukautta tai enemmänkin museokortille käyttöaikaa. Yritti selvästi saada minua aktivoitumaan monille aloille. Bussilippuun ei jättänyt yhtään aikaa vain pelkkää arvoa muutaman matkan verran. Liekö ajatellut, että rupeaisin kävelemään lyhyemmät matkat.

Lankojen suhteen Osakainen olikin aivan ylitsevuotavan antelias. Yli 20 kiloa odottaa neulojaansa. Kun AnonyymiAnne arvasi grammat oikein, rupesin epäilemään, että olisko noita kiloja se kaksi enemmän, mutta en jaksa ruveta punnitsemaan vaan luotan Osakaisen tulokseen. Anne siis arvasi kaksi kiloa liikaa ja Possu kilo 900 grammaa liian vähän eli Possu osui niukasti lähemmäs. Kait minun on lunastettava Osakaisen ajattelemattomasti antama lupaus jostain palkinnosta joskus. Toivottavasti odottavan aika ei käy pitkäksi, sillä tämä saattaa nyt kestää. Kuten varmaan kestää tuon lankamäärän tuhoaminenkin. Ahkerat neulojat tikuttavat satakin sukkaa vuodessa, mutta minä tuskin moiseen kykenen, vaikka päätin ruveta neulomaan Kättärin itsenäisille vauvoille junasukkia. Ja vaikka niitä syntyisi se sata, ei se paljon lankaa vähennä. Mutta ehkä minun ei ole tarvis ihan heti ostaa uutta, sillä Osakainen oli kyllä hamstrannut mitä moninaisimpia sukkalankoja, sinistäkin sen verran, että vauvasukkia voi tehdä jokusen. Menen siis nyt neulomaan.