Päivänä muutamana matkustin metrolla itään. Olen itäisen kaupunginosan asukas ja tykkään auringon nousun maasta.
Aurinkoa ei kuitenkaan näkynyt sinä päivänä, kun menin entistä työkaveriani tapaamaan. Ei ole nähty aikoihin, koska hänen liikkumisensa on vaikeaa. Minä sitten ryhdistäydyin ja sanoin, että voisin tulla vuoren luo, jos vuori ei voi tulla Muhamedin luo. Sovittiin päivä ja aika. Oli kiva nähdä ja kuulla. Hän on yksi niistä tutuistani, jotka jonottavat tekonivelleikkaukseen. Kun ikää karttuu myös ystäväpiiri vanhenee ja tekonivelet on päivän puheenaihe.
Yhdet jämäsukat jätin jälkeeni, kun kuulemma alkaa olla reikäisiä aiemmat.
Ei ole aamut veljeksiä keskenään. Tänä aamuna usva lisääntyy koko ajan kietoen maiseman läpinäkymättömäksi.
Eilen oli toisenlaiset näkymät.
Vaikka tänäänkin oli mukava aamulenkki, kyllä tuollainen hohtava hanki ja auringonpaiste tuntui hienommalta.
Jopa niin hienolta, että viivyttiin yli kaksi tuntia aamulenkillä. Fizbanin suureksi iloksi oltiin pitkään myös tyhjässä koirapuistossa. Tyhjyys ei haitannut, koska yksinkin elämästä voi nauttia.
Tänäänkin aamulenkki kesti, kun törmättiin mukavaan nuoreen mieheen, jolla oli tarvetta avautua. Fizban toimii aina oivana keskustelunavaajana ja estää minun totaalisen erakoitumisen. Yritän täälläkin pitää jonkinlaista keskustelua yllä ja käydä piipahtamassa kaikkien kommentoijien blogeissa. Yritän myös lukea heiltä kaiken tekstin, mitä on edellisen piipahtamisen jälkeen syntynyt. Olisi kiva käydä muissakin blogeissa, mutta jotenkin tekee mieli käyttää aikaa muuhun kuin koneella istumiseen. Nyt on yllättäin sukkatilausruuhkaa, joten menenpä neulomaan ennen jumppaa.
10 kommenttia:
Niinpä, on taas ollut harmaita päiviä. Aina välillä aurinko piristää.
Onpa hienoa, kun Fizban saa aikaan avautumista, voi olla ratkaiseva tekijä selviytymiseen jollekin. Tekis mieli rapsuttaa vastaantulevia koiria itekki.
Koiruuden piehtaroinnista tuli mieleen asia, jota erityisesti lapsuudesta kaipaan. Se on kellahtaminen hankeen tuijottelemaan tähtiä <3. Sitä ei enää kehtaa tehdä, ja saisi mennä aika kauas, että tähtiä näkyisi, on sen verran paljon "valosaastetta".
Jämälankasukkien ripottelu on mukavaa, minä olen nyt reipastunut ja jakanut ohjaamilleni kollegoille pikkuisia vauvasukkia. Tuttavien tapaaminen on hyväksi, sosiaalisten tilenteiden terpeesta oli Hesarissakin hyvä artikkeli. (Määrä on sitten yksilöllinen) t Saukkis
Koiran kanssa kulkiessa pääsee todellakin juttusille ihmisten kanssa. Monien mummojen ja pappojen kanssa ollaan juteltu pitkät jutut. Varsinkin korona-aikana huomasi, että ihmisten tarve puhua oli todella suuri.
Meilläkin on satanut vettä jään päälle monta päivää ja en uskalla paljoa liikkua sen otsalleni kaatumisen jälkeen. Ei ole tullut kuukauteen oireita, vaikka molemmat silmät olivat mustina kaatumisesta. Onneksi pääsin pelkällä säikähdyksellä. Ihana tuo punainen taivas. On sinulla ihana taivastelupaikka. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle.
Rapsuta ihmeessä. Yleensä koiranomistajat puhuvat mielellään koiristaan. Ehkä kuitenkin kannattaa kysäistä, saako rapsuttaa.
Ei muuta kuin lumihankeen kellahtamaan silloin, kun lunta on. Valosaaste on kyllä sitten hankalampi asia.
Hesaria ei tule, joten en voi lukea artikkelia. Tai varmaan voisin, jos kaivaisin jostain esiin. Mutta kyllä sosiaaliset tilanteet on tarpeen, jopa minunlaiselle erakolle.
Koirasta on kyllä moneksi. Näin yksineläjänä nautin niistä lyhyistä tai pitemmistä tapaamisista ulkona.
Hirveitä tuollaiset kaatumiset. Pakko kävellä tooosi varoen.
Lähetä kommentti