sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Kesäpäivänseisaus


Tänään aurinko pysähtyy ja kääntyy sitten kohti pimeitä aikoja. Toistaiseksi jaksaa porottaa. Yritän ulkoiluttaa Koirapoikaa anivarhain ja iltamyöhään.


Meidän vanhusten iloksi on parina päivänä tuullut vilvoittavasti. Aamukahvit parvekkeella onnistuvat ilman tuultakin. mutta joku Pekka Pouta on uhkaillut trooppisilla öillä. Hyvähän se on helteen rakastajille suodaan heidän kesänsä. Me ytitetään kitkutella hengissä.


Talon ahkerat pihan kaunistajat ovat päätyneet pinkkiin tänä vuonna. Ihan kivaa vaihtelua. Yleensä on ollut kirkkaan punaista.


Kun en jaksa omalle kasvimaalle mennä, on kiva katsella muiden kukkia. Kerrostaloihmiset, jotka jaksavat hoitaa yhteistä pihaa, ovat elämän suola ja sokeri ja muut mausteet.





Laiskasti olen mitään puuhastellut, mutta jokunen sukkapari kuitenkin kaiken kattoon syljeskelyn ohessa. Oudon voimattomaksi vie pitkällinen sairastelu. Toisaalta, oppii ottamaan rennosti.

7 kommenttia:

  1. Niin kauniita ja huolellisesti neulottuja sukkia, vau! Kauniit kukat ilahduttavat jokaista, niin pihassa kuin puutarhassakin. Mukavaa, kun talossa on asiasta huolehtivia ihmisiä. Mukavasti Koirapoika huilaa parvekkeella, lattia lienee vilpoinen.

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia - nuo Hakuna matata -sukat on ihan ykköset 👍
    Helteen ystäville suon nautinnon, mutta toivon, että meitä ei-niin-kuumista-keleistä tykkääviäkin muistettaisi jossain kohtaa, ja luontoa.
    Toivottavasti paranet pian ja selviää myös mikä oikein on ollut sairauden aiheuttaja.

    VastaaPoista
  3. Ihania sukkia, varsinkin nuo Totorot. Sinä olet kyllä taitava kirjoneuloja. Vilpoisia öitä ja tuulenvirettä toivon teille. T:Saukkis 🦦

    VastaaPoista
  4. Oikein mukavaa niin meille kuin isellesikin että jaksat taas jakaa valivalit, koirapojat ja kauniit kuvasi ynnä mielenliikeittesi rajallinen otanta.
    Otahan iisisti, parveke-elämää hitchcockin malliin, hommaaat kaukoputken. Takaikkunahan se leffa on, jos muistan oikein. Ratkaiset "korkeiden talojen"yllä suoritetut Leijamurhat ja kirjoitat kirjan ja tulet kuuluisaksi ja rikkaaksi ja otat Sujen autonkuljettajaksi. mitä? Hyvä plan, toteuta ihmeessä=)

    Elefantit on kivoja ja Repu on jees!

    Aouuu, juujuu, menen nukkumaan...hihihi.....=)

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat ja paranemisia sinne!

    VastaaPoista
  6. On niin kuumaa että se on kesäpäivänhuokaus..ja otsalta hikiaallon poisto! Ja jäätelöö!! Ja jääpaloja mehulasissa!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas kävijöille.
    Kuumaa on.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.