lauantai 30. syyskuuta 2023

Sadepäivän ratoksi


Nyt sataa. Ikkunat pesin pari päivää sitten ja kohta taas lienee aika. Mutta en nyt kuitenkaan ihan heti. Ei noita sateen jälkiä huomaa niiden kuivuttua, jos ei kovin tarkkaan syynää. Mutta kummasti se puhdas sade löytää ilmasta pölyä.


Ulkona asvaltti kiiltää ja olisi lätäköitä kahlattavaksi, mutta josko pitäisin siivouspäivän. Ei ole ollut intoa siihenkään, mutta se on hyvä tapa pitää ajatukset poissa ikävistä asioista.



Hain eilen uudet kukat kasvimaalta. Ne kaipaavat siistiä ympäristöä. Vanhat auringonkukat jätin kuivumaan. Kerään niistä siemenet ja käyn piilottamassa maahan kevättä varten. Mutta ensin pitäisi itikoista päästä eroon eli pakkasia kaivattaisi. Toivottavasti ei heti sada lunta. Kasvimaan syystyöt ei onnistu, jos on hanki päällä.


Kovin on vielä vihreää ja kesäistä kaikkialla. Käsittämättömän lämpimiä ilmoja koko ajan. Jos jotain väriä löytyy, se tahtoo olla ruskeaa. Nyt tarvitaan hehkua, punaista ja keltaista.


Yhdet masentavanväriset sukat tein jämälangoista. Tuo käärijälanka vielä pistää pahasti silmään. Pitäisi välillä tehdä jotain itseniväristä. Tällaisia en viitsi jalkaani laittaa, jos on kauniimpia tarjolla. Kysymys kuuluu, mihin ihmeessä nämä voisi tunkea? Onko vähän noloa lahjoitella sellaista, mistä ei itse tykkää? Seuraaviin jämäsukkiin pitää panostaa muutakin kuin "otanpa-vain-seuraavan-lankanöttösen".


Tässä on ollut ruokahalu kateissa ja on painokin vähän laskenut. Mutta näköjään syömisen into palaa kuitenkin. Nyt pitäisi hillitä taas. Olisi ihan terveyden kannalta hyvä päästä keskipallosta eroon.


Eilen illalla oli ilotulitus tuolla taivaanrannassa. Nythän minä voin niitä rauhassa ihailla. Omituisen kuvan kyllä sain.



 
Ja lopuksi vielä muutamia sumukuvia. Näyttää aika hienolta, kun merisumu hiipii maisemaan keskellä päivää. Eikä sumuisissa aamuissa tai illoissakaan ole mitään valittamista. Sääthän on aina hyviä.
---
Rupeaisinko siis siivoamaan vaiko en? Elämä on täynnä vaikeita kysymyksiä ja arvaamattomia päätöksiä.


18 kommenttia:

  1. Eivät ne sukat nyt niin masentavat ole. Jos käärijäväri sattuu silmään, niin varret jäävät yleensä lahkeen alle, eivätkä ole siinä näkyvillä. Laita keräykseen, jos et itse halua pitää. Kyllä niille käyttäjä löytyy.
    Ruska on myöhässä, kun välillä on epätavallisen lämmintä, eikä yöpakkasia ole ollut. Harmi, mutta näitä aina välillä tulee. Osassa vaahteroista on kyllä jo upeat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään tuosta käärijäväristä, mutta loppuosa riitelee.

      Poista
  2. Upeita sumukuvia.
    On todellakin ollut lämmin syksy. Ja kostean nihkeää. Hyttynen löysi omallekin iholle eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenimijät on sellaisia riesoja, etten palstalla viitsi nyt olla.

      Poista
  3. Minusta nuo on nätin väriset sukat, ei yhtään masentavan väriset. Piti oikein uudestaan rullailla kuvia, että menikö jotkut sukat multa ohi, mutta kyllä taisit noista minun silmään mukavan värisistä kirjoittaa.
    Ja kyllä, kyllä voi hyvinkin antaa lahjaksi sellaisia sukkia ja lapasia jotka ei omaa silmää miellytä.
    Minä ainakin teen niin ja sanon monesti perään, että jos et tykkää tai ei sovi, niin pistä kiertoon :)
    Me käydään välillä naapurikaupungissa kaupassa ja ajellaan sinne vähän pienempää, mutkaista tietä. Sen varressa on muutama upean punainen vaahtera - ne ovat yhtä upeita punaisissa puvuissaan kuin villiviinit syksyn tullen.
    Koivut on alkaneet myös kellastua pikkuhiljaa mutta lepät ja pihlajat on vielä ihan vihreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on meillekin luvattu pakkasia, joten ehkä ruska tulee.

      Poista
  4. Ai niin. Piti kysymäni, mitenkäs Alastalon salissa etenee?
    Neljäs luku alkoi juuri aamusella kun aloitin toisen sukan varren (vähän takkusi se ensimmäinen varsi..).
    Oikeastaan jo vähän huvittaa välillä tarinan eteneminen.
    Äitikin tänään puhui, että meinaa ottaa kirjan lukeakseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivulla 2 olen menossa. On niin massiivisenkokoinen, ettei sopinut matkalukemiseksi, eikä oikein iltalukemiseksikaan. Otan ruokalukemiseksi, kunhan saan tuon Làslò Krassznahorkain Saatanatangon loppuun. Se on hankalalukuisempi kuin Alastalo.

      Poista
    2. Pistän tuon Saatanatangonkin lukemattomien listalle - haasteita pitää olla - mutta voipi olla, että jää lukematta.
      Mutta nyt kun Poika on opiskeluiden myötä vuosien mittaan oppinut lukemaankin; luetuttaa mullakin jos vaikka mitä, niin onpa antaa vaihtareita ☺️

      Poista
  5. Aina on jotain keräyksiä, jonne voi laittaa tuollaisia kivoja sukkia. Minä lupasin neuloa sukat ja lapaset yhteen keräykseen - ihan itse ilmoittauduin koska kaapissa on hyvin sukkalankoja. Joku joskus totesi, että asunnottomien keräykseen ei kannata neuloa nättejä sukkia, rumat lämmittävät varmemmin sen asunnottoman jalkoja eivätkä päädy myyntiin. Harmaata ja sateista on ollut täälläkin, viikonloppu kuluu kangaspuita paukutellen kuviomattokurssilla. T Saukkis

    VastaaPoista
  6. No kylläpä on komeat auringonkukat - koskaan tuollaista punaista nähnytkään!! Ja SUKAT - niissähän on aivan ihania värejä... ei minua masenna lainkaan, pyöräilypusakassani on samat sävyt ja mielestäni turvallinen liikenteessä. Ilotulistuskuva on kyllä mielenkiintoinen!!
    Jos elämän vaikea kysymys liittyisi siivoamiseen - niin vastaukseni tulisi kuin apteekin hyllyltä.... en rupeaisi... keksisin kyllä vaikka mitä muuta sotkemista sen sijaan...
    Meidän ruska on tänä vuonna ruma - koivunlehdet kuivuu, kurtistuu ja muuttuu ruskeaksi jo puissa... vaahterakin vihreänä käpristyy... ei viitsi kuviakaan ottaa.

    VastaaPoista
  7. Asunnottomien majapaikat ottaa yleensä villasukkia mielellään vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä usein asunnotomille neulon sukkia ihan tarkoituksellakin, nyt ehkä vahingossa.

      Poista
  8. Ihanat auringonkukat, punainen on myös kaunis. Onko nuo pinkit kukat Malvaa?

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.