lauantai 4. tammikuuta 2025

Kattojen päällä on lunta, mummo ei vaan saa unta

 

Sitä parin huonosti nukutun yön jälkeen saattaa käydä niin, etteivät ajatukset ja teot pysy synkroniassa. Sitä voi vaikka keittää pelkän veden kahvinkeittimen läpi ja vasta seuraavalla kerralla lisätä porot mukaan. Pääasia kuitenkin, että saa kahvia, jonka avulla kuvittelee virkistyvänsä.
 
 
Melkein voisi sanoa, että oli pakkasta aamulenkillä (- 15). Edelleen on vain tuossa takapihalla pyöritty mitä nyt eilen päivällä kävelin mäen alas ja alhaalla pienen lenkin. Lupasin Fizbanille, että tänään mennään päivällä ihan lenkiksi sanottavalle lenkille. En ole viitsinyt enää noita lapsia kiusata. Ei se koira kuole vaikkei hirveän pitkälle pääsisi. Hyvin se kiertelee ja säntäilee pienelläkin alalla. Välillä kyllä ajattelen, että oisko se onnellisempi koira, jonkun nuoren aktiivisen, harrastavan ihmisen kanssa. Mutta kukas meistä voi osansa valita. Otetaan se, mitä annetaan ja sillä mennään.
 
 
Meillähän oli joku vuosi sitten ikkunaremontti. Hyvät ikkunat tuli. Ei pääse ikkunoista kylmä sisälle, mutta ikkunoiden ympärillä on hiukan lämpövuotoa. Heti, kun on pikkuisen pakkasta, pääsen ihastelemaan jääpuikkoja. Jääpuikot on kauniita ja niistä tulee lapsuus mieleen.
---
Olisi siis pakkasta, mutta enhän minä pakastinta sulata tänäänkään. Saatan vähän siivoilla ja etenkin järjestellä, jos siltä tuntuu. Pitäisi siirtää se keskeneräinen palapeli tähän keittiön pöydälle, jotta pääsisin joskus noiden uusien kimppuun. Siirtämisen jälkeen sitä pitäisi tietenkin kasata, mutta jos nyt ensin edes kaivaisin esille kaiken roinan alta.
---
Lumikeijut taas tanssivat ikkunan takana auringonpaisteessa. Talvi on kyllä kaunista aikaa. Aika paljon on valokin lisääntynyt, kohtahan on taas koko ajan valoisaa. Olen aina nukkunut ilman mitään verhoja ikkunassa. Nyt olen muutamana yönä vetänyt nuo pimennysverhot ikkunan eteen kuvitellen, että siten nukkuisin paremmin. Eipä vaikuta. Joskus nukun, joskus en. Johtuisko kaikki vain aurinkotuulista tai pään sisuksen liikkeistä. 
---
Pään sisällä liikkuu välillä kaikenlaista. Eilen illalla taas. Näin vuodenvaihteessahan kaikki pommittavat loistavilla tarjouksilla. Yliopiston apteekki juhlii synttäreitään. 270 vuotta saa kyllä oman iän tuntumaan pieneltä. Pilleripurkeistani osassa alkoi pohja paistaa, joten miksipä en ostaisi nyt, etenkin kun ilmaisen toimituksen euromäärä tulee helposti täyteen. Siispä tilasin tarpeellista ja vähän jotain kokeiluakin. Sähköpostissa seuraavana oli EMP. Sinne siis. Mutta kun enhän, minä sinänsä tarvitse vaatteita ja koska nuo nettivaatteet voi osoittautua vääränlaiseksi, unohdin tilaamisen selailun jälkeen. Seuraavaksi Urheiluhalleilla oli paljon tarjouksia, joita tutkin ja mietin, tulisko sitä kuitenkaan. Mutta sitten silmäni osui Tutustu kuntosaliin -kurssiin. Minähän olen aina tykännyt kuntosalista, mutta nyt on ollut jo vuosia taukoa. Tuohan voisi olla sopiva matalan kynnyksen aloitus. Sieltä saisi oman ohjelmankin. Ja sattui niin sopivaan aikaan eli keskiviikkona klo 13-14. Keskiviikkona minulla ei ole ohjelmaa ja tuo olisi juuri sopiva kellonaika. En halua lähteä mihinkään harrastamaan ennen puolta päivää. Joku alkaa jo yhdeltätoista, mutta siellä tapaan niin monenvuodetakaisia ystäviä, että kestän sen. Siispä maksoin tuon kuntosalikurssin, koska euroja on säästynyt, kun en käy kaupoissa. Tarkoitus oli säästyneillä lyhentää velkoja, mutta ehtiihän niitä. Ja kun kerran olin menossa kuntoilemaan, tilasin EMPiltä pari teepaitaa toivoen, että ne kivasti peittäisivät olemustani kuntoillessa. Että näin minulta tuo säästäminen sujuu. Kannattaisi mieluummin mennä kaupoille, koska sieltä en osaa ikinä ostaa mitään.


Tulipahan taas avauduttua. Piti lukea kirjaa tässä aamukahvilla, mutta kahvit on juotu ja taidan mennä suihkuun miettimään, tekisinkö tänään jotain.

