maanantai 1. tammikuuta 2018

Uuden Vuoden lupaukset


Niin yksimielisesti kehoititte lupauksia välttämään, että pakkohan se on luvata

Lupaan siis vuoden 2018 aikana

  1. mahdollisuuksien mukaan elää omannäköistäni elämää välittämättä ympäristön paineista tai ihmisten mielipiteistä.
  2. yrittää nähdä ja tunnistaa noin sata lintulajia.
  3. viettää vähintään 24 täysipainoista päivää määrittäen ihan itse, milloin päivä on ollut täysipainoinen.
  4. liikkua päivittäin luonnossa elleivät ylipääsemättömät esteet tule kiusaksi.
  5. tehdä ainakin 12 pitempää luontoretkeä.
  6. olla sosiaalinen ainakin kerran kuussa eli viettää useampi tunti ystävien, tuttavien tai kylänmiesten kanssa.
  7. tehdä kiltisti ja valittamatta Hyvän mielen vuosi -kirjan tehtävät.
  8. lopettaa kaikki laihduttaminen, ruokavaliot ja kaikenlainen sääntely, kohottaa sen sijaan kuntoa - ja tietenkin tehdä, mitä Pt määrää.
  9. neuloa, lukea, katsoa leffoja, käydä museoissa, näyttelyissä, konserteissa, teatterissa, leikkiä mummoa, hoitaa Koirapoikaa, käydä kurssit, kirjoittaa, opiskella, istua terassilla, katsella taivaita, auringonnousuja ja -laskuja, kuuta, tähtiä, haistella sadetta, tuulta, multaa, kukkia, yrittää kasvimaan hoitoa, huutaa, itkeä, nauraa, olla, elää
  10. olla onnellinen.

20 kommenttia:

  1. Uuden vuoden lupauksesi kuulostavat todella hyviltä!

    VastaaPoista
  2. Huh, miten pitkä lista. Possu nukahti jo puolivälissä.

    VastaaPoista
  3. Tekemäsi lupaukset vaikuttavat hyvältä. Saako tuosta listä napata muuta omaan "en tee tänäkään vuonna uuden vuoden lupauksia" -listaan?

    VastaaPoista
  4. Siis listasta.
    Sen ainoan lupaukseni: "opettelen taas oikeinkirjoitusta" lisäksi.

    VastaaPoista
  5. Ihan vapaasti käytettävissä kaikki.

    VastaaPoista
  6. Ykköskohtaa suosittlen, olen elänyt niin likipitäen koko elämäni, monaa tietä kulkien vaikka kuinka huudellaan tien vierestä ettei noin voi tehdä, elää, olla, ajatella. Kyllä voi, helposti;)

    VastaaPoista
  7. Eihän noista suurinosa oikeastaan ole mitään lupauksia, vaan niitä tavoitteita :D

    VastaaPoista
  8. Hienoja lupauksia.
    Viimeinen on paras.
    Oikein onnellista uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  9. Lupaan laihtua 10 kiloa lienee myös vain tavoite, jos Sagan tavoin ajatellaan. Nyt kiinnostaa, mikä on tavoitteen ja lupauksen ero, Saga. Anna joku konkreettinen esimerkki sekä lupauksesta että tavoitteesta ja vielä siitä uudenvuodenlupauksesta, joka kait yleensä on aika häilyvä asia.

    VastaaPoista
  10. Lupaus taytyy pitää, sen voi vain rikkoa. Tavoitteisiin pitää pyrkiä, jos ei saavuta niin jää tavoitamatta. Lotta-lupaus on vähän kuin vannomista, Lotta-tavoite on Lottien asettama, vaikkapa kymmnet villasukat rintamamiehille.

    Olen tuota miettinyt monta päivää, siis eroa ja nyt kun kysyit niin vastaus valkeni kuin salama päähän. Kirkasta, sano.
    Olen siis Sagaksi naamioitunut Sus', eihän haittaa vaikka vastasin psta?

    VastaaPoista
  11. Hieno lista, pakko oli ihan henkäistä kun sitä luki. Olet kyllä hyvä listan laatija! Onnellisena ja vapaana eläminen, siinä on tavoitetta kerrakseen, kaikki muu tulee siinä sivussa.

