Kehitys kehittyy ja luonnonvalinta pelaa sopeutumisen kautta. Yksilöt, jotka eivät sopeudu häviävät elämän kierrosta. Lajit muuttuvat sopeutumalla ympäröiviin olosuhteisiin. Näin enimmäkseen. Joskus sopeutumaton yksilö voi löytää uuden reitin ja muuttaa vaikka koko populaation tulevaisuutta, joskus näin voi käydä, mutta harvoin. Enimmäkseen sopeutujat pärjäävät. Ihmiset kutsuvat sitä demokratiaksi, enemmistön vallaksi. Toki minäkin kannatan demokratiaa, mutta joskus lopputulos on epämiellyttävä.
---
Ja että mistäkö tuli sopeutuminen mieleen? Kahvinjuonnista tietenkin! Edelleenkään kahvi ei ole hyvää, mutta sujuvasti ilman vastalauseita sitä juon.
Aamukahvimaisemani on tänään aurinkoinen. Mukavaa, kun aurinko paistaa. Mukavaa oli myös eilen olla ystävän kanssa koirakävelyllä kuutamossa. Joukko ihmisiä seisoi pellon reunalla kuuta kuvaamassa. Joukkohysterian vallassa minäkin räpsin muutaman kuvan. Ei tullut hyviä. Deletoin. Digikuvaamisen etu (ja haitta myös, koska kuvamäärä kasvaa kohtuuttomaksi) on se, että voi rauhassa räpsiä kuvia ja mieluiten poistaa ne saman tien.
Aamukahvimaisemani iloa lisää se, että eilen pesin keittiön ikkunan ja lopputulos näyttää hyvältä. Joskus ikkuna jää ikävän raitaiseksi, eikä sitä huomaa pestessään, mutta kun aurinko paistaa, se näyttää kaikki mokat.
Sopeutumista opetteli taas Fizbankin. Pitkästä aikaa aloitettiin aamuiset bussiajelut. Kyllä jännitti, vapisutti, pelotti. Joten tätä pitää jatkaa ja pitempiäkin reissuja tehdä, koska kyllä koirakin sopeutuu.
Onneksi koira elää hetkessä, eikä jää kurjistelemaan. Kun on päästy bussista ulos, voi keskittyä oleelliseen. Kerroin kyllä, että tänään on luvassa toinenkin bussimatka, kun mennään ulkoilemaan yhden ulkoilutettavan ihmisen kanssa. Mutta ei Fizban sure etukäteen.
Minua Fizban on sopeuttanut siihen, että minulla on sylikoira. Ei ole koskaan aiemmin ollut. Nyt on. Fizban vaatii päästä syliin pari kertaa päivässä. Pitäisi vielä saada se oppimaan, että minä neulon samalla. Toistaiseksi ei onnistu, koska lanka, puikot ja koko neule jotenkin eksyy Fizbanin suuhun.
Kun koirasta on koko ajan kuvia, laitan myös selfien. Uusia lukijoitakin on ilmaantunut ja heitä tietenkin kiinnostaa, millainen tyyppi täällä naputtelee.
---
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
16 kommenttia:
Hyvä että laitoit tuon selfien. Moikataan jos vastakkain tullaan :)
On se jännää, miten erilaisia saman rotuisetkin koirat voivat olla. Nyt sinulla on sitten sylikoira, eikä tarvitse kaiken aikaa neuloa!
Komppaan Kristiinaa tuossa ylempänä!
Yritän tunnistaa sinut tuon kuvan perusteella jos joskus innostun vaikka kokeilemaan ratikkaa numero 15, jolla muistelen sinun ajaneen. 😎
Sopeutuminen ja siedätys ovat hyviä ja hyödyliisiä jos ne saa onnistumaan. Luulen että joissakin asioissa olen oppinut sopeutumaan ja toisia en enää siedä vaikka olen ennen sietänyt 🙃
Hauska ajatella Fizbania sylikoirana 💕
Kuvaaminen on tosiaan muuttunut niistä ajoista, kun oli kamerat ja filmirullat. Ikkunan pesu on tympeetä hommaa, aina niitä raitoja jää, mutta ei kai sen niin väliä.
Kyllä se vähän kirpasee kun todellakin se ruskea kahvi On pahaa. Juotiin se paketillinen kuitenkin pois, oli vielä tummapaahtoista. täällä nykyisin menee niin paljon kahvia, ettei yksi paketti riitä viikoksikaan. Eikä se paha kahvi kestänyt yhtään pitempään :)
Jotenkin on niin suloista kun on tuo sylikoira.
Kuuta en kuvaa enää, kun ei kännykällä onnistu. Kamera pitää välillä kaivaa kaapista, kun oikein himottaa ottaa kuukuvia. Nyt unohtui sekin.
Sylikoira kahdesti päivässä on juuri oikea tauotus neulomisesta. Kuu on todella kaunis, tähtiä en näe. Aamulla oli ihana auringon paiste. Hyvää viikonloppua!
Mietin tuota kahvinjuontiasi. Sitten muistin ne sinun ostamat,edulliset kahvit. Muistin ne kaupassakin ja käännyin oman suosikkikahvini puoleen hinnasta huolimatta.
Jospa ihminenkin sopeutuisi noin, eläisi hetkessä ja ei jäisi muistelemaan ankeutta.
Ja tuo- kuvaaminen. Olen viime aikoina yrittänyt poistaa kuvia , kun Google ilmoitti ettei enää mahdu ja uutta tilaa en osta.
On tämä erikoinen marraskuu. Miiloin muuten olet pessyt ikkunoita marraskuussa?? Minä pesin myös ja nyt on kaksi tinttiä lentänyt ikkunalasiin. Jotenkin lasi taisi tulla liiankin kirkkaaksi. Ihana tuo sinun sylikoirasi.
Kuvien poistaminen on aikaa vievää touhua. Pitäisi osata vain kylmästi tuhota kaikki taivaat sun muut samanlaiset maisemat.
Sylikoira rentouttaa.
Minä tykkään tummapaahtoisesta kahvista noin yleensä, mutta en näköjään kaikista. Pitäisiköhän ruveta juomaan kahdesti päivässä kahvia. Juon yleensä vain aamulla ja muuten sitten teetä.
Minua ärsyttää likaiset ikkunat, mutta aina ne on likaiset. Heti, kun sataa, tulee kaikenlaista raitaa, täplää, roisketta. Eli enimmäkseen ikkunani ovat likaiset vaikka pesen niitä monta kertaa vuodessa.
Ehdottomasti moikataan.
Joku ehdotti, että sylikoiria tulee, jos niitä siellä pentukodissa pidetään paljon sylissä. Voi pitää paikkansa, mutta Fizban on myös kovin arka ja pehmeäluntoinen, joten sylissä tuntuu turvalliselta.
On minullakin sopeutuminen jossain asioissa kasvanut ja myös sietäminen jossain vähentynyt.
Ei ole marraskuut samanlaisia. Ihan mukavaa tämäkin on ollut.
Lähetä kommentti