Raitaa

 

kutoi aurinko taivaalle. Kovin hempeällä mielellä näyttää olevan. Jättää jäähyväiset tammikuulle. Eikä aikaakaan, kun on taas kevät ja kesä ja syksy ja talvi. Vuosi kiitää sellaista vauhtia, ettei perässä pysy.

---

Kipakkaa pakkasta on ulkona. Fizban käyttää Mumakin ylisuurta takkia, kunnes oma saapuu postin mukana. Eilen illalla tilasin pompan, kun sain vinkin alesta. Nyt vähän harmittaa, kun valitsin postin toimittamaan paketin. Varmaan kaikki muut vaihtoehdot olisi olleet nopeampia. Mutta jos ilma ehtii lämmetä ennen paketin kotiutumista, niin onpahan ensi talveksi valmiina lämmintä päälle. Siihen asti Fizban kulkee viitta lepattaen. Joudun kyllä aika paljon komentamaan ennenkuin suostuu pukeutumaan. Töppöset olisi tarpeen, mutta millainen tappelu siitä syntyisi.

 

 Kävin eilen Hyvinkäällä ystävää tapaamassa. Yritin saada hänelle kuvan kuusta, koska minullehan kuu näkyy aina. Eipäs ollutkaan taivaalla.

---

Minähän en toki siivonnut makkaria vaikka lupasin, joten se olisi edessä nyt - tai joskus... On tulossa synttäreitä ja lahjasukat on kesken. Mieluumminhan minä neulon kuin siivoan. Katsotaan miten käy. Tänään on myös pakko käydä apteekissa, joten ei hyvältä näytä makkarin tilanne. Silloin torstaina heti aamusta siirsin pyykkituvan maanantaille, jotta jää aikaa siivoamiselle. Puhtaat kirjavat lakanat sentään laitoin sänkyyn, mutta siivoamisesta näyttää muodostuvan jatkokertomus, jota jäämme seuraamaan kasvavalla mielenkiinnolla.

 

 Repolainen teki näin hienot kortit synttärisankareille eli mummotettavalle ja hänen isälleen. Oletan, etteivät he seuraa blogiani, joten uskallan laittaa kuvat etukäteen.

 

 

Aamujen aamu

 sanoi Tarvajärvi

 

 Minun aamuni on tänään vähän toisaikainen, aivosumuinen. Pitäisi varmaan jaksaa keskustella tuosta ainoasta lääkkeestäni, joka ehkä ei ole minulle se paras vaihtoehto, mutta en nyt jaksa.

 

Ken vaivojansa vaikertaa, 

on vaivojensa vanki. 

 

eli ei pitäisi soittaa ja valittaa

mutta toisaalta

 

Ei oikeutta maassa saa

ken itse sit' ei hanki. 

 

Joten otapa tästä nyt selvä. 

Ratkaisen asian mittailemalla verenpainetta. Numerot innostaa lääkäreitä.

Onhan tässä tutkittu minua sieltä sun täältä ja kaikkialta löydetty vikaa kuten kait näillä vuosikymmenillä kuuluukin. Antaapa siis olla.

 

 Eilen ryhdistäydyin ja nuohosin olkkarin nurkkia myöten, jotta voin levittää lattialle uudet matot. Uudet matot on hiukan hutiostos, kovin ohuet kuten kuvasta näkyy. Ajatus on viedä lähes kaikki vanhat matot kellariin odottamaan sitä päivää, kun viitsin raahustaa mattopyykille. Se voi kestää. 

Tänään on suunnitelmassa kaivautua makkarin pölyihin. Sen norsumatosta en luovu, mutta eteiseen laitan kuitenkin uuden maton. Jospa kaiken tämän raatamisen seurauksena asunnon ilma raikastuisi. Onhan tänään myös pesutupa. Ajattelin pestä omien  pyykkien lisäksi noita Fizbanin petivaatteita, joita se levittelee joka paikkaan.

---

Nyt aurinko nousi ja häiritsee minua paistamalla suoraan tänne aamukahvipöytään. Ihanasti kyllä pakkaskeijut tanssii tuossa ulkona. 

