keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Kulttuuriakin

 

Lempipuuni kukkii taas runsaasti. 
Viileää on edelleenkin, mutta päätin siirtää taimet parvekkeelle vakituisesti niin pitkäksi aikaa, kun pääsen viemään ne palstalle. On tullut muutamia päiviä taukoa talikoimisesta.


Jonain päivänä satoi, enkä sen takia viitsinyt lähteä.


Sitten, kun oli aurinkoista, ystäväni yökyläili luonani, eikä silloin palstailtu vaan teatteroitiin. Käytiin Suomenlinnassa katsomassa Salattu puutarha. Mukavahan siellä on aina käydä. Nopeasti meni kaksi ja puoli tuntia vaikka näytelmä ei ollut mielestäni ihan huippu. Mukava toki katsoa.


Eilen tuli nukuttua päivällä ja illallakin menin ajoissa sänkyyn, mutta auringonlaskua piti vähän ihailla. On kerääntynyt taas univelkaa. Ystävän kanssa tuli valvottua ja parannettua maailmaa pitkälle aamuyöhön. Ja muutenkin on yöt jääneet lyhyiksi. Mutta nyt taas jaksan. Tänään menen toisen ystävän kanssa torille ja tutustumaan uusittuun Hakaniemen halliin. Josko huomenna taas kasvimaalle.


Koirapoika ja koiranputkea. Koirapoika on myös väsynyt, mutta muuten voimissaan.

20 kommenttia:

  1. Ystävän kanssa on ihana viettää aikaa ja rupatella luottamuksella. Saa nauraa ja tyhjentää huolireppunsa puolin ja toisin.

    VastaaPoista
  2. Pihlajassa on valtavasti kukkia, eli vähäluminen talvi tulossa..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten tulee paljon lunta. Tämäkin sanonta on erilainen eri puolilla Suomea. Pitää siis paikkansa, kunhan valitsee sopivan sanonnan.

      Poista
  3. Teatterissa ja muissa riennoissa on kiva välillä käydä, mukavaa vaihtelua. Maailma on tuntunut viime aikoina jotenkin paremmalta paikalta, mutta ihmekös tuo kun olet sitä ystäväsi kanssa parantanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatteria ja muuta pitäisi harrastaa useammin, mutta saamattomuus...

      Poista
  4. Pihlajat kukkivat ja tänä vuonna omenapuutkin kukkivat meillä toisin kuin viime vuonna. No, tässä parina vuonna ainakin ollaan oltu lähes helisemässä lumen kanssa. No, hiihtäjät ovat olleet tyytyväisiä hyvin runsaine kilometreineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäjät kyllä jaksoivat täällä valittaa. Ei ollut tarpeeksi lunta, kun se välillä hupeni pois. Lumi on ihan kivaa, kun ei ole huolta lumitöistä ja liikunkin lähinnä kävellen. Toistaiseksi jalat on riittäneet näihin lumiin.

      Poista
  5. Täälläkin Pihlajissa ihan valtavasti kukkia... lapsenlapsista eräs sanoi, että "Kukkakaalipuu!" Hih...
    Olet kuvannut todella upeita hetkiä ja kiitos kun jaoit niitä meille!
    Oih - kesäteatteriin pitäisikin tilata liput - Naantalin Emmateatteri on ollut vakikohde... Varesta siellä tänä vuonna.
    Toiveikasta torstaita! toivotellen!

    VastaaPoista
  6. Hakaniemen halliin minäkin olen ajatellut mennä tutustumaan. Kiva että muistutit.

    Pihjalat ovat niin ihania. Tykkään niitten kukinnasta, lehtimuodosta ja syksyllä + talvella kauniista marjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallissa tuli vähän haikea olo. Oli niin valoisaa ja avaraa, että entisen sokkeloisen tumman hallin tunnelma uupui. Mutta hyvähän se on, että myyjätkin saa aurinkoa. Aika paljon oli vielä tyhjiä myyntipaikkoja.

      Poista
  7. Kukkivat puut ovat alkukesällä niin ihania. Mukavia kesäpäiviä ja rapsutuksia koirapojalle t Saukkis

    VastaaPoista
  8. Aivan huikeita taivastelukuvia olet ottanut ja ihana koirapoikakin nauttii kesästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivastelua on aina kiva harjoittaa. Helppo harrastus.

      Poista
  9. Maailmanparantaminen ystävän kanssa on ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mitä tästä maailmasta tulisi, ellei sitä joskus parannettaisi.

      Poista
  10. Koirapoika hukkuu kohta koiranputkiin. Minkähän takia tuolla kasvilla on tuommoinen nimi. Eihän koirat edes tykkää niistä erikoisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien nimet on enimmäkseen mysteereitä. Koirilla ei ole mitään tekemistä koiranputkien kanssa.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.