Aamukävely aloitettu

Kun ei enää ollut mitään hyvää syytä jättää koiralenkki lyhyeksi, päätin, että taas on syytä aloittaa askelten keräily. 5 816 askelta tälle päivälle kasassa. Jos aion sen 15 000 saada päivässä, voisi aamulenkit olle pitempiä, koska harvoin tulee tehtyä enempää kuin kolme pitempää lenkkiä. Mutta nyt on siis hellevetelyydestä selvitty.

 

 Kun reitti vei kasvimaan ohi, päätin käydä vilkaisemassa, miten siellä on kesä sujunut. Hyvin näköjään heinää tulee. Valitettavasti ei ole lehmää. Pitäiskö kuivata tutun kanille.

 

 Heinätöiden ohella on luvassa marjanpoimintaa. Karviaiset on lähes kadonneet ja mustat viinimarjatkin ovat kovin vähissä. Lintuja en voine syyttää, kun punaisia on kasapäin. Ensi viikolla varustan itseni offilla kyllästetyillä vaatteilla ja sankoilla ja menen töihin. Kurpitsat oli niin nokkosten peitossa etten tiedä oliko siellä kurpitsoita. Jotain kukkia kyllä pilkotti.

 

 Kurpitsan kukkien lisäksi oli muitakin kukkia, tällainenkin. En tiennyt koko tyypistä, Joskus ostin alesta kukan sipuleita ja tökin maahan. Tämä ei ole aiemmin kukaksi selvinnyt.

 

Heti, kun kotiin ehdittiin, alkoi sataa. Sadepäiväksi on varattu ikäviä päättelyhommia. Niistä en tykkää, mutta nekin on tehtävä.

 

 

Josko jo nousis ja lähtis

 Eilen sitten vihdoinkin satoi ja poisti helteet. Satoi ihan oikeasti, joten nyt on oikeasti siedettävä sää. Nukuin pitkään ja hartaasti vaikka naapuri alkoi jo aikaisin aamusta raahata huonekalujaan paikasta toiseen. Fizban yritti siihen reagoita, mutta komensin vain jatkamaan unia. Meillä on naapurin kanssa makkareissa yhteinen seinä, joten äänet kantautuvat hyvin. Mutta eipä se haittaa. Joskus herään, enkä saa enää unta, mutta toisinaan vain käännän kylkeä. Ja jos en saa unta, nukun sitten seuraavana päivänä enemmän tai vaikka otan päikkärit. Tänä aamuna ajattelin, että onkohan kännykkä taas pudonnut sängyn taakse.

 

Kunhan juon aamukahvini, lähden vihdoinkin hakemaan uuden uniapnea maskin. Tutut saavat niitä postissa jostain ulkomailta, mutta minä olen hakenut Meilahdesta. Mietin, että pitäiskö soittaa ja varmistaa, että oikeanlaisia maskeja on tarjolla, mutta en viitsi. Matkustelen ilokseni pitkästä aikaa busseilla ja käyn samalla kaupassa. Onhan se mukava mennä ihmisten ilmoille välillä.

 

Vanuttunut villasukka heitti ilmoille hauskan haasteen. Otetaan käsityölehtipinosta kuusi lehteä ja toteutetaan joka lehdestä yksi ohje seuraten mahdollisimman tarkkaan ohjetta. Useinhan sitä nurkkiin kertyy lehtipinoja, kun on niin mukava niitä selailla. Usein se jääkin selailuksi, mutta olisihan niistä hyvä jotain tehdäkin. Joten päätin kokeilla. Valitsin mahdollisimman erilaisia lehtiä, mutta ei valikoima kuitenkaan ollut niin suuri, joten yllättäin mukaan tuli kaksi sukkaohjeita sisältävää. Ylimmästä aloitan jotain kunhan nuo kiireelliset on valmiina.

 

 

Kyselyikä

Nuorisoko se yöllä ammuskelee raketteja? Olenko vanha kiukkuinen mummo, kun ärsyttää suunattomasti? Pitäisikö minun ymmärtää erilaisia ihmisiä?

