keskiviikko 12. elokuuta 2020

Ajattelua


Poikani, joka usein osuu asian ytimeen, totesi kerran:
"Sinä kyllä ajattelet usein siivousta."
---
Ajattelen nytkin.
---
Ajattelen myös noiden edellisen postauksen kommenttien innoittamana kuntosalia, raudan nostelua, lihaksia. Niin mukavaa kuin tuo kutistuminen onkin, niin sairastamalla kutistuminen syö lihaksia, joita olisi kuitenkin hyvä olla, jotta pysyisi kasassa. Niinpä tein exellin printattavaksi. Luin nääs jostain ihmisestä, joka vetää viivan joka kerta, kun on tehnyt 10 lihaskuntoliikettä. Kuulostaahan helpolta, vai kuinka??? Kymmenen kyykkyä, punnerrusta, punttien nostelua... senhän voi tehdä ihan noin vain... vaikka kesken siivouksen ajattelun. Siispä seinälle excel ja siihen rukseja. Excel alkaa vasta maanantaista, mutta voin sitä ennen kuivaharjoitella.


Onnistuin pääsemään espanjan kurssille - ja aika monelle kirjoittajakurssille - ja japanin matkailualkeisiin... Näyttää kalenteri aika täydeltä. Varmaan tässä vielä perun jotain - mutta en espanjaa. Nyt on kolmisen viikkoa aikaa kerrata tuo ykköskirja. Osaamiseni on aika heikoissa kantimissa, mutta yritän. Ja kurssillehan menen tietenkin, Olisi vain kivempi mennä, jos edes jotain olisi hallussa. Verbien aikamuodot... Sitähän voi kyykätessä hokea ir- voy-vas-va-vamos-vais-van-he ido-has ido-ha ido-hemos ido-habéis ido-han ido-fui-fuiste-fue-fuimos-fuisteis-fueron-iba-ibas-iba-íbamos-ibais-iban-había ido-habías ido-había ido-habíamos ido-habíais ido-habían ido-yendo, niin on opittu mennä verbin taivutus. Ja sitten vain ne kaikki muut.
---
Mitenkähän korona suhtautuu siihen, että olen suljetussa tilassa tusinan vieraan ihmisen kanssa tuntikausia? Mikähän on jokun ikivanhan opistotalon ilmanvaihtotila?


Ajattelen, että alkaa olla viinimarjat poimittu - ellei sitten vielä jotain rääppimisiä. Aika hyvin olen kyllä saanut tyhjennettyä, mutta jokunen marja vielä on. Pitää käydä joskus ottamassa jälkeen kuva. Tämä on se ennen.

4 kommenttia:

  1. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Hyvä on kun on joku lista, niin tietää mitä tekee ja sen näkee kun on tehnyt...
    Tuo espanja tuntuu heprealta!
    Just luin aamulehdestä, että vanhat ajattelumallit jumittaa tekemistä (tai jotain siihen malliin) eli kun jostain olen kuullut että espanja on vaikeata, niin musta vaan tuntuu niin, vaikken ole yrittänytkään oppia. Samoin liikunnan kanssa, joku ajattelu estää lähtemästä, esim, mulla ei ole sisäpelikenkiä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä suunnitlema ja taulukko on oikein hyvä, ajankohtainen ratkaisu. Nythän koulut alkoivat, taulukko sopii teemaan. Kurssit on hieno harrastus ja virike. Minä odotan alkaako vesijumppa tänä syksynä, kun keväällä loppui kesken. Onneksi kirjastot on auki ja lankaa riittää kaapissa! Hyvä, että vointisi on kohentunut. Opistoissa on vuosikymmeniä oltu ja yleensä kurssin pituus ei yhtenä iltana ole pitkä. Raitis ilma koiralenkillä tuulettaa keuhkot!

    VastaaPoista
  3. Täällä kans yksi ajattelija, aikaan en saa kuin ajatuksia, niissä sitten tapahtuu ihan riittävästi=)

    Ei se että tietää että pitäisi..ei vaan riitä motivaatioksi. Eikä oikeastaan palkintokaan, kyllä rangaistuksen uhka on paras!! Esim sain loppumaan humalahakuisen kun tuuminn että jos en noin rangaistus on muistisolujen tuhoutuminen ja sitä kautta ajattelun olemattomuuden, fundeeraus kun ei toimi ilman muistia. Tämä ajatus oli tarpeeksi voimakas syrjäyttämään sen tahtoo olla kännissä, vailla huolta! -ajatuksen.

    Onko espanjassa epäsäännöllisiä verbejä? jos ei niin sittenhän ei tarvi opetella kuin yksi kunnolla ja soveltaa muihin. Englannista muistan kun tuli tankattua niitä epäsäännöllisiä verbejä, niitä on ihan riittävässti sekoittamaan pää=)

    VastaaPoista
  4. Espanjassa on joitakin epäsäännöllisiä verbejä, säännöllisiä verbejä ja sitten niitä "kenkäverbejä", jotka on säännöllisen epäsäännöllisiä. Espanjassa myös verbit taipuvat kuten suomessa eli söin, söit, söi jne. Epäsäännölliset voi muuttua ihan tunnistamattomiksi eli ne on vain osattava, kuten vaikka tuo ir=mennä. Menen onkin sitten voy. Olen mennyt on he ido. Menin on tietenkin fui, kuten varmaan arvasitte. Menin voi kyllä olla myös iba, riippuu lauseesata ja asiayhteydestä. Olin mennyt on había ido. Menemällä, mennen on yendo. Mutta espanja ei ole vaikeaa. Se on helppo kieli.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.