perjantai 23. elokuuta 2019

Matkalla napapiirin pohjoispuolella


Sain pojaltani joululahjaksi matkakortin tuntureille. 


Lennettin Rovaniemelle ja jatkettiin sieltä autolla Ruotsiin.


Pojallani oli Jokkmokkissa seminaari. Jokkmokk oli märkä! Muutenkin satoi suunnilleen joka päivä enemmän tai vähemmän, yleensä enemmän.


Minä sitten kuljeskelin majapaikan ympäristössä, soita kolusin. Suot ovat lähellä sydäntäni.


Yhtenä iltana käytiin pohjolan suurimmalla koskella.


Se oli mahtava!


Kun seminaari oli ohi, jatkettiin pohjoisemmas, Kilpisjärven kautta Norjaan,


Jäämerelle.


On vuosi jos toinenkin, vuosikymmeniäkin, vierähtänyt siitä, kun olin viimeksi täällä. Onneksi kierrettiin tätät kautta. Maisemat hellivät mieltä.


Näissä maisemissa yövyttiin.


Aamulla jatkettiin Suomea kohti


jätettiin auto Muotkanruoktun pihaan, heitettiin rinkat selkään ja lähdettiin kohti Peltotunturia. Lähtiessä aurinko paistoi, mutta eipä päästy pitkälle, kun alkoi sataa.


En jaksanut ihan perille asti, joten pimeän tultua nukuttiin epämukavasti muutama tunti pikkuisessa kämpässä.


Seuraavana päivänä sitten käväistiin Peltotunturin huipulla.


Teltassa oli mukava nukkua ja välillä aurinkokin pilkisti.


Paluumatkalla kuitenkin satoi lähes tauotta. Kunnon sadevaatteet ja itikkahatut oli tarpeen.


Autolla sitten Rovaniemelle ja lentokoneeseen. Ajopäivinähän ei satanut, joten käväistiin hienolla suollakin. Suot <3


7 kommenttia:

  1. Upea reissu, vakuutuin!
    Kaunis kiitos kortista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kortista, ilahdutti kovasti. Ihanat maisemat ja suot... Suopursun tuoksu on minulle erityisen mieleinen. Valtava elämys tuollainen reissu, ihana lahja. Linnuilla on hyvä suojaväri.

    VastaaPoista
  3. Mahtava reissu teillä ollut! Kiitoksia kortista! T. Possu

    VastaaPoista
  4. Tosi hienolta näyttää reissusi. Ihan alkaa minunkin tehdä mieli lähteä Lappiin.

    VastaaPoista
  5. upea reissu varmaan monella tapaa, huippua saada retkeillä oman pojan kanssa tuntureilla.
    siitä on jo useampi vuosikymmen, kun olen patikoinut noin pohjoisessa. maisemat ja suot ovat kerrassaan huikeita!

    VastaaPoista
  6. Laatuaika vietetty ja noin hulppeissa maisemissa. Siellä on varmasti sielu levännyt. Minun on toistaiseksi tyydyttävä Sipponkorpeen ja päivä reissuihin. Kiitos kortista.

    VastaaPoista
  7. Olihan se hienoa ja seura hyvää.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.