 

No, enhän minä tiedä, ketkä siellä ammuskeli. Ihan hyvin voi olla keski-ikäisiä miehiä. Sukupuolirasisti olen selvästi, sillä vaikea kuvitella keski-ikäisiä naisia ammuskelemassa ilotulituksia maanantaiaamuyönä. Ja miten se nuorisossakin ajatus kääntyy miesoletettuihin. Pitäisi tarkistaa ennakkoluulojaan.

 

Olen tietenkin vanha ja kärttyinen ja mummo. Olen aina kärttyinen väsyneenä ennen aamukahvia. Nyt olen erityisen väsynyt ja erityisen kiukkuinen. Jäi nukkuminen vähiin, kun pitkään piti rauhoitella Fizbania ennen kuin sain sen uneen, nukkumaan kainaloon

 

Kyllä pitäisi! Pitäisi ymmärtää erilaisia ihmisiä. Ja ymmärränhän minä, miten mukavaa se on lämpimänä kesäyönä valaista taivasta ja saada aikaan räiskettä. Sitä iloahan vain lisää, kun tietää, että se on kiellettyä ja miten se muita ärsyttää. Olen minäkin ollut kapinallinen. Muistan vielä sen kutkuttavan tyytyväisyyden, kun teki jotain, joka ei ollut hyvien tapojen mukaista, etenkin, kun vähemmän kapinalliset ystävät kauhistuneena ihailivat. Mutta hyvin ymmärtäväisesti olisin valmis piiskaamaan ne viime öiset kapinalliset, jos käsiini saisin. Taitaa tämän jälkeen olla turha luulo, että uudet vuodet sujuisivat levollisesti. Vaikka ainahan sitä voi yrittää olla positiivinen.

 

 Aamulenkillä oli kuitenkin mukavaa. kivan viileä ilma, vaikka ilman kosteus tuntuu vain lisääntyvän. Tuntuuhan se aktiiviselta, kun hiki virtaa selkää pitkin. Tänään olisi syytä aloittaa muukin aktiivisuus. Nyt, kun sydän on todettu terveeksi, voin alkaa treenata kunnolla. Nopeasti lihakset surkastuu, kun muutaman viikon vain olla möllöttää. Nyt on motivaatiota parantaa tilannetta, sillä en usko, että hyvä tilanne sydämenkään suhteen jatkuu, jos en mitään tee. Joten kunhan tästä koneen edestä nousen, kaivan taas liikuntakykyni naftaliinista.

 

Palapeliä tekisi mieli taas ruveta tekemään. Vähän jo lajittelin paloja, kun sain tilaamani palapelimaton. Tilatessa katselin, mitä muut ostaneet ovat siitä sanoneet. Yksi mielipide löytyi:

 

"Palapelimatto on käyttökelvoton, palat takertuvat mattoon, niin ettei niitä voi siirtää kuin yksi kerrallaan. En suosittele kenellekään."

 Yhden tähden oli antanut.

 

Minua huvitti, sillä ajattelin, että tämän ostan, koska tämähän toimii. Ideana kait on, että ne palat pysyvät paikallaan silloinkin, kun maton rullaa säilytykseen. Ja minähän rakennan palapeliä pala kerrallaan.

 

Nyt ei kuitenkaan ole vielä aika palapelille. Mummotettavan synttärijuhlat lähestyvät ja bambutakki on edelleen kesken. Joten neulomaan taas. Vai käisinkö ensin vähän vierailuilla täällä blogistaniassa. Ainakin SusuPetalilla näytti olevan mielenkiintoinen kirjoitus. Sinne siis.

 

 

 

 

Kaikki loppuu aikanaan

 

Jopa meidän kuivakausi. Yöllä satoi ihan reippaasti. Sateet siis tulivat, mistä tulee miueleen, että se "Sateet tulivat" on edelleen lukemattomana tuolla hyllyssäni. Urheilupuiston ikuisuusprojektilta löytyi lätäköitä.

