maanantai 22. lokakuuta 2018

Kevätuupumus vaihtui syysmasennukseen


Hiukan sentään piristää tuo ulkona riehuva syysmyrsky.

Sisällämöllöttäminen ja liikkumattomuus ovat tosi huono yhdistelmä. Lisäksi hyvin onnistunut villatakin neulonta tyssäsi, kun lanka ei riitä hihoihin. Oli jotain perintölankaa monta kerää, mutta enemmän olisi tarvittu. Jotain Novitan vanhaa mukavanpehmeää, kivanpunaista. Voisin tehdä hihat muunkin värisestä, mutta laajasta valikoimastani ei löydy mitään. Onkohan sellaista kuin Armi ollut Novitalla? Ainakaan ei enää ole. Nyt sitten kysymys kuuluu: Teenkö liivin, jätänkö sedimentoitumaan vai yritänkö keksiä jostain hihalankaa, tarpeeksi pehmeää, tarpeeksi paksua? Onko mitään ärsyttävämpää kuin kesken loppuva outo lanka?

Kaivoin sitten muumioituneen villatakin aloituksen, johon löytyy lankoja. Se on vain ohuesta, suht ohuesta langasta ja jättisuuri, joten se ei näille viileille ehdi. Ei niin, ettenkö tarkenisi entisilläkin vaatteilla.

Neulominen ei nyt oikein muutenkaan nappaa. Siis, tottakait minä neulon koko ajan, paljon tulee keskeneräisiä, kun ei huvita tehdä loppuun mitään. Olisi kalisteluakin tarjolla, mutten viitsi. Taidan yllättää kaikki ja ilmoittaa, ettei nyt tule joululahjasukkia. Vaikka onhan tässä vielä aikaa.

En ole ilmoittautunut edes kevään kirjoittajakursseille, enkä tiedä, haluanko edes. 

Tuossa herättyäni kattoontuijotellessa ja nousemistapohtiessa tuli mieleen ihmisten reaktiot, silloin, kun kasvatusäitini kuoli. Minähän oli aika nuori ja olisin kipeästi kaivannut jotain olkapäätä, syliä, lohtua. Se taisi näkyä, kun kerran toisensa jälkeen näin edessäni pakokauhuisia silmiä, jotka astuivat askelen ja toisen taaksepäin ottaakseen etäisyyttä.

Josko nyt aloittaisin taas jonkun uuden neuleen, jonka voin jättää kesken. Koirapoika vielä nukkuu, eikä hinkua tuonne tuuleen ja tuiskuun. Aamukahvit on juotu ja väsymys alkaa painaa päälle, mutta en taida viitsiä mennä takaisin nukkumaan. Tai sitten menen.


Eilen oli kaunispäivä.

(nuo oudot yhdyssanat on ihan tarkoituksella tehtyjä eli ei tartte huolestua kieliopista)

6 kommenttia:

  1. Tee eriväriset hihat. Se piristää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma on se ettei ole lankaa siis paksua pehmeää n.50 % villaa. Toki tekisin. Mutta nyt en halua lankakauppaan.

      Poista
  2. Täälläkin oli eilen ja viime yönä melkoinen myräkkä. Se on oikeastaan aika pelottavaa kun oikein luonnon voimat ottaa vallan! Minulla neulomiset ovat kovin pieniä kun en osaa neuloa kuin sellaista nurjaa-oikeaa:) Mutta tykkään kyllä kutomisesta ja on kyllä totta että mikään ei ole niin ärsyttävää kuin se kesken loppuva lanka;) Mukavaa syyspäivää ja toivotaan että saisit jostain kivaa piristystä alkaneeseen viikkoon♥

    VastaaPoista
  3. Harmillinen juttu, langan loppuminen. Muistan sellaista Armia olleen joskus vaikka en sitä ole itse käyttänytkään. Samantyyppisiä lankoja tulee aina välillä tarjolle ja voi tietysti ollakin, mutta vaatii kauppaan poikkeamista. Meillä satoi tänään rakeita, kun kävelin kotiin. onneksi oli huppu päässä, olisi voinut sattua. Syksy on selvästi viilentynyt, onnellisena puin vanhan lämpimän takin ylleni. Raikkaita syystuulia virkistämään ja iloa tuomaan!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kirjoista! Sain vihdoin aikaiseks tehtyä postauksen blogiinikin siitä. Jonkinlaista aikaansaamattomuutta ilmassa täälläkin.
    Tee villatakin alusta liivi. Liivi on kiva varsinkin näin syksyllä; lämmittää selkää ja hartioita, mutta ei tee käsistä tönkköjä niinkuin villapaita tai -takki tekee.

    VastaaPoista
  5. Taidan taipua liiviin ja vaikka ostaa langat joskus sitä villatakkia varten. Voisin myös ommella jotain korvaavaa. Kankaita varmaan löytyisi.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.