perjantai 15. joulukuuta 2023

Sumussa


 Aurinko yrittää puskea usvan läpi näkyviin.

Talvinen hämärä on kaunista.

Joku on ollut kalliolla liikkeellä. Tässä on aiempina talvina ollut aina polku, koska minä olen mennyt tästä koiralenkille säännöllisesti. Nyt pitäydyn muiden tekemillä poluilla. Niin on helpompaa.

Ihmiset säälivät Fizbania tuolla lumessa - ja paheksuvat minua, kun vien pienen pakkaseen.

Fizban ei paheksu.

Näyttäisi enemmän tykkäävän kuin kärsivän. Kaikenlaista risua ja heinää on maisteltava.

Minun aikahan menee edelleen sujuvasti kalentereita avaten, pissoja siivoten ja muka neuloen. Ilmoitin kyllä hyvissä ajoin ihmisille, että saattaa olla, ettei joululahjasukkia valmistu vaikka yritän. Mutta tuleehan uusia jouluja. Fizbanin kasvattajalle vein villasukat ja yllättäin hän totesikin tykkäävänsä villasukista. Ihminen, joka tykkää villasukista, ei voi olla huono ihminen.


Yhtenä päivänä leivoin pakastimeen vierasvaraa. Jotkut ovat uhanneet tulla katsomaan Fizbania.


Possulle iso kiitos tilhikortista. Hieno oli runokin. Kiva saada postia.
---
Nyt siirryn puurokalenterin pariin.

12 kommenttia:

  1. Oi sitä iloa ja riemua ja uuden kokemisen tunnetta, kun ei ole ennen nähnyt asioita ja nyt saa niihin tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä uutta riittää, koska jokainen ruohontupsu, korrenpätkä ja roska on käytävä läpi.

      Poista
  2. Vai säälivät ihmiset lumessa leikkivää koiraa...tuttu juttu. Lainakoiralla on paksu turkki ja aina joku kyselee, eikö koira-parka palele, voi että.
    Ei palele. Ja jos palelee, mennään sisälle.
    Höh.

    Minäkin näin tänään auringon, pilkisti pienen ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kait ne ihan hyvällä neuvovat. Joskus vain ärsyttää.

      Poista
  3. Täällä on lähes kaikilla koirilla takit, joillakin jopa tossut. Vähän olen ihmetellyt, mutta ihaillut koiria, ovat niin kivoja.
    Voi kun ihmettelen noita sun lankoja kalenterista, ennen ole kuullutkaan tuollaiseta kalenterista.
    Herkkuja on sulla vieraille sitten monenmoista, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankakalenterin teki tyttäreni ihan minun toivomuksesta. On sitä kiva avata. Saa ihan uusia lankoja, vaikka entisiäkin olisi yli tarpeen.

      Poista
  4. Ihmisillä on kummallisia paheksumisen aiheita. Eihän nyt ole ollut kovin kylmäkään ja näkeehän sen miten pieni Fizban nauttii kun saa leikkiä lumessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole innostunut koirien pukemisesta, mutta varmaan pennulle täytyy tarjota takkia kunhan tulee oikeat pakkaset.

      Poista
  5. Joillain ihmisillä on kummallinen tarve arvostella muiden tekemisiä ja yleensä juuri silloin kun mitään arvosteltavaa ei edes ole. Fizbahan näyttää nauttivan, kun saa kaivella lumihangessa ja tutkia kaikkia uusia hajuja.

    VastaaPoista
  6. Suloinen Fizban. Repu hankki paremman ystävän kuin Possu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tätä ei tarvitse laittaa korjattavaksi.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.