 

Urtsilla myllätään ihan kunnolla. Paljon on kaivettu isoja puitakin pois, mutta ilmeisesti joku on kuitenkin tarkoitus jättää paikalleen.

 

 

Aika tylsännäköistähän se puuttomana on. Nyt kuitenkin pääsee lenkin tekemään jostain pujotellen. Aamulenkillä olikin ihanaa, kun melkein paleli. Kosteaahan kyllä edelleen on.

---

Lopetetaanpa kesäkisa nyt kokonaan.

Olin pettynyt, kun tarinan loppuun tuli vain kaksi ehdotusta. Kiitos niistä Puikoillanikin ja Pöllö. Aika konsevatiivisia loppuja tekin tarjositte, joten kerron, miten siinä oikeasti kävi. 

 

Kultakutri, sekarotuinen menninkäistyttö (siis naisoletettu. sukupuolikin oli ilmeisesti välillä hukassa) ja puusta nikkaroitu Pinokkio ihastuivat ja rakastuivat kuten tarinan loppupuolella oli helppo havaita. Kun Kultakutri oli käynyt esittelemässä sulhasehdokkaansa sekä äitimenninkäiselle että isäpäivänsäteelle, piti puhua tulevaisuudesta. Menninkäiset olisivat mieluusti ottaneet nuorenparin asumaan johonkin koloon, mutta päivänsäteet olivat vähän nyreinä ajatukseen, että näin outo pari tulisi heidän keskuuteensa. Niinpä nuori pari palasi Geppetton verstaalle. Geppettohan oli onnessaan, kun hänen ei tarvinnut olla enää yksin, joten hän päätti järjestää isot hääjuhlat. Häät olivat riehakkaat. Kultakutri kutsui mukaan kaikki matkalla tavatut ihmiset, eläimet ja muut otukset. Menninkäiset toivat mukanaan saaveittain sammalsienimuhennosta, päivänsäteet tarjosivat auringossa lämmennyttä hunajasiitepölyjuomaa, kääpiöt toivat monta säkillistä jalokiviä, karhuilta tuli karhunsammalta, piparkakku talosta pipareita ja niin edelleen. loputtomasti kaikkea hyvää ja kaunista. Outojen vieraiden alkukyräily hälveni sitä mukaa kun vatsat ja päät täyttyivät. Loppu oli silkkaa ilonpitoa ja tanssia.

 

Häiden jälkeen kaikki palasivat koteihinsa, mutta nuoripari toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi kaikkialle. Lumikki ja äitimenninkäinenkin ystävystyivät. Lumikki totesi, että kyllä monet oudotkin ovat ihan kivoja.

 

Geppetto rakensi Kultakurille ja Pinokkiolle talon omansa viereen. Siellä Kultakutri ja Pinokkio elivät onnellisina elämänsä loppuun - ehkä elävät vieläkin. Kultakutrin salainen toive äitiydestä toteutui, kun Geppetto rakensi puusta kaksi lasta, tytön ja pojan. Olivathan ne aika mielenkiintoisennäköisiä, kun niissä oli sekä Kultakutrin että Pinokkion piirteitä, mutta molemmat mummot, Menninkäinen ja Lumikki, palvoivat lapsukaisia.

 

Sen pituinen se.

 

Ja sitten tuloksiin:

 

Pöllö oli ylivoimainen. Onnittelut. Jotain palkintoa tulee. 

Palkitsen myös Saukkiksen, Puikoillanikinkin ja Anonyymin (anonyymiltä tarttisin osoitteen)

Kaikille muille laitan kortin, jos vain saan osoitteita. Muut löytyy nyt navetan lisäksi tuolta listasta "arvonnassa mukana"

---

repukoi@gmail.com

--- 

Jos/Kun pistelaskussa on virheitä, suhtautukaa suopeasti. Tässä on puoli päivää sujahtanut tiehensä postauksia kaivellessa. 

