Hyvinkää-Hyvinge

"niin lämpimänä oot sä vasten kylkeäin"

 

 "siihen mä jään"

 

Ja kun avaan silmät, näen entisen koiran kuvan ja kaikenlaista muistutusta siitä, että ei taida tänäänkään päästä tulemaan tunnetta, että voi kun ei ole mitään tekemistä. Aamulla voi ajatella, että tänään, tänään minä vihdoin sitä ja tätä. Illalla voi sitten todeta, että ehtiihän sitä huomennakin. Tänä aamuna oli mukava herätä, kun olin pitkästä aikaa nukkunut hyvin. Johtuisko siitä, että eilinen oli rentouttava.

 

Nyt on lenkki hoidettu, aamukahvi juotu, iso pino banaanilettuja syöty (oman kylän kaupassa oli taas valtava pussi banaaneja puoleen hintaan vaikka ne tummuneet ovat parhaita, mutta minullehan sopii, että niitä myydään alessa), senioritaijiin ilmoittauduttu (meinasi mennä ohi, kun lettuja paistelin, ehdin kuitenkin - aika moneen olen taas ilmoittautunut, huomenna olisi vielä jotain, ilmoittaudun aina ensin kaikkeen ja sitten katson kalenterista, mitä perun) ja mietitty, missähän se offi luuraa. Jos vaikka sinne palstalle marjaan.

 

Eilen pitkästä aikaa poistuin kotikonnuilta. menin Hyvinkäälle tapaamaan hyvää ystävääni. Aloitettiin syömällä. Obelixissa on hyvä buffet. Tuli kerätyksi lautaselle paljon kaikenlaisia salaatteja, kun oli mistä valita. Kotona sitä syö yhtä ja samaa, vaikka hyvin voisi keräillä kaupasta kaikenlaista kotiinkin ja vaikka vähän sekoitellakin jotain. (Ruuasta puheenollen: Olin maanantaina syömässä pojan luona. Hän oli löytänyt chiansiemenkaviaaria. Yllätykseksi se oli tosi hyvää! Sitä pitää itsekin ostaa joskus. Olen mädin ystävä.)

 

Viiniä ei juotu.

 

Kun maha oli saatu täyteen, mentiin museoon. Ystäväni oli ensin sitä mieltä, ettei tuota Villatehtaan näyttelyä tarvitse katsoa, kun se on ollut niin pitkään, että olemme sen jo nähneet. Mutta enpä minä ollut nähnyt, joten sinne mentiin. Kaikkea löytyi:

 

erilaista villaa

 

 lankoja

 

 Hyvinkää paita

 

 historian esittelyä

 

ja tällainen pipo, joka on kovasti mieleeni. Tällaista voisin käyttääkin.

 

 Kun villasta oli selvitty, mentiin Kesäkahvila näyttelyyn. Tämän museokeskus Taikan yksi viehättyvyys on tämä avara tila, johon aina on laitettu harkitun vähän nähtävää. Tässä tulee vapautunut olo, etenkin, kun täällä on hyvin vähän ihmisiä niinä aikoina, kun käyn täällä. (Oman tilan tarve taitaa olla minulla ylikorostunut. Buffetjonossa sen huomasin, kun takana jonottaja tuli iholle. Teki mieli sanoa, ettei tämä nyt etene sen nopeampaan vaikka kuinka tunkisit päälle. )

 

Kiva idea oli sama maisema eri vuodenaikoina. Tällaista voisi valokuvinakin tehdä - on tehtykin - mutta taas voisi ajatella tehdö, ellei muutenkin olisi kaikenlaisia suunnitelmia, jotka jäävät suunnitteluasteelle. 

 

Seuraavasta huoneesta löytyi mm. käsityötaidetta.

ja näitä ihanan värikkäitä tauluja.

 

Tämä Yrjö Saarisen oma kuva on ehkä hienoin lajissaan. Tällaisen kuvan haluaisin itsestänikin. Kukahan maalais.

 

 Jottei taivaat unohtuisi, kuva tiistailta, vyörypilviä ukkospilvien kera.