Pitäkää kivaa!
 

17 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Minäkin katselin tänään EMPin tarjontaa, mutta en ole vielä tilannut mitään.

Tässä taloyhtiössä on kuntosali, joka ei maksa mitään. Olen aina silloin tällöin käynyt siellä, ihan mukavaa.

Tänäänkään en sulata pakastinta.

Rita A kirjoitti...

Hyvät runoriimit otsikossa 🌷

Meillä oli - 14 astetta aamulla kun lähdin bussille mutta melkein lämmintä kotiin tullessa. Sain avaimen postilaatikon lukkoon mutta en pois, iik! Onneksi mieheni oli kotona, soitin hänet apuun. En uskaltanut jättää avainnippua siihen killumaan.

Terkkuja koirakullalle 🤎

sini kirjoitti...

Kyllä tosiaan on päivä jatkunut, se valoisa aika siis...Pakastimen sulatus operaatio on kyllä voimia vaativa homma, meillä onneksi on itsensä sulattava/ huoltava pakstin! ;>)

Anonyymi kirjoitti...

Tekisi mieli laittaa toinen pakastin päälle ja ostaa sinne kinkkuja ja laatikoita, joululimppuja yms. Nyt saisi halvalla koko kevään ruuat. Mutten taida viitsiä. Nautitaan nyt näistä viimeisistä joulun päivistä nuuttiin asti ja surraan sitten päivien valaistumista. Itse tykkään pimeästä ja pakkasista.
Palapeli on reunoineen pöydällä, mutta nyt pitäisi löytää jostain se laatikko, jossa ovat sen keskustan palaset. Se kun ei ollutkaan se, joka on näkösällä. Etsintä jatkuu.
Lämmintä loppiaista! Rp
P.S. Minä valitsin kohdan "En tee tänään mitään" - paitsi kuuntelen joulumusiikkia ja kudon sukkaa. Eikä se ole tekemistä, se on ajankulua. :)))

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun päivä pitenee. Meillä satoi lunta ja pakkasta oli 13. Ukko lämmitti takan. Jotenkin aamulla tuntui kolealta.
Kaunis tuo taivastelukuva (enkulin käsityöt)

aimarii kirjoitti...

Kiitos kehoituksesta. Iolen pitänyt tämän päivän kivaa. Ajattelin ensin ulkoilla, mutta oli niin kylmää, että jumiuduin tietokoneelle. Oli niin paljon rästejäkin.
Aletarjouksia en vilkuile, en tarvitse mitään. Kuntosaleja ei ole sataan kilometriin, joten itse on keksittävä kuntoilut.
Pakkanen on tullut kirkkaan aurinkoisen päivän kaveriksi. Nyt illalla -31,2. Varmasti huomennakin tulee luppopäivä,

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ole sortunut muihin alennusmyynteihin, mutta perinteiseen tapaan ostin joulukortteja lontoolaisesta kirjakaupasta puoleen hintaan. T Saukkis

Pöllö kirjoitti...

Onneksi inhoan kauppoja, siis kauppa-kauppoja, niin ei tule hirveästi shoppailtua. Nettikaupat on kyllä pahoja. Hermo vaan menee, kun tavarat ei tule tänne periferiaan. Valintojen maailma.
On ne kuulemma (vai miten pitää kirjoittaa kun vastaus tuli kirjoitettuna?) pakattu, odottaa kuljetusta.
Uskon, että Fizban rakastaa, kun saa olla kotona hellittävänä ja välillä käydä ulkona touhottamassa. Huoli pois Olifantti 🤗

Olifantti kirjoitti...

En minäkään sulata, en tänäänkään.

Olifantti kirjoitti...

Auts. Ei kiva ajatus, että avaimet olisivat postilaatikossa. Hyvä, että on mies, joka osaa.

Olifantti kirjoitti...

Jaa-a. Periaatteessa tuo jääkaappipakastin olisi itsenäinen, mutta huonosti hoitaa hommansa. Arkkupakastin ei edes väitä osaavansa mitään.

Olifantti kirjoitti...

Jos reunat on kasassa, niin sehän on puoli voittoa. Rp???

Olifantti kirjoitti...

Takka olisi kiva. Unelmissani loikoilen takkatulen lämmössä tekoturkki patjalla alastomana - aiemmin se oli karhuntalja, mutta tietoisuuteni on kasvanut lapsuudesta.

Olifantti kirjoitti...

Teillä onkin ihan eri lukemat ja eri pakkaset. Kyllähän tuo itsenäinen kuntoilu olisi parempi, mutta saamaton luonne tulee väliin.

Olifantti kirjoitti...

Nuo nettialet saa minun välillä sortumaan. Se on niin helppoa. Ja apteekki oli ihan asiaa, näin puollustelen.

Olifantti kirjoitti...

Minäkään en tykkää käydä kaupassa, joten harvoin tulee mitään hankittua, lankakaupassa joskus käyn ja toki ruokakaupassa. Fizban kyllä tykkää kunnon lenkeistä, joten pitää aloittaa kunnon ylkoilut.

Anonyymi kirjoitti...

Rp = Ruusuperhonen, liian pitkä sana kirjoittaa ;)