 

 Aurinkoa nähtiin myös pari päivää sitten. Aina se piristää, kun harmaiden päivien jälkeen näkyy värejä. Minua ihastuttaa myös nuo varikset, jotka kerääntyvät yöksi nukkumaan samaan paikkaan.

---

Nyt taidan mennä neuloskelemaan, joten saattaa olla, ettei makkarista lähdekään vielä pölyt. 

---

Oletteko huomanneet, että kakkoselta tulee helppo aamujumppa klo 8.50-9.00? Sen kun tekee, voi kuvitella harrastaneensa liikuntaa.

 

Kylttyyriä

Mullahan oli salainen ajatus, että tänä vuonna tuo kulttuurisivu ryhdistäytyy, kun viime vuosi jäi vähän häneks. Vielä ei ole eka kuukausikaan loppu ja nyt on jo yhtä lukuunottamatta (täytyykin heti, kun lopetan tämän, kiiruhtaa katsomaan musiikkitarjontaa - kai joku klubikeikka löytyy) kaikissa kategorioissa merkintä. Viimeksi höyläsin museokorttia.

 

 Ateneumissa kävin hyvässä seurassa.

Päänäyttelynä on Gallen-Kallela, Klimt & Wien, joka näyttää, miten Gallen-Kallelan taide muuttui, kun hän oli vuorovaikutuksessa kansainvälisten modernistien kanssa. Jätin Gallen-Kallelan nyt kuvaamatta

 

Gustav Klimt, jonka teoksia on eka kertaa Suomessa perusti Secessio-liikkeen. Liike keskittyi uuden identiteetin kehittämiseen, modernismiin ja suuriin julkisiin taideteoksiin.

Kuvia Gustav Klintin kuuluisasta Beethoven-friisistä, joka on esillä

 

 täällä Wienin Secession-rakennuksessa

 

Tämä on itävaltalaisen Hans Makartin maalaus nimeltä Keisarinna Elisabethin makuuhuoneen sisustussuunnittelu Hermesvillassa keskikohtaus (Kesäyön unelma). Siinäpä nimi taululle

 

 Kakkoskerroksessa oli Ajan kysymys.

 

Minäpä tykkäsin eniten Vapaa muoto -muotinäyttelystä.

 

Uusi viikko

 

Joskus viikko alkoi sunnuntaista. Suomessa siirryttiin kansainväliseen ISO 8641 -standartiin vuoden 1973 alussa. Standartin mukaan viikko alkaa maanantaina. Sitä tietää eläneensä pitkään, kun kaikki muutokset ovat tapahtuneet omana elinaikana. Uusi viikkohan on taas uuden alku, uusi tilaisuus parantaa elämäänsä. Kun nämä päivät ovat hyvin samanlaisia, pitää joskus oikein ajatella, että mikä viikonpäivä on nyt. Onneksi jotain päiväänsidottua on taas tullut ohjelmaan. Pitää siis tarkemmin huolehtia, että on oikeassa päivässä.

 

Ulkona on lämmintä, tuhruista. Mukava oli aamulla kuitenkin lenkkeillä. Ei ollut kohtuuttoman liukasta. Fizban ottaa äkkispurtteja, jolloin voisin helposrti keikahtaa nurin. Pieni koira, vahvat lihakset.

 

 "Puhutko sinä minusta pahaa siellä?"

 

 "Ketä kiinnostaa."

 

 

Pienentyy mun ympär' elonpiiri

 Sehän on ihan tuttu juttu, että iän myötä elinpiiri kutistuu verrattuna niihin kaikkein aktiivisimpiin aikoihin. Mutta nyt olen ihan uuden ilmiön edessä. Minäkin olen pienentynyt. Tai ehkä en pienentynyt. Muuttanut muotoa. Kävin spirometriassa. Sitä varten tarvitaan tarkka pituus. Mitta näytti, että olen neljä senttiä lyhyempi kuin olen kuvitellut, kuin olin viimeksi mitattaessa. Olen järkyttynyt. Sanoin mittaajalle, etten varmaan ikinä toivu tästä. Hän oli pahoillaan ja sanoi, että jos yrittäisin vain unohtaa ja olisin edelleen sen mittainen kuin olen tähänkin asti uskonut olevani. Mutta miten tuollaisen voisi unohtaa. Sehän muuttaa koko minäkuvani, koko elämäni. Toisaalta se kyllä selittää joitakin outoja juttuja. Olen ihmetellyt, miksi minulle on tullut pallomaha, keskivartalo paisunut valtavasti. No, tietenkin! Jossakinhan se menetetty pituus on. Olen painunut kasaan ja leventynyt. En siis ole menettänyt mitään, koska se, mikä pituudesta on kadonnut, on leveyteen lisääntynyt. Eikä ihme, ettei keskikeho pääse kutistumaan vaikka mitä tekisin. Se on aineenhäviämättömyydenlaki, mikä kehoani säätelee.

