sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Lumi on jo peittänyt...


...peikot lammikossa.
(Outo ilmiö oli ulkona, kun heräsin. Maassa kevyt valkoinen peite. Hyvä juttu. On ollut niin pimeää, ettei ajatuksiaan näe. Voisi sataa lisääkin lunta.)


Mutta siellä ne seisoivat tukevasti käpälät vedessä vielä pari päivää sitten, kun hetkeksi jätin purkamisen ja neulomisen ja kävin lenkittämässä Koirapoikaa hiukan eri maisemissa. Koirapoika ansaitsisi enemmänkin ylipitkiä lenkkejä, mutta kaikenlaiset projektit tuppaavat päälle. Lisäksi meillä joku/jotkut älykääpiöt räjäyttelevät talon nurkalla raketteja edelleen joka ilta. Yritän suhtautua ihmisiin lempeästi, mutta nyt pintaan tunkee toive, että räjäyttäisivät itsensä. Moni koira täällä jo pelkää pimeää niin paljon, ettei iltalenkeistä meinaa tulla mitään. Koirapojalla onneksi toistaiseksi tyttöjen hajut vievät voiton ja lenkit sujuu paitsi sitten, kun se jokailtainen ilotulitus on iskenyt. Yritän ajoittaa lenkkeilyn oikeaan aikaan, mutta aina ei onnistu. Jos pamautukset alkavat vasta yhdeksän jälkeen, lenkit on ehditty tehdä, mutta eilen esim. eka kerran räjähti puoli kuusi ja kun parin tunnin päästä Koirapoika oli rauhoittunut sen verran, että kokeiltiin ulos menoa, heti, kun oli päästy sata metriä eteenpäin, räjähti lähellä niin, että tanner tärisi. Eikä tartte syyttää lapsia, aikuiset miehet siellä miehisyyttään purkavat.


Tuli postia. 


Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Yritän saada luetuksi pian. Leffat, etenkin kotimaiset sujuu tuon purkamisen kanssa lukemista paremmin, mutta eikös sekin ole hyvä, että ne tulevat katsotuksi.


Kiitos paljon.

Menen purkamaan eilisen illan neulomukset.

9 kommenttia:

  1. Ole hyvä. Löytyi mysteerilaatikosta ja tuumasin manipuida JKL-propagandalla=)

    VastaaPoista
  2. Hienoja lätäkkökuvia. Niissä on jotain taianomaista.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia ja nuo sammaloituneet puut ovat kauniita.

    VastaaPoista
  4. Nuo todellakin ovat peikon jalat. Upeita kuvia, piti katsella todella pitkään.

    Isoja peikkoja ovat, luulisi niiden jo pelottelevan räiskijätkin koloihinsa.

    VastaaPoista
  5. Ainahan peikoissa on taikaa. Nuo on niin isoja ettei pienillä aivoilla varustetut räiskijät niitä näe. Eilen illallakin pamauttelivat.

    VastaaPoista
  6. Onpa mahtavan näköisiä peikonjalkoja. Saisitkohan kuvan koko peikosta :D

    VastaaPoista
  7. Peikoilla on taito muuttaa itsensä näkymättömiksi. Jalat oli jostain syystä jääneet muuttamatta.

    VastaaPoista
  8. Peikot kivettyy helposti. Katsele kallioita.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.