perjantai 29. maaliskuuta 2024

Pitkää perjantaita kaikille


 Pitkään on kestänyt läppärin avaaminenkin. Olen ehtinyt vieraantua kaikesta, elämästäkin niin hyvin, että vasta, kun ypöyksin ilman muita koiranulkoiluttajia tallustin aamulenkillä, tajusin, että sehän on lomapäivä työläisillä.


Yhdet ylipolvensukat olen saanut aikaan. Malli on hiukan muokattu Jääkukka Jaana Huhtasen ja Timo Värssyn kirjasta Villasukkia ja värssyjä. Ei mitenkään hankala malli, mutta puuhastelin koko ajan jotain muuta eli en mitään. Olla möllötin. Kävin minä katsomassa Myrskyluodon Maijan. Eniten tykkäsin merenalaisista kuvista ja myös merimaisemista. Oli niin kauniita kuvia, että mieli kirkastui.


Fizban on kyllä ulkoillut ahkerasti.
 

Tapasi sisaruksiaankin. Pojat riehuivat väsymättömästi tuntikausia, mutta siskoa vähän jännitti.
 

Sisällä Fizban ottaa edelleen aika rauhallisesti, nukkuu paljon ja katsoo luonto-ohjelmia. Toki sisustaa välillä ja pissailee. 


Muistatte varmaan, että aloitin suuri eleisesti paaston. Lopetin sen alkuunsa ihan äänettömästi. Olen muunmuassa punkutellut ystävien ja naapurin kanssa. Ja nyt naapuri kävi ilmoittamassa, että hän rupeaa pullan paistoon ja tuo minullekin lämpimäisiä. Älkää nyt todetko, että kannattaako edes yrittää mitään, kun ei siitä koskaan tule valmista. Kannattaa se ajoittain muistutella itselleen kaikenlaista. Ei toki kannattaisi julkisesti mainostaa, mutta tällainen minä olen.


(muokattu - ei aito)


29 kommenttia:

  1. Vuosikymmenien aikana olen todennut, että paasto ja minä on täysin toimimaton yhtälö. En siis harrasta minkäänlaisia kieltoja, olen vaan. Hyvää koiramaista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään haastaa itseäni kaikenlaiseen. Paastokin on yleensä onnistunut, myös ne muinaiset nestepaastot. Tänä vuonna ei napannut. Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.

      Poista
  2. Tunnustuksia seuraa: paaston aikana en ostanut kirjoja, lankaa ostin lahjaksi (lahjojen ostoahan ei kielletty), mutta nyt viime metreillä eli pääsiäisviikolla ostin lankaa, jota olin miettinyt jo aikaisemmin, koska sain halvalla, ja toisenkin langan samalla periaatteella. Viinistä en kieltäytynyt kylässä (kerran), suklaata ostin ja söin ihan vapaasti, mutta siitä en tainnut luvatakaan pidättäytyä. Kaiken neulomisen neuloin varastoista ja langankulutus on ollut hyvää. Ihanaa pääsiäsaikaa! T Saukkis ja kiitos paastoon innostamisesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ostanut, en lankaa, en kirjoja. Mutta ostin punkkua, suklaata, lakritsia ja söin niitä. Söin myös iltaisin. Liikuntaa toki tuli, lukemista ja sitä palapeliäkin. Että jotain joo, paljon ei.

      Poista
  3. Hyvät päätökset ja lupaukset ovat minusta juuri sitä varten, että että ne voi keskeyttää, rikkoa, lopettaa - silloin kun siltä tuntuu.
    Tietäisitpä kuule Olifantti, kuinka monta laihdutuskuuria, karkkilakkoa, liikuntaharrastusta jne minä olen aloittanut.
    Aina voi aloittaa uudestaan ja aloittaminen on parasta: tuntee itsensä reippaaksi, kun aloittaa :)
    Ja kyllähän jotain valmistakin aina aikaiseksi saa, ihan varmasti.
    Aurinkoista pääsiäistä (eikös huomenna taas paista aurinko?) ja rapsutuksia Fizbanille 🐾🐾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pöllö! On tärkeää, että voi tunutea itsensä reippaaksi. Hyvien asioiden aloittaminen auttaa aina. Ja jotain hyötyä niistä muutamistakin päivistä on. Aurinkoa Pöllön pesään!