 

 Aamukahvinäkymäni on nyt kovin talvinen. Meillekin on tullut talvi ja vieläpä ihan miellyttävä talvi, lunta, pientä pakkasta, eikä liukkautta toistaiseksi.

---

Eilen päivälenkillä kierrettiin tuttua reittiä, kun mäen päällä oli hiihtäjä, joka huikkasi "Voiko laskea?" Vastasin, että tottakai. Siirryttiin syrjään. Hiihtäjä kiitteli ohikiitäessään. Ehdin ajatella, että onpa kiva, kun on noin miellyttäviä hiihtäjiä tänä vuonna. Tyhmä ajatus. Seuraava huusi "Tämä on latu!" Vastasin "Niinhän ne kaikki on."  "Metsässä on polkuja." Jätin keskustelun sikseen. Mielestäni hyvin mahduimme siihen molemmat. Tie oli aurattu, mutta mitään latuja ei vielä ole ajettu, kun lunta tuolla metsissä on liian vähän. Tiedän, että kohta reitillä on ladut. Se on ihan hyvä. Täytyyhän hiihtäjien saada hiihtää. Mutta kun ne ladut tulee, juuri tuolle tielle jätetään tilaa myös jalankulkijoille.  Silloin, kun minä vielä hiihdin, tapana oli tehdä itse ladut umpihankeen. Kävelijöille aurattiin tiet. Nyt kone tekee ladut ja kävelijät tamppaa tiet umpihankeen. Mikään ei ole muuttunut. Olen umpihankikulkija aina. 

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

 

 Talvi om kaunis.

 

Turussa

 

Eilen kävin tyttären ja vävyn kanssa Turussa. Tänään sitten kroppa jäykkänä kaikesta istumisesta. 

Laitoin merkinnän retkihaasteeseen kohtaan 9. Retki harvinaisen äärellä, koska viime vuonna en käynyt teatterissa kertaakaan.

 

 Tarjolla oli musikaali Addams Familysta. Kyseessä on ehkä hiukan erikoinen perhe, johon olemme ihastuneet taivaskanavien kautta. Lavastushan oli loistava kuten Turussa on tapana. Näyttämöllä on teknisiä mahdollisuuksia vaikka mihin ja niitä käytettiin paljon. Näyttelijät oli valittu hyvin, sulahtivat rooleihinsa vaivattoman tuntuisesti. Meno oli vauhdikasta ja laulut sujuivat mallikkaasti. Minun ongelmana oli, että meinasin ekan näytöksen aikana koko ajan nukahtaa. Taisin kuorsatakin välillä, kun edessä istuva kääntyi katsomaan. Toinen näytös olikin sitten mielenkiintoisempi, kuten yleensäkin teatterissa. Mutta nukahtamiseni syynä oli unenpuute, ei näytelmä. Voin kyllä suositella tätä teille lämpimästi.

 

 Sain tyttäreltä lainaan tällaisen kirjan, johon ajattelin tutustua tänään, sillä aivoni kaipaavat buustia.