 

• kirjan alkulauseet
• Pöllö 16
• Saukkis 5
• Puikoillankin 4
• Anonyymi 1 
• kansikuvat
• Pöllö 19
• Saukkis 3
• Puikoillanikin 2
• Anonyymi 1
• sadut
• näistä olette keksineet niin paljon sellaista, mitä minä en edes tiennyt, että kaikki saa pisteitä
• arvonnassa mukana
• Pöllö
• Enkulin käsityöt
• Anonyymi
• Rita A
• Sartsa
• Puikoillanikin
• Aimarii
• Päivi
• Emilie
• Sini
• Saukkis
• Ronja

 

 Punaisella merkattu ne, joita kukaan ei tiennyt. Sinisellä yksi väärä nimi.

Tässäpä ne kirjat, joiden ensimmäinen lause oli mukana: 

1. Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
2. Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona
3. Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja * Ankea alku
4. Haruki Murakami: Vieterilintukronikka
5. Satu Rämö: Hildur 
6. Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko
7. Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
8. Jeff Vandermeer: Hävitys
9. Yoko Ogawa: Muistipoliisi
10. Tishikatzu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy
    
11. Anneli Kanto: Rottien pyhimys 
12. Joel Dicker: Alaska Sandersin tapaus
13. Margaret Weis - Tracy Hickman: Talviyön lohikäärmeet
14. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
15. George Orwell: Eläinten vallankumous
16. Donna Leon: Haurasta lasia
17. Outi Pakkanen: Toinen kerros
18. Saara Turunen: Sivuhenkilö
19. Colm Tóibìn: Brooklyn
20. Ragnar Jonasson: Lumisokea 
21. Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari
22. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton 
23. Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
24. Hanya Yanagihara: Pieni elämä
25. Donna Leon: Verikivet
26. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
27. Outi Pakkanen: Seuralainen  
28. Frank Herbert: Dyyni, ensimmäinen osa 
29. Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi 
30. Robert Galbraith: Sysimusta sydän 
31. Outi Pakkanen: Julma kuu

Kirjan kansikuvia luukuissa

1. Miguel de Cervantes: Don Quijote
2. ei
3. Héctor Garcia (Kirai), Frances Miralles: Ikigai 
4. Terry Prachet: Noitia maisemissa 
5. J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta 
6. Margaret Weis – Tracy Hickman: Kevätaamun lohikäärmeet
7. Robert Holdstock: Holvi metsään  
8. Tove Jansson: Muumipappa ja meri 
9. Robert Holdstock: Alkumetsä
10. Hannu Mäkelä: Syksy Venetsiassa  
11. Umberto Eco: Ruusun nimi 
12. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
13. Margaret Weis - Tracy Hickman: Talviyön lohikäärmeet 
14. J.R.R. Tolkien: Gondolinin tuho  
15. Douglas Adams: Linnunrata
16. George R.R.Martin: Miekkamyrsky 1, Tulen ja jään laulu, osa 3, nide 1
17. Ilkka Auer: Hyinen hauta
18. ei 
19. Dougal Dixon: Ihmisen jälkeen, tulevaisuuden eläinkunta
20. ei   
21. Noble Smith: Konnun kootut viisaudet
22. Joonas Suotamo, Hippo Taatila: Roar- elämäni wookiena
23. ei 
24. Ilkka Auer: Sysilouhien sukua
25. Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia
26. Elizabeth Marshall Thomas: Peurankuu
27. ei
28. J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
29. Henri Thoreau: Elämää metsässä  
30. Mikko Rimminen, Kyösti Salokorpi: Hämärä luonto
31. Stephen Baxter: Mammutit: Pitkähammas

Sadut ja legendat

1.  luukku 1. Päivänsäde ja Menninkäinen, Kultakutri
2.  luukku 7. Helinä keiju 
3.  luukku 7. Lumikki
4.  luukku 9. Hannu ja Kerttu
5.  luukku 11. Saapajalkakissa 
6.  luukku 14. Tuhkimo
7. luukku 15. Atlantis 
8. luukku 16. Tove Jnsson: Viimeinen lohikäärme (Näkymätön lapsi)
9. luukku 18. Kolme pientä porsasta
10. luukku 19. Petteri Punakuono 
11. luukku 21. Kolme pukkia 
12. luukku 22. Peppi Pitkätossu 
13. luukku 24. Kultakutri ja kolme karhua
14. luukku 27. Peter Pan, Saku Sammakko
15. luukku 29. Pinokkio 

