keskiviikko 20. syyskuuta 2023

Kunnon myrsky

 

Säätyypit ei liioitelleet. On satanut kaatamalla. Ja sataa tälläkin hetkellä.


Sateen lisäksi ulkona on sellainen myräkkä, että ikkunat helisee ja nurkissa kohisee. Kun kävin partsilla kuvia ottamassa, ei ovi ollut aueta ja tuuli meinasi tempaista kännykän kädestä.
---
 Taitaa olla edessä sisäpäivä. Minähän tykkään myrskyistä, mutta tällä hetkellä kaikenlainen aktiivisuuteni on miinuksella, joten myrskyistä nauttiminen jää parempaan hetkeen. Iltapuoleksi kyllä varasin pyykkituvan, mutta senhän voi näppärästi vaihtaa. Olen niin tyytyväinen, kun entinen fyysisellä lukolla tapahtuva varausjärjestelmä muuttui sähköiseksi. Monet sitä vastustivat. Onhan se mahdollista, että ilmainen pyykkitupa muuttuu maksulliseksi nyt, kun on helppo nähdä, kuka niitä koneita käyttää. Kunhan nyt ensin on toteutettu sauna- ja autopaikkamaksujen korotukset ja hilattu vuokra taivaisiin, on varmaan pyykkimaksujen vuoro. En ole mitenkään rahaorientoitunut ihminen, mutta täytyy myöntää, että välillä hiukan mietityttää, mihin tuo eläke venyy. Mutta venyyhän se kaikkeen pakolliseen.


Hyvin venyy nuo puutkin, pienet ja isot. Kunhan tästä laantuu, löytyy varmaan taas paljon kaatuneita puita. Onneksi täällä annetaan puiden jäädä maahan makaamaan. Poluilta raivataan runkoja syrjään, mutta muuten useimmassa paikassa luonto saa itse hoitaa myrskytuhojen jälkikäsittelyn. Sitähän monet vastustaa, mutta toivotaan, ettei vastustuksella ole vaikutusta. Ei ne vastustajat sinne pusikkoon kuitenkaan menisi kävelemään vaikka ne siloiteltaisi tasaiseksi.
---
Oho! Tuli vahingossa otetuksi kantaa. Yritän välttää.


Kyllä se aurinko vielä paistaa sinne risukasaankin, elämä voittaa ja ilo valtaa mielen.

16 kommenttia:

  1. Meilläkin Nurmeksessa on männyt aivan luokilla ja vesisade kasteli jo ikkunan. Sataa siis vaakasuoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kuvittelin, että se vaakasuora sade täällä olisi pessyt ikkunat, mutta ei. Se vain likasi niitä ennestään. Että lienee joskus itse pestävä.

      Poista
  2. Sinulla on sitten upeat taivasnäkymät. Hienoja kuvia.
    Meidän pyykkituvassamme on ihan vanhanaikainen vihkovaraus käytössä. Nykyään käyttö on ilmaista, enkä kyllä tiedä miten laskutus varausvihon perusteella ennenkään tehtiin. Sähköinen systeemi on hyvä ja oikeudenmukainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä varausvihkoihin törmännyt, kuullut kylläkin niistä kaikenlaista. Tuo sähköinen on kyllä hyvä.

      Poista
  3. Jopa minä heräsin yöllä myrskeen, mitä ei yleensä tapahdu. Maa saa vaikka järistä ja minä nukun.
    Aamulenkillä yksi kaatunut puu ja paljon oksia.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä teillä on myrskynnyt! Minä hukkasin perjantaina silmälasini Stockalle, ne löytyivät, ja mieheni kävi hakemassa ne tiistain kaatosateessa, kun oli kokouksen lomassa aikaa. Onneksi keskustassa pääsee kulkemaan paljon kaikenlaisia käytäviä pitkin. Talousmetsäajattelussa kaatuneet puut taotavat olla tuholaisriski, mutta luonnon monimuotoisuudelle hyönteisten ja hajottajien elinolosuhteiden parantaminen on tietenkin hyvä asia. T Saukkis, joka heittäytyi suorastaan savolaiseksi: suattaahan se olla nuinnii tai sitten toesinpäen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suattaahan se olla kaikinpuolin, mutta näin entisen biologin silmää miellyttää enemmän luonnontilainen kuin talous.

      Poista
  5. Jotenkin täällä taisi säästyä isommilta myrskyvahingoilta, en ainakaan eilen kävelyillä huomannut kuin oksia jostain puista puista tippuneen, mutta hyvin voi olla näkemys rajoittunut :)
    Muuten kyllä tervehdin tuulisia päiviä ilolla, koska sähkö halpenee, välillä olin viikkoja ilman "turhaa"sähkönkulutusta, kuten Tvn aukaisua ja pyykkien pesua omalla koneella.
    Minä olen koko ajan ollut ilman pyykkivuoroja, koska ei ole ollut yhteistä pyykkitupaa, jossain talossa oli iso kuivatushuone. Mutta se yleensä haisi jo kauas hirveältä huuhteluaineelta. Tässä talossa on kuivauskaappeja, jossa kerran lakanoita kuivatin ja hyvin kuivui alle tunnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talon pyykkitupa on loistokeksintö! Minulla sähkö maksaa nykyisin aina paljon, mutta en sitä ajattele. Maksan laskun, kun se tulee ja sillä siisti.

      Poista
  6. Sulla on ihan mahtava aitiopaikka myrskyn katseluun. Noilla ilmoilla ei sateenvarjosta apua, lennättää vielä omistajansa ilmaan. Ilmat vaihtelevat, sitä on jännä katsella. Ja se on varma että aurinko taas ennen pitkää paistaa risukasaankin. 🙂

    Hyvä että nyt ei sada kun olen sinne tanssitunnille menossa, 15 minuutin kävely kotoa. 👗 Hyvää tätä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin harvoin on säitä, joilla sateenvarjosta on hyötyä. Täällä ainakin yleensä myös tuulee, kun sataa.

      Poista
  7. Meillä myrsky tyytyi kaatamaan vain vettä reippaasti niskaan, mutta tuuli oli melko maltillinen. Kaatuneita puita olisi kuulemma hyvä jättää metsään, käävätkin on kai vähentyneet huolestuttavasti, kun metsiä siivotaan vähän liikaakin. Tänään on ollut tosi lämmintä, varmaan peräti parikymmentä astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on nyt kesäisen lämmintä - ja siten myös itikoita. Eilen, kun käveltiin, oli melkoista kutinaa. Kasvimaani syystyöt saa odottaa kunnes itikkaika on ohi. Jos talvi ehtii ensin, jää syystyöt tekemättä ja siirryn suoraan kevättöihin.

      Poista
  8. Juu-u... täällä myös keskiviikkoaamuun herättiin pelossa ja ihan liian aikaisin... toisaalta se oi li hyvä... ennätin tiputtaa kaffet ja sitten menikin sähköt poikki liki kahdeksi tunniksi... tunnelmallista oli... moni työkaveri tuli ilman aamukaffetta töihin!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.