      Poista
  4. Ihanat koirakuvat 🧡 Sukukokous.
    Ylipolvensukat, mikä mainio keksintö. Uutta minulle.
    Kyllästyin punaviiniin joulun tienoilla, ja aloin elää tipattomasti, mutta nyt pääsiäisen kunniaksi avasin pikkupullon. Mainiota ruuan kanssa, viime kuussa lahjaksi saatu viini. 🍷

    VastaaPoista
  5. Kauniita kukkia ja kivoja koiran kuvia. Sääntöjä ja lupauksia on välillä hyvä rikkoa, ei liian ankara kannata olla. Jos lupauksen on itse tehnyt, ei muille tarvitse pieleen mennyttä lupausta edes selitellä, näin käy välillä varmaan kaikille. Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkominen onnistuu, eikä siitä tule edes huonoa omaatuntoa.

      Poista
  6. OHHHH miten ihanat sukat ja kivat koirakaverikuvat.
    Ihanaa Pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Onnellinen Fizban, kun tapasi sukulaisia!

    On kyllä makeat sukat.

    Lankoja olen ostanut, samoin pullaa, suklaata ja lakritsia. Alkoholi ei ole maistunut jostain syystä kuukausiin, joten sitä en pakota kurkusta alas.

    Leppoisaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  8. Hienot sukat. Hyvää pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
  9. Kauniit sukat!

    Ei onnistunut mikään paasto minullakaan. Mutta aina voi aloittaa uudestaan, se on parasta.

    VastaaPoista
  10. Niin ihan Fizban ja sukat! Joo, mikä lie kun en täällä saa aikaiseksi blogipostausta, Eli läppärin avaaminen on vaikeaa. Joku jumi,mutta ainakin blogin puolesta olen paastonnut. Viini ei maistu täällä, niinpä lopulta jouluviinin laitoin viemäriin. Nytkin avasin tämän koneen vain siksi, kun on Eurojackpotissa taas isompi voitto. Tulis nyt jotain sieltä edes.
    Pitkä on ollut tämäkin perjantai.
    Huomenna aion leipoa rahkapiirakkaa ja juustokakkua, ja jos lopulta sais tehtyä postauksenkin.
    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  11. Fiksu ihminen pystyy muuttamaan päätöksiään flexsiibelisti 👌
    Myrkyluodon Maija oli upea elokuva. Kaunista luontoa!
    Nuorella herralla ollut mukava sukutapaaminen.

    VastaaPoista
  12. Kauniit sukat - ja ihan vaan siinä sivussa. Punaviini, ystävät ja naapurit kuuluvat elämään ja ovat tärkeämpiä kuin paraskaan paasto.
    Meillä on sairasteltu sen verran, että en ole vieläkään päässyt katsomaan Myrskyluodon Maijaa. Ehkä pian - odotan kovasti.

    VastaaPoista
  13. Voi, miten kauniit sukat, taideteokset! Maijan jälkeen jäi kyllä johonkin omaan tilaan, mietteissään, upea elokuva <3

    VastaaPoista
  14. U-P-E-A-T sukat, kuunaan en saisi moisia valmiiksi... tekee tiukkaa tavistenkin kanssa...
    Punkuttelu ystävien kanssa kuulostaaniin hauskalta, että saa kai plagioida... onhan sitä tullut tehtyäkin, mutta ei noin hauskasti sanoitettuna.
    Sisarusten leikit näemma rankkoja - niistä en tiedä mitään, kun olen ainoa lapsi!! Maijan maisemissa sen sijaan viihdyin, niin leffassa kuin pari kesää sitten fillaroidessakin...
    Huhtikuuta huimaa toivotellen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa lapsi minäkin. Punkuttelu vapaassa käytössä.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.