 

Elokuu

 

Onpa ihana aamu. Viileä, vilvoittava tuuli puhaltelee ikkunasta. Taivaalla on pilviä. Oliskohan kesä kohta taas ohi. Ilmankosteus on kyllä sen verran suuri, että hiki tuli aamulenkillä. Vai voiko sitä sanoa hikoiluksi, onko se enemmän vain kastumista? Joka tapauksessa nyt olisi pitkästä aikaa tunne, että olen elossa ja voisin tyhtyä kaikenlaiseen aktiivisuuteen. Täytyy kuitenkin vielä ottaa rauhallisesti. Ranteessa on muutaman sentin mittainen vesikello. Kudosnesteet riehaantuivat sen tiukan siteen alla. Pelästyin, kun avasin käsipaketin. Hoitaja katsoi kuvia, epäselviä, vasemmalla kädellä otettuja, heilahtaneita ja totesi, ettei tarvitse huolestua rakkula joko kutistuu itsestään tai puhkeaa. Yritän nyt sen verran varoa, ettei puhkeaisi.

---

Käänsin kalentereista uuden lehden. Elokuun kasvis on kesäkurpitsa. Tuli hassu olo. Kesäkurpitsaa on yleensä ollut niin, ettei tiedä, mihin sitä laittaisi. Nyt pitänee ostaa. Outoa. Kasvimaalle pitää joku päivä kuitenkin suunnistaa. Marjat talteen viimeistä kertaa. Ensi syksynä joku muu poimii ne. Olen helpottunut ajatuksesta. Tänään kuitenkin olen vielä vain kotona.

---

Odotin innolla, miten te päätätte kesäkisan tarinan, mutta vain yksi päätös tuli. Harmi, mutta kiitos Puikoillanikin. Kesäkisaan palaan joskus. Piti askarrella palkintoja, mutta pitänee tyytyä kaupan tarjontaan. 

 

 Fizbanin kanssa toki ulkoillaan. Fizbanista on ollut tosi mukavaa, kun on päässyt muiden kanssa lenkille. Eilen poikani kävi illalla ulkoiluttamassa ja toi samalla lohta ja siikaa. On nyt herkkua.

 

 Illalla oli taas tosi kaunis auringonlasku. Pilvet antaa ilmettä taivaalle.

 

 

Ihmeparantuminen

 

Kävin eilen sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa ja selvisin siitä suht kivuttomasti. Nyt käsi on vielä paketissa, mutta eiköhän kaikki ole ok, kun paketin avaan tänään. Ajattelin avata vasta iltapäivällä, kun olen ensin käyttänyt Fizbania ulkona. Vävy on hoitanut ulkoilutukset eilen. Ovat nytkin yhdessä aamulenkillä. Eihän minulta ole kielletty koiran ulkoilutusta, mutta olen ottanut varman päälle. Vielä pitää pari päivää olla varovainen. En saa nostella mitään yli kilon painoista asiaa, en urheilla, riehua tai muuta. Elämä vasemman käden varassa on hankalaa. Huomaamatta otan oikeankin käyttöön.

---

Sydäntä on tutkittu tämä vuosi. Sieltä löydettiinkin heti ekassa tutkimuksessa häikkää, johon sain lääkkeen, joka aiheutti erittäin epämukavaa oloa. Olen sitä kuitenkin syönyt. Vaihdoin aamusta iltaan, koska nukkuessa ei haittaa vaikkei jalat kantaisi. Ilmeisesti jatkan pillerin napsimista, koska eilen kävi ilmi, ettei oireita ole ja suonet ovat kunnossa. Aiemmin jo rakenteet ja lihas todettiin toimiviksi. Joten tohtori totesi minut terveeksi. Borrelioosin varalta sain kyllä tukevan, pitkän antibioottikuurin. Fizbanilta sain taas lahjaksi yhden punkin, jonka puremaa pyysin lääkäriä katsomaan, kun kerran oli lääkäri paikalla.

