Onnea Fizban 2-v

Lintujen tarkkailu kiinnostaa edelleen, vaikka tiettyä vakavuutta on olemukseen tullut.

 

 Käytiin juhlapäivän kunniaksi pellon reunoja kiertelemässä. Ikävästi pakotin Fizbanin bussin kyytiin, mutta kyllä kait tuo monen kilometrin kävely mukavassa syysaamussa korvasi kärsimyksen.

 

 Peltojen väri vaihteli kovasti vaikka kaikki kasvatukset oli jo poistettu.

 

 Eilen kierreltiin metsiä

 

 ja rantoja.

 

 Kevyttä vuorikiipeilyäkin välillä

 

 ja heinästystä kotikallioilla.

 

 Kun toisspäivänä paistoi aurinko, piti kuvata oikein ruskaa. Nythän jo ikkunanäkymäkin on värikkäämpi kuin pari päivää sitten.

Vaikka väriä haikailen, niin kyllä tällainen märkä rinnekin on kaunis. Kallioimarteet ilahduttavat aina.

 

 Olen lähinnä ollut käymättä missään, jättänyt välistä taidekurssin, kuntosalin, linturetken, taijin, mutta sen verran kuitenkin liikuin, että pääsin todistamaan metroaseman jouluvalaistuksen. Aseman remontti on hankaloittanut matkustajia monin tavoin, puikkelehtimista ihan liian ahtaissa koloissa ja hissitöntä, rullaporratonta elämää. Mitenkähän liikuntaesteiset, lastenvaunukansa ja väsyneet vanhukset ovat pärjänneet. Olenhan minäkin väsynyt vanhus, mutta toistaiseksi pystyn portaita nousemaan. Uusin remontin piirre on nämä valoketjut, kun varsinainen valaistus ei toimi. Kyllä kaupunkielämä on mielenkiintoista.

---

Loppukaneettina sen verran, että

 

uupunut olen 

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.

Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.

Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;

riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.

Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.

Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?

Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

Tiedän ma: rauha mulle on mullassa suotu.

Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,

pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,

jää punajuova: kauneuden voimaton kaipuu.

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.

Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.

Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,

haavehen kullat mieleni murheella maksoin.

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!

Liikako lienee pantukin paatinen taakka?

Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?

Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,

katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?

Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?

Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan!

Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.

Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.

Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.