keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Hukkamatkalla päivä 5

Aamulla oli taas aika pakata auto ja jatkaa matkaa. Luvassa oli lyhyt, noin kolmen tunnin ajo. Mutta kuinkas sitten kävikään...


Aamu oli pilvinen,


mutta matkan edetessä taivas alkoi kirkastua.
Lunta oli vielä ylempänä, mutta alhaalla vihreää ja puroja, koskia, putouksia virtasi kaikilla rinteillä.


Näytti myös olevan tulossa hyvä käpyvuosi. Oravat ja käpylinnut ovat varmaan tyytyväisiä.


Kun kerran ilma näytti hyvältä, suuntasimme Hauklandin uimarannalle. Uimaan ei kuitenkaan kukaan mennyt. Tiiviisti kietouduttiin takkeihin, pipoihin, kintaisiin.


Parkkipaikalla lokki hautoi sitkeästi ihmisistä välittämättä


Rinteillä laidunsi lampaita, mustia ja valkoisia.


Lampaiden luokse mekin päätettiin lähteä. Joku bloggaaja oli kehunut, että tässäpä helppo reitti.


Tuonne ylös siis kapuamaan.


Mummokin puuskutti ylöspäin käyttäen valokuvausta tekosyynä taukoihin. Ja mikäs oli käyttäessä. Maisemathan olivat kuvauksellisia.


Kukkiakin löytyi.


Mitä ylemmäs kiivettiin, sitä komeammaksi näkymät tulivat. Aika ylhäällä jo oltiin mutta eteenpäin johti polku.


Jossain vaiheessa mummon oli kuitenkin annettava periksi, jäätävä istumaan, kun muut jatkoivat huipulle.


Kaiken tämön kiipeilyn seurauksena kolmen tunnin matka oli taas siinä vaiheessa, että piti soittaa seuraavaan majapaikkaan, että myöhästytään. Siitä tulikin vakiojuttu, mutta onneksi majanpitäjät olivat joustavia. "Avaimet on siellä ovessa."


Niinpä saavuttiin Reinen lähelle paikkaan Eliassen Rorbuer ennen puoltayötä.

8 kommenttia:

  1. Nyt vasta katsoin matkapostauksesi. Voi miten ihanalla matkalla olet, onnen myyrä! Olimme kerran Hurtigruten-risteilyllä, nähtiin Norjan vuonot ja Lofootit. Kuivuvan turskan hajun muistan kyllä, mutta eniten on mielessä henkeäsalpaava kauneus ja rauha. Voi kun joskus vielä pääsisi.

    VastaaPoista
  2. Upeita maisemia. Ja kiitos kortista!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos matkakertomuksesta, maisemat ovat kyllä komeita, varsinkin kun kiipeää korkeammalle. T Saukkis

    VastaaPoista
  4. Olihan ne maisemat uskomattoman hienoja.

    VastaaPoista
  5. Pitkiä päiviä olette seikkailleet - wau!!
    Millaisissa majapaikoissa yövyitte? Missä ruokailut - luonnossako?
    Kuvaus on aina todella pätevä ja hyvä syy hengähtää, hih...
    Upeaa ja toivottavasti myös porukka oli hyvä?

    VastaaPoista
  6. Erilaisissa mökeissä yövyttiin. Meitä oli niin paljon, että mökki oli sopiva vaihtoehto. Syötiin paikallisissa ruokapaikoissa. Aamu- ja iltapala mökeissä. Kaupasta tarvikkeita. Seurahan oli parasta mahdollista. Hyvin kaikkien pinna kesti vaikka välillä oli aika rankkaa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.