 

Koska neulomistakaan ei suositeltu, pitää tyytyä lukemiseen ja hikoilemiseen. Heti aamusta oli sisälämpö 27,5 astetta. Ei se monta astetta kohoa päivän mittaan. Tämä on sellainen peruslämpö, mitä kiviseinät on varastoineet näinä lämpiminä päivinä. Parvekkeelle ei vielä aurinko paista, joten siellä on suht mukaa istua.

---

Tuohon kesäkisaan palaan kunhan jaksan. Kiitos kaikille osallistuneille. 

 

Luukku 31

 

 "Puollustaudun heti: minä en ole tirkistelijä"

 

Tiedoksi kaikille uteliaille tirkistelijöille, että käytiin Päivänsäteen ja Lumikin kämpässä. Isäukko oli tietenkin oma säteilevä itsensä ja Lumikki tuntui tyytyväiseltä kun voi kuvitella minun muuttavan jonnekin muualle. 

 

--- 

 

Mutta teille jää nyt tehtäväksi päättää, miten tässä kävi, oliko loppu onnellinen vai jotain muuta. 

 

Ja muistatteko, että kun minä, Kultakutri, aloin kertoa tarinaa, en muistanut oikein mitään? Kaikki oli hämärän peitossa. Miksi? Ja mikä on tilanne nyt? Onko yhä hämärää? Siinäpä teille pohdittavaa.

 

 

Luukku 30

 "Kaikista hotelli Ritzin Rivoli-baarissa sinä torstai-iltana istuvista pariskunnista silmiinpistävästi parhaimmin viihtyi pari, joka ei itse asiassa ollut pari."

 

Käveltiin siis Pinokkion kanssa yhdessä eteenpäin. Meillä oli itseasiassa ihan mukavaa. kerroimme toisillemme elämästämme ja totesimme, että taidamme molemmat olla vähän erikoisia. Pinokkio seurasi minua kotikoloon, jossa esittelin hänet kaikille. Yleinen mielipide oli, että onpa outo tyyppi, mutta ilmeisesti kuitenkin ihan kunniallinen nuori mies. Viivyimme kesän yli perheeni parissa menninkäisten kylässä. Syksyllä Pinokkio halusi, että minä tulisin vuorostani tutustumaan hänen isäänsä puuseppä Geppettoon. Äiti kovasti kehoitti minua menemään sanoen, että ehkäpä tässä olisi minulle oiva elämänkumppani, joten olisi kohteliasta tutustua hänen perheeseensä.

 

Mentiin siis puusepän verstaaseen. Geppetto oli ikionnellinen, kun tapasi taas poikansa ja toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Olihan siellä puutalossa helppo viettää talvi lämpimässä suojassa myrskyiltä ja pakkasilta.

 

Keväällä alkoi jo tuntua, että ehkä Pinokkio oikeasti olisi hyvä kumppani koko elämän ajaksi. Päätin siis käydä näyttämässä häntä isäukollekin. Pinokkia säikähti, kun kerroin päätöksestä, mutta lohdutin häntä sanoen, että isäukko on ok ja Lumikin minä kyllä pidän kurissa.

 

Siispä matkaan taas. 

 

Vanhenin vuosia kuukausissa

 mistä sen saatan tietää

 

 

siitä, että on mieleni murhe suurempi tunteeni tulta

 

ja että

jokaista luuta kolottaa

jokaista lihasta juilii 

ruosteiset nivelet kitisevät, kolisevat, kipuilevat

helle salpaa hengityksen  

sydämellä on ihan oma rummutuksen tahti, lyö, jos muistaa

silmissä kirvelee, hyppii, kipunoi

voimat valuvat hikenä jalkoihin

jaloista tulee hyytelöä

käsi ei jaksa nousta

ajatus takkuilee 

 

Sellaista se on tulla vanhaksi. 

