torstai 10. lokakuuta 2019

Ei mitään uutta auringon alla


Sellainen perussaamattomuus aina vain vallalla. Toki kurssit hoidan ja elossa olen, mutta monet asiat ovat koko ajan vaiheessa.

 

Kävelty on se ajateltu 10 km keskimäärin joka päivä. Ei siitä tulisi mitään ilman Koirapoikaa, joten kiitos sille.


Eilen sain kurssin jälkeen houkuteltua yhden kurssilaisen Töölönlahdelle kävelemään.


Ihmeteltiin Pasilan uutta ilmettä korkeine tornitaloineen


ja joutsenen poikasia, jotka kevään jälkeen


olivat kasvaneet isoiksi



ja kauniiksi teineiksi. Kaikki kuusi ovat kesästä selvinneet. Saa nähdä, jäävätkö yrittämään talvehtimista vai muuttavatko etelään.


Merivesitunnelin suulle oli rakennettu pieni voimalaitos.


Hieno idea!


Nyt lopetan ikkunasta tuijottelun ja lähden vesijuoksemaan, kun sain ystävän houkuteltua mukaan. Yksinhän en viitsi mitään.


Kaunista syksyä kaikille! Jonain päivänä ryhdistäydyn lukemaan, mitä teille on tapahtunut. Mutta ei nyt vielä.

5 kommenttia:

  1. Vesijuoksu hyvässä seurassa, lenkit Koirapojan kanssa ja kursseja, vau! Kaunis ruska teilläkin siellä lenkkimaastoissa. Meillä ei ole tehty mitään ihmeellistä, lehtiä haravoitu, koti siivottu ja vietetään rauhallista koti-iltaa. Lauantaiksi lankakaupan neuletapaaminen, tosi kiva juttu. Puikoilla on uutta pehmoista alpakkaa ja neulepuseroa yritän edistää toisena neuleena. Eli elämä mallissaan, tavallista, turvallista ja ihan sitä parasta! Samaa toivon sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyper,Super,Reipas olet!!
    En voi muuta kuin ihailla,sinun liikunnallisia tempauksiasi,sallithan :)että sanon noista upeista reippaus asioista noin:)))

    Tämä harmaus..ilman aurinkoa...vie voimia:)...
    ..mutta meidät blogilaiset löytää täältä,,luet kun touhuiltasi kerkiät,,,,ja aina ei saa aikaiseksi edes kommentoida,vaikka lukeekin:)
    Minä kun en osaa lyhyesti kirjoittaa,se taito pitää vielä kantapään kautta oppia!
    Mukavaa viikonloppua!...Teille sinne kauas etelään...

    VastaaPoista
  3. Meillä on menossa tyttären kepparisynttärit. Äidillä on aikaa vierailla blogistaniassa, kun synttärisankaritar ja - vieraat hyppivät esteitä takapihalla.
    Mukavaa viikonlopunjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista ja vierailuista täällä. Aina se on kiva, jos joku piipahtaa.

    VastaaPoista
  5. Mahtava tuo Hugo!!! Kävelyä täälläkin vaikka väliin hammasta purren ja lehtiin liukastellen.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.