 

 

Eilen oli se päivä

kun aurinko lymyili pilviudun takana

 

 kun levät pölisten kannoin pakastimen sisällön parvekkeelle 

(vain sen pienemmän, isompaan en viitsi koskea ennenkuin kaikki marjat on sieltä syöty tai siirretty tähän pieneen)

 

 kun yhteisvoimin sulatimme pakastimen 

(Fizbanista oli tooosi ihanaa kantaa jääpaloja olkkarin matolle heiteltäväksi - täytyyhän sitä lapsen saada leikkiä)

 

 kun siivosin keittiön, kaivoin uudet matot paketista ja laitoin ne lattialle

(järjestelin myös kaikki keittiön alakaapit ja vein roskat)

 

 

kun keitin Fizbanille Yrjölän puuroa puhtaaseen pakastimeen laitettavaksi

(myös nappulatilaus saapui, joten nyt on koiran ruokapuoli kunnossa)

 

 kun neuloin itselleni sukat valmiiksi

 

 Se oli eilen se. Tänään on luvassa joululahjaksi saatu teatteriretki (huom! retki) Turun kaupunginteatteriin.

 

 

Onko tänään se päivä?

 

Tänään on perjantai tammikuun yhdeksäs päivä vuonna kaksituhattakaksikymmentäkuusi. Nimipäiväänsä viettävät Veikko, Veli ja Veijo. Appiukkoni oli Veikko ja teiniaikojeni toinen ihastus oli Veijo, joka oli sanonut "En minä tuommoisesta ruipelosta välitä."  Parin vuoden kuluttua hän kuitenkin kiinnostui minusta ja vähän muka tapailimme, mutta ei se enää sytyttänyt. Veljeä ei elämässäni ole, eikä edes ketään Veli-nimistä ihmistä tai olentoa. Mutta kysymys kuuluu, onko tänään se päivä, kun sulatan pakastimen, pesen jääkaapin, järjestän vaihteeksi taas kuivaruokakaapin ja kaikki muutkin keittiön alakaapit ja miksei samantien yläkaapitkin, tyhjennän roskikset, ehkäpä pyyhin roskissankot puhtaiksi, jos niissä on jotain roiskeita vai onko tänään se päivä, kun aloitan ifolorkirjan tekemisen mummotettavalle synttärilahjaksi tai onko kenties se päivä, kun saan vihdoinkin valmiiksi ne villasukat ihan vain itselleni? Kukapa tietää. Illallahan sen sitten näkee, miten kävi, tapahtuiko jotain vai menikö koko päivä miettiessä, mitä tekisin.

 

 Nuo parit jouluvalotkin voisi poistaa, mutta yöllä pimeässä hipsiessä, ne ovat aika kivat. Koskaan en ole käynyt katsomassa Lux Helsinkiä, enkä Linnanmäen valokarnevaalia - tosin Lintsi näkyy tuohon parvekkeelle, mutta en ole siitäkään kiikaroinut. Usein olen ajatellut, että olisihan se varmaan kiva käydä valotaidetta katsomassa, mutta kun kukaan ei ole tullut kotoa hakemaan, niin se on jäänyt. Joskus tuumin, että vanhuus on vienyt aloitekyvyn, mutta ilmeisesti olen jo pitkään ollut saamaton - tai sitten vanhuus on alkanut jo kauan sitten.

 

 Eilen kävin lääkärissä. Se oli eilisen saavutus. Mieleen jäi lause "Ei me täällä ehditä kaikkea seuraamaan, kyllä sitä vastuuta on yksilölläkin." Joten josko otan nyt sitä vastuuta, juon kahvini loppuun ja vaikka teen jotain - tai vain istun mietiskelemässä tehdäkö vai eikö tehdä. Ja olkaa huoleti, jos saan jotain aikaan, niin taatusti käyn kehumassa saavutuksillani täällä. Jos mitään ei synny, niin onnellinen olen kuitenkin.

 

 

Sijaistoimintaa

 

Kaaos on vallannut asuntoni. Se on kova levittäytymään. Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun kaikki oli omalla paikallaan. Olen perusluonteeltani järjestysorientoitunut ihminen. En ehkä silloinkaan pölyjä kovin ahkerasti pyyhkinyt, mutta päällisin puolin katsottuna kotini oli siisti. Kyllä silloinkin kaapit olivat joskus vaarallisen täynnä, mutta niitäkin ajoittain järjestelin. Nyt rajalliset resurssit ovat raunioittaneet kotini. Rajallisia resursseja ovat tahdon voima, saamattomuus, jähmeys, hidastunut toimintakyky. Ne ovat merkkejä siitä, että äskettäin diagnosoitu ongelma etenee, mutta se on pelkkä tekosyy. Oikeasti olen vain leväperäinen. Nyt olisi aika taas kerran ravistaa levät perästäni, iskeytyä toimeen. Mutta enköhän onnistu täyttämään tätäkin päivää jollain muulla kuin siivoamisella ja järjestämisellä. Ensin päätin, etten nyt jouluksi siivoa, siivoan sitten uudeksi vuodeksi. No enpä siivonnut. Mikähän olisi seuraava maali?