    VastaaPoista
  12. Possun mielestä Tavoite on haastavampi kuin lupaus. Siihen pyritään järjestelmällisesti välitavoitteiden kautta. Se kuulostaa vähän tylsältä. Possu ei myöskään ymmärrä sitä työelämässä vallalla olevaa hömppää, että asetetaan valtavan korkeita tavoitteita, mihin ei oikeesti oo tarkoituskaan päästä. On vaan hienoa, kun on korkea tavoite.

    Lupaus voi olla vähän semmonen ohimennen heitetty. Kuinka moni esimerkiksi tulee kylään, vaikka on luvannut joskus poiketa. Sitten jos on tarkka päivä ja aika sovittu, niin se pitää tietty toteuttaa, mutta ainahan siihenkin esteeksi voi tulla vaikka joku päänsärky. Uudenvuodenlupaukset on pelkkiä heittoja, mitä noudatetaan vähän aikaa, mutta viimeistään pääsiäisenä ne on unohdettu.

    Vannominen on kaikkein ehdottominta. Siksi ei paranekaan koskaan vannoa mitään.
    T. Possu

    VastaaPoista
  13. Mitäs Possu on mieltä sanonnasta lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon? Eikös lupaus rinnastu vannomiseen? Vai onko ensin lupaus ja sitten vakavissaan vannominen?
    Joka tapauksessa lupaus on joko/tai kun taas tavoitteisiin voi päästä osittain eli jos lupaa laihduttaa 10 kiloa ja jää seitsemään niin lupaus on rikottu mutta tavoite saavutettu 70%sesti.

    VastaaPoista
  14. Lupaus on lupaus ja vaaniminen on vaaniminen. Kaks ihan eri asiaa. T. Possu

    VastaaPoista
  15. Olisi pitänyt luvata ampua kaikki rakettien räiskyttelijät. Äsken ihan ikkunan takana ampuivat ties miten monta rakettia. Räiskeet osui ikkunaan vaikka täällä ylhäällä olen. Koirapoika ei tykkää. Iltalenkille pitäis lähteä, mutta uskaltaako tuonne sotatantereelle itsekään, saati hermoheikko koira.

    VastaaPoista
  16. Kännykän ennakoiva muutti taas Possun tekstin. Piti kirjoittaa VANNOMINEN eikä vaaniminen. Mutta onhan sekin tietty eri asia kuin lupaus. Oikeestaan kännykkä muutti kommentin vaan paremmaksi ;D

    VastaaPoista
  17. Vieläkö siellä räiskitään? Soita poliisi! Se on nyt jo kiellettyä

    VastaaPoista
  18. Upea lupausten lista sinulla! Listojenteon sinä todellakin osaat.
    10. kohta on ihan paras! Siihenhän kaikki lopultakin tähtää.

    VastaaPoista
  19. Mielestäni lupaus on sitovampi, ja sen täytyy olla jotakin lähes tulkoon konkreettista. Jos lupausta ei täytä, siitä on jotain seurauksia, jos ei muuta niin paha mieli. Tavoite on jotain, mikä olisi kiva saavuttaa, mutta jos sitä ei jostain syystä saavuta, niin ei siitä sen enempää. Lupaukset ovat myös sellaisia, joiden lopputulokseen voit hyvin suuresti vaikuttaa itse, tavoitteiden saavuttaminen ei välttämättä ole niin itsestä kiinni, vaan niihin vaikuttavat esimerkiksi olosuhteet. Mielestäni siis on täysin eri asia lupaatko laihtua 10 kg vai onko tavoitteesi laihtua 10 kg :D

    VastaaPoista
  20. Sittenhän nuo ovat lupauksia, koska siellä lukee se lupaan. Ja kaikki on sellaisia, joihin voin vaikuttaa. Tosin eihän mikään ole itsestä kiinni pelkästään, joten lupaaminen olisi mahdotonta, jos se olisi pakko saavuttaa olosuhteista huolimatta. Lupaan laihtua 10 kg ja sitten joudun lääkitykselle, joka kerää nestettä eli nostaa painoa, enkä voi olla syömättä, koska tautini takia tarvitsen energiaa, mutta en voi myöskään liikkua, koska tautini takia on pakko maata paikallaan. Mutta nuo lupaukseni ovat sellaisia, että normaalitilanteessa voin niihin vaikuttaa. Epänormaaliuden koittaessa pakenen vastuuta.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.