Sellaistakin se on, mutta ehkä tämän vuoden aikana kerron teille vanhuutta toisestakin näkökulmasta sillä kaikki, mitä tänne kirjoitan kertoo vanhuudesta.

 

 

"Ethän sinä nyt vielä ole vanha."

Kyllä minä olen. Onhan niitä vanhempiakin, paljonkin vanhempia, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että olen vanha. Vanhuus ei ole minulle mikään ongelma. Se on elämän tosiasia. Se on merkki siitä, että olen elänyt kauan, kokenut paljon, elänyt. Mutta tämän jälkeen en enää iästä, ainakaan omastani puhu kuin ehkä taas, kun vanhenen lisää. halusin vain muistuttaa teitä, että en ole nuori verso vaan vanha fossiili.

 

 Fizban on nuori.

 

 Pihaviljelijätkin ovat, jos ei nyt nuoria, niin ainakin nuorehkoja. He jaksavat, minä en.

 

 Oli mukava aamu, taivas pilvessä, tuuli voimakas, jopa niin voimakas, ettei keittiön ikkunaa voi pitää auki. Tavarat lentelee. Ja kun ikkunaa ei voi pitää auki, läpiveto kärsii. Ja kun läpiveto kärsii, sisälämpö lisääntyy. Sadetta ei kuitenkaan meille suoda. Ja kun en minä jaksa raahautua kasvimaalle, siellä tuskin kukoistaa. Mutta eipä sen väliä näin viimeisenä kesänä.

 

 

Kovin paljon ei kuitenkaan näissä rehevämmissä kohdin vielä kuivuus haittaa.

Tämä rinne on malliesimerkki ihmistyövoiman tuloksista. Joku vuosi sitten jättipalsami oli vallannut koko alueen. Mitään muuta ei kasvanut. Ahkerat kädet kitkivät sitkeästi ja jättiläinen katosi.

 

 

Luukku 29

 

 

"Näen usein unta Delfiinihotellista." 

 

Kun saavuimme ratatyömaalle, oli kaikki jo ohi. Ratahanke oli saatu lopetetuksi. Mielenosoittajat olivat hajaantumassa. Kun tyttö syöksyi isänsä luo, minulla oli orpo olo - ei, ei Orpo vaan orpo. En nimittäin nähnyt kuin isoja ihmisiä ympärilläni, eivätkä he ilmeisesti huomanneet minua. Menninkäiset maastoutuvat aika hyvin, itseasiassa niin hyvin, että harva iso ihminen on koko elämänsä aikana nähnyt menninkäistä, vaikka me elämme heidän keskuudessaan.

 

Tyttö kuitenkin näki ja pyysi minua mukaansa läheiseen hotelliin, jossa oli tarkoitus pitää pienet juhlat onnistumisen kunniaksi. Minä kiitin kutsusta, mutta totesin, että minun lienee aika palata kotikoloon.

 

Käännyin siis toiseen suuntaan kuin tyttä, joka syöksyi vielä halaamaan minua ja kiittämään matkaseurasta. Oli se kuitenkin ihan kiva ipana ajattelin ja pyyhin salaa silmäkulmiani, joissa oli oudon kosteaa. 

 

Allapäin tallustelin kotikoloa kohti, kun joku tarttui käteeni, joku ihan vieras, outo, puisevan tuntuinen tyyppi. Irroitin käteni ja vilkaisin viereeni. Kaverilla oli ystävälliset kasvot ja kaunis hymy, tosin nenä vaikutti hiukan oudolta.

 

"Minä olen Pinokkio. Haluaisin tutustua sinuun, jos vain käy päinsä. Olet minusta jotenkin niin..."

 

Kaveri änkytti ja punastui ja nenä näytti kasvavan.

 

"Ei, ei, ei! En minä valehtele. Nenä kasvaa myös, kun olen hermostunut. Haluaisin tutustua sinuun ihan oikeasti."

 

Tyyppi oikein hätääntyi.

 

"Voit sinä kävellä minun kanssa, mutta ei pidetä kädestä. Se on outoa."