sunnuntai 1. maaliskuuta 2026

Aamupuuro

 ei ole ollut aikoihin normiateriani. Nyt luin jostain, että kaurapuuron popsiminen alentaa kolesterolia, joten olen siirtynyt aamuisin mättämään maitoon keitettyjä kauraryynejä. Enhän minä edes tiedä, pitäisikö vielä alentaa kolesteroliani. Viime mittauksessa se oli aavistuksen koholla, mutta siitä on aikaa ja olen tehnyt jo jotain korjausliikkeitä. Minulla on aina ollut hyvät arvot, mutta mistä sitä nyt tietää. Työstä tuo puuron syöminen kyllä käy. Mutta eipähän tule pitkään aikaan nälkä.
 

 Aika nuhruinen keli on ulkona. Sumua. Ei paljon tarvitse katsella kaukaisuuteen. On rauhoittavan pehmeät näkymät. Eikä kovin liukasta, koska hyvin on lumet höylätty pois ja loput ovat muuttuneet kuravedeksi. Piikkikengillä silti kuljeskelen, koska, jos jossain on lumenjätteitä, on myös hyvin hyvin liukasta. Tänään on myös liput musiikkitaloon. Sinne pitää ilman piikkejä mennä, joten teoreettinen kaatumisen mahdollisuus on olemassa.
 
Rutiineistani poiketen katsoin eilen Uuden musiikin lähetyksen. En ole mikään euroviisuintoilija, joten ihan uusi juttu minulle. Viimeksi varmaan katsoin, kun Lordi voitti. Olisko tämä enne, voittaisko Suomi taas. Pete Parkkosesta olen pitänyt Idolsin ajoista asti ja osaahan Lampenius viulua soittaa, joten olivat minunkin ennakkosuosikkini. Komiat ja Antti Paalanen olivat minusta myös hyviä. Mutta minähän en musiikista mitään tiedä, vitosen laulaja.
 
Nyt, kun ei ole palapeliä tässä nenän edessä, tulee kiusaus höpistä täällä, mutta jospa kuitenkin jatkaisin sotkujen selvittämistä.