lauantai 7. tammikuuta 2023

Urheilija ei tervettä päivää näe

 

Aloitin kuntoilun, kuten vuoden alussa kuuluu. Heräsin selkä kipeänä. Kävely sattuu. Koirapoika on kuitenkin ulkoilutettu. Printtasin pinon selkähoito-ohjeita, vaikka varsinainen syyhän on heikot vatsalihakset. Mutta jospa kaikenlainen liikunta ja venyttely palauttaisi kaiken ennalleen.
---
Yksi syy on tietenkin se, että olen istunut tekemässä sitä ifolorkirjaa. Istuminen on pahasta, kuten myös makaaminen ja kuntoilu.
 

 Olipas hieno auringonnousu.


Sieltä se valo ryömii esiin.


Ikkunan läpi otettuja kuvia. Näkyy jääpuikotkin. Onkohan talossa jotain lämpövuotoa. Ihan hyvin silti tarkenee, kun muistaa pukeutua.


Ulkona on ollut kauniita pakkaspäiviä. Koirapoikakin on välillä vetänyt pompan niskaan. Tahtoo vain pompan liepeet tahriintua, kun on aika löysää puuppaa taas. Mutta kohtahan taas pitäisi lämmetä.

Kalliolla 5.1.23

 
Pakko oli laittaa kalliokuvakin.
---
Menen istumaan telkkarin eteen nojatuoliin. Tuskin parantaa selkää, mutta en nyt jaksa jumpatakaan.

14 kommenttia:

  1. Kiva kun aloitit tuon kalliokuvauksen. Hyvin näkee luonnon jatkuvan muuttumisen. Ikkunakuvat ovat taas aivan mahtavia.

    VastaaPoista
  2. Niin totta, urheilu sairastuttaa kropan! Aloitan yleensä jonkun kuntoilun liian räväkästi ja aina joku paikka kipeytyy niin, että on heti pakko lopettaa liikunta. Koskakohan sitä oppisi ottamaan lunkimmin nuo terveyspyrähdykset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti menee oppi päähän. Ja kun jumittaa kroppansa, on taas yksi hyvä syy unohtaa kaikki urheilu. Näin tässä mennään vuodesta toiseen.

      Poista
  3. Tsot tsot tsot:) Just luin jommasta kummasta iltapäivälehdestä, että staattinen venyttely on pahasta selkäkivuille. Siis pitää vain jotain painoharjoittelua ja semmoista. Sellaisella kuulemma selkä paranee.
    Oikeasti; minä en tiedä millä selkäkivut paranee; olen unohtanut ja hukannut fysioterapeutilta aikanaan saamani jumppaohjeet, mutta yhden ohjeen muistan: ei ole pakko mennä kuntosalille, jos ei siitä tykkää. Eli harrastaa sitä liikuntaa mistä itse tykkää.
    Tsemppiä selkäjumppaan, toivottavasti saat pian selkäsi kuntoon.
    Liukkaat kelit on viheliäisiä selän kannalta, kun pitää kävellä varovasti. Vaikka olisi nastakengät, kävelee siltikin usein vähän varovasti ja silloin usein saa selän jostain kohtaa kipeäksi, etenkin jos on siihen "taipumusta".

    Minä oon kärvistellyt jalkojen kanssa, niitä pakottaa ylhäältä alas ja alhaalta ylös - tekeekö se suonikohjuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkä parani. Ei staattista venyttelyä vaan kiertoja, taivutuksia, rullauksia, hierontaa ja kaikkea kevyellä kädellä. Samat auttaa jalkoihinkin. Kait.

      Poista
    2. Jalatkin alkaa tokeentua. Hierontaa ja liikuntaa, varovasti ja hitaasti. Kyllä me tästä 👍

      Poista
    3. Ei muuta kun eteenpäin sanoi mummo lumessa.

      Poista
  4. Meillä oli 24 astetta pakkasta. Paleli ihan kun vein linnuille auringonkukansiemeniä. Säälittää, miten pikkulintujen jalat paleltuvat näin pakkasella.
    Ihana tuo auringonlasku. Meilläkin oli ihmeellinen valoilmiö tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa pikkulintujen jalat kestää hyvin kylmää, koska niissä on lähinnä luita ja jänteitä, jotka pelittää kylmemmässäkin. Tärkeää on toki, että saavat ruokaa.

      Poista
  5. Ah..ihana aurinko. Mutta tänään ainakin täällä tulee lunta lisää.

    Sitä minäkin olen todennut että nastakengillä kävely kipeyttää jalat, kengät on jotenkin jäykemmät, mutta välttämättömät. Mulla on polvet kipeämmät portaita alas mennessä. Lonkassa taas on kai kylmempi ilma tehnyt sitä tuttua "puukon vääntöä". Muuten olen tehnyt niin varovasti kuntosalilla, etti ole kipeentynyt. Minähän en tiedä mitään saliliikkeistä, enkä jumpasta. Meen vaan ihan MUTU-tuntumalla.
    Kyllä se taas helpotti kun tuli taas kerrottua vaivoistani, HIH
    Ps. Istumista on täällä liikaa, eikä ole edes kunnon tuolia..

    VastaaPoista
  6. Kuntoilu kipeyttääkin ALUKSI; mutta ei se ole pelkästään pahaa kipua - vaan hyvää kipua... kun käyttää niittä käyttämättömiä lihaksia... eli sillä se lähtee millä se on tullut... ei muuta kuin jatkamaan vaan - tosin maltillisemmin ja juuri niin, että selkää vahvistaa vahvat vatsat... vatsapuolta selkä.... nekun on jotenkin "kolikon kääntöpuolet"... olenkin joskus nauranut asiakkailleni, että "vierihoito" on aina hyvä... niveliäkin vahvistetaan vahvistamalla ympäröiviä lihaksia, eikä rasittamalla niveltä... no joo.. ammattiminä iskee päälle... sorry!! Mut liike on silti aina lääke.... Upeaa valotaidetta taivaallasi... kallio komean luminen NYT... kiva päästä seuraamaan sen muutosta!! Värikästä talven jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hyvä lihaskipu on hyvä, mutta selkäkipu paha. Hyvään kipuun auttaa liike kuin liike, pahan kanssa on syytä ottaa varoen. Liikuntakyky on kuitenkin hyvä säilyttää.

      Poista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.