on liukasta,
joten eikös se olekin just sopiva aamu lähteä kallioille luistelemaan.
Hallainvuori määriteltiin luonnonsuojelualueeksi jokunen vuosi sitten.
Sen seurauksena sinne rakennettiin polkuja, vaikka ainahan siellä on ollut tiheä polkuverkosto, koska ihmiset ovat viihtyneet siellä. Näiden uusein polkujen ideana on ohjata kävelijöitä samoille reiteille
ja siis suojella kallioden kasvillisuutta tallaamiselta. Eli hyvä juttu. Hyvä juttu myös kaikki kyltit ja muut.
Minähän olen vuosien mittaan paljon täällä kuljeskellut, mutta päätin nyt seurata tuota puolentoista kilometrin kalliopolkua. Aloitin sen tuon kartan mukaan loppupäästä eli lähempää kotiani.
Heti alussa taas kerran totesi, miten surkeassa kunnossa olen tällä hetkellä. Jaksaminen tökkii, hengästyn hetkessä ja tietenkin olen myös supervarovainen köpöttelijä. Märkä sammalhan on yllättävän liukasta, kuten myös märkä sileä kallio
ja etenkin märät puun juuret, joita risteilee poluilla. Oli siis syytä katsoa tarkkaan mihin jalkansa asettaa.
Fizbanilla ei ollut tassujen kanssa ongelmia mutta minusta tuntui välillä, että selviänkö. Vielä muutama vuosi sitten juoksentelin täällä kuin vuorikauris. Pakko kait tässä on sopeutua siihen, että vuorikaurisajat on ohi. Olen välillä elätellyt toivetta, että joku ihmetroppi parantaisi, mutta ehkä on viisaampaa ruveta miettimään, mitä voi, ja jättää sivuun, mitä haluaisi.
Jos joskus olen naureskellut kaikenlaisille kaiteille metsäpolkujen varrella, niin hyi minua! Nyt kyllä tyytyväisenä otin tukea vastaan.
Hallainvuorella on pieneen tilaan saatu mahtumaan monenlaista kasvillisuutta avokalliosta tiheään metsään.
Tuolla taustalla näkyy myös jäkälikköä, joka pysyy kunnossa, kunhan vain me ihmiset pysymme polulla.
Vaikka yleensä jaksan ihailla luontoa loputtomiin, täytyy myöntää, että tässä vaiheessa aloin miettiä, eikö tämä ikinä lopu. Miten pitkä yksi puolitoista kilometriä voi olla?
Tuostahan hyppäisi kevyesti yli ainakin kuivalla kelillä ja ainakin nuorena ja notkeana. Nyt otettiin tyytyväisinä silta käyttöön.
Kun oli laella aikamme köpötelty, käännyimme alaspäin. Jyrkin osuus hoidettiin portailla
ja sen jälkeen vain leveää polkua suoraan alas.
---
Olisimme voineet jatkaa kävellen takaisin kotiin muutaman ison ylämäen kautta. Mutta minulla oli olo, etten enää jaksa. Päätin mennä bussipysäkille. No, siinähän tietenkin eksyin joksikin aikaa harhailemaan talojen kekelle. Aikanaan päästiin bussipysäkille ja bussilla kotiin muutama pysäkinväli. Fizban on yllättäin tottunut matkailuun. Se on suuri helpotus. Voidaan useinkin kävellä vaikka minne ja tulla julkisilla takaisin.
---
Kotona älykello antoi mitalin pisimmästä tähänastisesta kävelystä. Ei sen äly kyllä ole kovinkummoinen. Tyynesti laskee bussimatkatkin mukaan ihmettelemättä, miksi nopeuteni yllättäin on kymmeniäkilometrejä tunnissa.
---
Nyt voisin, jos jaksaisin, mennä hakemaan valokuvan henkkareita varten. Eilen nimittäin postilaatikosta putkahti yksi pankkikortti. Nopeaa toimintaa.
14 kommenttia:
Taitaisin minäkin puuskuttaa ja puhista tuolla polulla. Kunto on rapainen, eikä paremmaksi tule ennen kuin tietyt labra-arvot ovat paremmalla tolalla. Ihan sama, miten paljon kävelee tai liikkuu, niin kunto ei vaan kohene.
Märät sammaleet ovat petollisia, hyvä, että selvisit ehjin nahoin!
Eipä minullakaan liikunta tätä paranna. En varmaan liikkuisi yhtään ilman Fizbania. Onneksi se lenkittää minua.
Olin niin hidas ja varovainen, ettei tosikaan. Mutta on se oltava, jotta jaloillaan pysyy.
Olipa komeat maisemat teillä! Minä en noilla kallioilla pääsisi eteenpäin kuin nelinkontin, huonosti kävisi. Nuoresta kauriista ei olisi tietoakaan.
Miten minusta tuntuu, että olette noilla retkillänne joskus törmänneet Täti Tomeraan....
Jos joskus joku mustatukkainen nainen mustissa ulkoiluvaatteissa touhottaa ohi ja hidastaa Fizbanin kohdalla ja tuumaa "Kyllä koira koiran tuntee", se on varmaan Täti Tomera 😉😄 Kysäse, tunteeko se yhtään pöllöä...
Onnitteluni! Ei ollut lenkkisi mikään läpihuutojuttu. Monipuolista maastoa ja mielenkiintoinen polku. Fizban on loistova lenkkikaveri.
mInä olen nuorempana juossut paljon ja tykännyt juuri juosta polkuja. Enää ei onnistu. NYkyäänkin kyllä liikun, sillä jos jättäisin lenkkini pois, en pian enää pystyisi liikkeelle ollenkaan. Uskon, että liikkuminen auttaa pysymään paremmassa fysiikassa, vaikkei se mitään parannakaan.
Liikunnallista vappua!
Fizbani on varmasti nauttinut. Ihanat kalliot ja varmasti kivaa kävellä tuolla kivilohkareiden lomassa. Minä en pääsisi kunnolla eteenpäin, koska kuvailen kaikki kivien päällä kasvavat sammalet.
Mukavaa vappua.
Hyvin ansaittu mitalli!
Sinä se näköjään tykkäät haasteista! Vaan olipahan varmaan niin kiva kokemus käyskennellä metsän siimeksessä, tuoksuissa ja tuntumassa. Varovainen saa olla juurenkänkkyröiden seassa. Fizban ainakin taisi nauttia ihan täysillä.
Juu, kyllä hyvä on olla varovainen noissa maisemissa, kallio voi olla liukasta. Riippuu vähän kengistäkin, hmm, itellä kulahtaneet lenkkarit. Tulipa ajatus lähteä täälläkin Pyynikin rinteille. Vaikka olen kyllä köpäköitynyt ihan hurjasti viime vuoden aikana, alkaa jäykistyä ainakin istuessa...
Mutta hienoa sinulta kun selvisit tuolta retkeltä.
Sanopa Täti Tomeralle, että moikkaa, kun näkee. Olisi kiva tavata.
Kyllähän liikkuminen on tarpeen. Minäkin juoksin nuorempana, paljon. Nyt en juokse.
Minulta on kuvausintokin kadonnut. Enää en edes kanna kameraa mukana. Kännyllä joskus räpsin jotain.
Se on hassua, kun kilometrejä tulee bussissa istuessa. En vain viitsi sulkea mittaria.
Fizban rakastaa ulkoilua. Ja kyllä minäkin tykkään liikkua nimenomaan luonnossa.
Minullakin on ihan turhan liukkaat kengänpohjat. Mutta olen oppinut varovaisesti köpöttelemään.
Lähetä kommentti