keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Talviaamun aatteita


Edelleen sitkeästi sataa. Kahlasin auraamattomilla teillä tunnin verran ja totesin saman kuin aina: Alkumatka oli yhtä tervanjuontia. En voinut käsittää, mitä ihmettä teen siellä tuiskussa, pimeässä raahaamassa painavia jalkojani hitaasti eteenpäin. Koirapoika kiskoi ärsyttävävästi, tuuli pieksi naamaa, olin kuolemanväsynyt. Ja sitten jossain vaiheessa, ehkä noin puolen tunnin kävelyn jälkeen, huomasin ajattelevani ihan muuta, järjesteleväni pääni sisältöä, löytäväni uusia ajatuksia. Hankkikaa ihmiset koira, joka pakottaa teidät lenkille, koska se mahdollistaa kävelyn ilon löytämisen. Minun pitäisi kyllä pitentää iltalenkkejäkin, koska tunnin rauhallinen kävely illalla takaisi paremmat yöunet. Mutta jos nyt ensin edes nämä aamulenkit.

Minähän päätin, etten laihduta, mutta kyllä kiusaus olisi suuri. Joulupukki toi minulle viikon kanarianmatkan ja olen sitä varten sovitellut vaatteitani. Ei minua haittaa, että näytän paksulta mummolta, koska sehän minä olen, mutta kun niin harvat vaatteet mahtuvat päälle. Uusia en mene ostamaan, koska eläkeläisen on pysyttävä budjetin puitteissa, mutta vähän meinaa epätoivo iskeä, kun ei uimapukukaan oikein yllä mahan ympäri ja teepaidat nousevat mahapallon yläpuolelle ryttyyn. Mutta omapahan on vikani, kun olen tässä tilassa.

Joulupukki oli  tainnut saada väärää tietoa vakoilijatontuilta. En minä niin kiltti ole ollut. Sain nimittäin myös liput Apassionataan ja lupauksen lipuista Raskasta joulua -konserttiin kirjojen ja kaiken muun lisäksi. Ja pitänee mainita, että sain myös Game of Thronesin kuudennen kauden entisten jatkoksi. Taidan taas katsoa koko sarjan alusta asti. Siinä voi samalla neuloa.

11 kommenttia:

  1. Mahtavia lahjoja olet saanut! Laihduttaminen on vaikeaa, minulla käyrä on ollut ylöspäin 20 vuotta. Nyt elän toivossa, että alkaisi olla alaspäin.Mukavaa kuluvaa viikkov sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Minä taas luulen, että tontut ovat hyvinkin oikeassa... Tontuillapa nimittäin on tarkemmat silmät kuin kellään muulla ;)

    VastaaPoista
  3. Minä luen tätä kahvia juoden ja syön samalla valtavaa munkkirinkilää. Tytär täyttää tänään 19 vuotta ja hän tarjosi meille munkkikahvit. Joten pakko mikä pakko...

    VastaaPoista
  4. Runsas pukki on sinulla ollut. Ja mee äkkiä lukeen se sähköposti!

    VastaaPoista
  5. Kaikkea sattuu joulunaikaan. Joululahjoja ja lihomista. 3 kg olen saanut mummomahaan lisää. Mutta tämä pimeän aika saa ainakin minut alakuloon kirkasvalolampusta huolimatta.

    VastaaPoista
  6. Minulla on jäänyt kirkasvalolamppu käyttämättä nyt, kun ei tarvitse mennä töihin. Olen oikein nautiskellut hämärästä. Outoa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.