Ja tämä tarina on tosi

Olipa kerran ryppyinen mummo, sammaloitunut, paikalleen jämähtänyt.

Sinnitteli vielä kuitenkin, vaikka joskus näytti jo täysin lahonneelta.

Enimmäkseen mummo käpertyi itseensä, kiertyi oman napansa ympärille,

mutta saattoi joskus hiukan avautua bloginsa sivuilla,

kertoa vaikka, että kävi kasvimaalla leikkaamassa vadelmia ja marjapensaita,

marjapensaita lähes juurta myöten. 

Mukavaa puuhastelua, kaunis päivä, aurinkokin paistoi.

Mutta aurinko, elämän tuoja,

luonnon herättäjä,

sai mummon suun avautumaan valitukseen. 

Pitkän pimeän aikana mummo oli unohtanut olevansa hämäräperäinen pimeän ruhtinatar, jolle aurinko ei sovi.

Nyt mummo piileksii kotona suojassa naama punaisena, näppyläisenä, kihisevänä, aurinkoihottumaisena toivoen, että kortisonivoiteet tehoaisivat sen verran, että jo tiistaina vois mennä ihmisten ilmoille muutenkin kuin pakollisille koiralenkeille.

Mummon suureksi riemuksi kauniita, aurinkoisia kevätpäiviä on luvattu tie miten pitkäksi aikaa, joten mummo voi puuhastella kotitöitä lähtemättä turhaan ulos lenkkeilemään tai kasvimaata hoitamaan. Jostain syystä mummoa ei kuitenkaan innosta kotityöt.

Tähän päättyy tämänkertainen Repu kuvaa ja tarinoi.