---

Sijaistoimintaa on jo tämä bloggailu. Lisää on tulossa. Joulukalenterin palkinnot pitänee vihdoinkin pakata ja käydä viemässä postiin. Eilen ostin Fizbanille takin. Sehän on aivan liian suuri. Pitää joko vaihtaa tai palauttaa. Viisainta olisi palauttaa. Mumakin takki on kaapissa. Siitä voisin kursia Fizbanille sopivan, sillä sehän on myös aivan liian suuri. Kun kerran lähden kaupoille, voisin samalla pyörähtää postin kautta. Ja sitten voisin käydä katsomassa Tokmannin alemattoja. Ennen joulua ostin keittiöön uudet matot. Ne on paketissa tuossa nurkassa. Olkkarikin kaipaisi uusia. Vanhat voisin haudata likaisina kellariin odottamaan, jos vaikka joskus saisin potkituksi itseni mattotuvalle. Nyt en vain jaksa/viitsi/kykene. Tokmannilla oli eilen pari tosi halpaa ja tosi outoa mattoa. Ne voisin käydä poimimassa. Ja jos kaiken tämän teen, niin eiköhän lopputulos ole: "Ei tässä nyt enää mitään siivousta ehdi!" 

 

Lunta on nyt meillekin tullut ja lisää tulee. Fizban oli aivan intopiukeana aamulenkillä. Se todella rakastaa lunta. Omakin olotila koheni, kun katsoin sen syöksähtelyä, kierimistä, kaivautumista. Oli helppo antaa anteeksi, että herätti minut, kun kerrankin olisin nukkunut pitempään. Minä nukun nykyisin aivan liian vähän ja senkin mitä nukun, kovin katkonaisesti. Mutta enhän minä toki valita, sillä minähän päätin olla onnellinen.

 

Kaktuksen vauva ei enää jaksa kukkia, mutta isosisko pukkaa nuppuja urakalla.

 

Lunni on jo repinyt yhden kukan alas. Onko ihme, jos ei pysy järjestys, kun kaikki sotkevat. Enhän minä. Ne on nuo muut.

---

Mitäpä sanoisitte violettikukertavista matoista?

 

Matti Myöhäisten isku

Ihan mukava aamukahvimaisema ja ihan mukava aamulenkki, mutta ärsyttää pahastikin. Lojuttiin vielä sängyssä, kun joku räjäytteli pari rakettia ihan tuossa nurkalla. Paniikkihan siitä koiraan iski. Pitkä lenkki sai rauhoittumaan omaksi hilpeäksi itsekseen. Ja tietenkin! Hädintuskin oli sisälle päästy, kun taas paukkui. Ja sitten taas. Ja sitten taas. Nyt Fizban makaa tiukalla kerällä tuossa jalkojeni juuressa. Vapina on loppunut, mutta vielä iskee ajoittaisia väristyksiä. Ruoka ei tietenkään maistunut vaikka lisäsin houkutukseksi uunissa paistettua maustamatonta kanan filepihviä, joka yleensä hyvin menee. Ny vain toivotaan, ettei kenelläkään idiootilla olisi enää raketteja jemmassa. En jaksa kovin positiivisesti suhtautua.

 

 Vuoden ensimmäinen valmistunut neule on nuoremman mummotettavan toive Shinobujakku. Aika kitsakka tuli, mutta jospa se siitä. Pitää vielä napit ommella ja virkata jonkinlaiset silmukat, jotta napit saa kiinni.

 

 Mukava, kun on lunta vaikka vähänkin. Lisää kyllä hiutaloi. 

---

Tuo sääihmisten uusi termi on ihastuttava.