tiistai 12. marraskuuta 2019

Marraskuun aikaan


on lätäkköaikaakin. Siis lumet sulivat.


Koirapojan kanssa tykätään kävellä pimeässä iltalenkillä kun ei sada, tuule, tai myrskyä. Koirapoika tosin välillä tuijottelee epäillen, jos liikutaan ihan pimeissä paikoissa. Kuulee varmaan myyrien rapinaa tai kauriiden hengitystä. On ollut leppeitä, mustia iltoja viime aikoina. Ja aamuisin on kirpakkaa. Pienessä pakkasessa on helppo hengittää.


On myös pitkästä aikaa herännyt kuvausinto. Näitä kännykkäroiskaisujahan tulee koko ajan, mutta kunnon kameraa en ole jaksanut kuljettaa mukana. Täytynee ryhdistäytyä joku päivä.


Kaunista kuvattavaa olisi marraskuussakin.


Jokusen kankaan ompelin, kun puseroista on pulaa. Pitäisi ommella enemmänkin, ainakin StarWarsin ensi-iltaan rooliasu. Pitää joskus vähän revitellä.

5 kommenttia:

  1. apua!
    Liisan liukkaita kohti taas mennään....
    Pikku pakkanen,rapsakka keli ,parasta ulkoilu ilmaa...
    Ahkera olet ollut!,noin monta kaunista puseroa olet ommellut.
    Okein turvallisi lenkkeily-kelejä,Sinulle Repu sekä Koira-pojalle!!

    VastaaPoista
  2. Voi kun minäkin pääsisin taas lenkille Pyry koiran kanssa. Nyt on toiveissa että selästä leikattas se murtuma tammikuussa, sitten justiin neljä kuukautta aikaa toipua leikkauksesta ja kesällä vois ruveta liikkuun Pyryn kans ulkona.
    Nauttikaa te Koira-pojan kanssa ulkoilusta.
    Kivoja puseroita olet tehnyt, mä niin ihailen ihmisiä jotka osaa tehdä käsitöitä.
    Mukavaa tiistai päivää sulle.

    VastaaPoista
  3. Kas ekaa kuvaa hienoja, varsinkin koirapojun foto on upea, propsit!

    Saatan saada piakkoin tietsikan niin ehkä sitä sit tulee enemmän pyörittyä internetin ihmemaassa=) Tosin olen huomannut että ilmankin pärjää ihan hyvin, ainoastaan ajoittaiset "lisää asiasta nettisivuillamme" ärsyttää pikkuisen..

    Muksaa marrasta!

    VastaaPoista
  4. Liisan liukkaita ja Kaisan kaljamia kohti tosiaan... meillä on ns normaali talvikeli ja eilen jo tuli mieleen, että potkukelkka olisi kiva ottaa käyttöön. Ei meillä tavallisesti tähän aikaan ole näin talvista, kurahousukeliä on ollut pitkälle joulukuulle jo yli 15 vuotta... nyt pitää ihan nauttia tästä puhtaasta, valkoisesta lumesta. Kivoja paitoja olet ommellut. T Saukkis

    VastaaPoista
  5. Ei ole nyt liukkaita. Paljas maa ja plussaa reilusti. Pimeää. Kuivaa. Tuulista.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.