Sijaistoimintaa

 

Kaaos on vallannut asuntoni. Se on kova levittäytymään. Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun kaikki oli omalla paikallaan. Olen perusluonteeltani järjestysorientoitunut ihminen. En ehkä silloinkaan pölyjä kovin ahkerasti pyyhkinyt, mutta päällisin puolin katsottuna kotini oli siisti. Kyllä silloinkin kaapit olivat joskus vaarallisen täynnä, mutta niitäkin ajoittain järjestelin. Nyt rajalliset resurssit ovat raunioittaneet kotini. Rajallisia resursseja ovat tahdon voima, saamattomuus, jähmeys, hidastunut toimintakyky. Ne ovat merkkejä siitä, että äskettäin diagnosoitu ongelma etenee, mutta se on pelkkä tekosyy. Oikeasti olen vain leväperäinen. Nyt olisi aika taas kerran ravistaa levät perästäni, iskeytyä toimeen. Mutta enköhän onnistu täyttämään tätäkin päivää jollain muulla kuin siivoamisella ja järjestämisellä. Ensin päätin, etten nyt jouluksi siivoa, siivoan sitten uudeksi vuodeksi. No enpä siivonnut. Mikähän olisi seuraava maali?

---

Sijaistoimintaa on jo tämä bloggailu. Lisää on tulossa. Joulukalenterin palkinnot pitänee vihdoinkin pakata ja käydä viemässä postiin. Eilen ostin Fizbanille takin. Sehän on aivan liian suuri. Pitää joko vaihtaa tai palauttaa. Viisainta olisi palauttaa. Mumakin takki on kaapissa. Siitä voisin kursia Fizbanille sopivan, sillä sehän on myös aivan liian suuri. Kun kerran lähden kaupoille, voisin samalla pyörähtää postin kautta. Ja sitten voisin käydä katsomassa Tokmannin alemattoja. Ennen joulua ostin keittiöön uudet matot. Ne on paketissa tuossa nurkassa. Olkkarikin kaipaisi uusia. Vanhat voisin haudata likaisina kellariin odottamaan, jos vaikka joskus saisin potkituksi itseni mattotuvalle. Nyt en vain jaksa/viitsi/kykene. Tokmannilla oli eilen pari tosi halpaa ja tosi outoa mattoa. Ne voisin käydä poimimassa. Ja jos kaiken tämän teen, niin eiköhän lopputulos ole: "Ei tässä nyt enää mitään siivousta ehdi!" 

 

Lunta on nyt meillekin tullut ja lisää tulee. Fizban oli aivan intopiukeana aamulenkillä. Se todella rakastaa lunta. Omakin olotila koheni, kun katsoin sen syöksähtelyä, kierimistä, kaivautumista. Oli helppo antaa anteeksi, että herätti minut, kun kerrankin olisin nukkunut pitempään. Minä nukun nykyisin aivan liian vähän ja senkin mitä nukun, kovin katkonaisesti. Mutta enhän minä toki valita, sillä minähän päätin olla onnellinen.

 

Kaktuksen vauva ei enää jaksa kukkia, mutta isosisko pukkaa nuppuja urakalla.

 

Lunni on jo repinyt yhden kukan alas. Onko ihme, jos ei pysy järjestys, kun kaikki sotkevat. Enhän minä. Ne on nuo muut.

---

Mitäpä sanoisitte violettikukertavista matoista?