lauantai 6. marraskuuta 2021

Aika kuluu ja minä myös

 

Oli taas teknisiä ongelmia. Vai onko netti tekniikkaa? Mitä teknistä siinä on, että kuvat ja sanat siirtyvät jossain näkymättömässä bittiavaruudessa? Tai siis eivät siirtyneet. Se aiheutti harmaita hiuksia. Olisi pitänyt taas saada kuvakirja jouluksi. Sain sen koneelle, mutta ifolorille en. Kunnes ykskaks eilen illalla, kun tekninen tukeni eli poikani soitti, ettei nyt vieläkään pääse korjaamaan, kun on flunssassa, eikä halua tartuttaa, niin siinä, kun rupesin selittämään, mitä kone valittaa, se korjaantuikin. Eihän se ole tekniikkaa, jos netti korjaantuu vain puhumalla, ei vaikka olisi kuin taitava tekninen tuki. 
---
Ja koska en oikein osaa kuvattomia postauksian, nappasin vanhan Jäämerikuvan, kun se sattui tuossa pyörimään sen kirjan tiimoilta.
--- 
Elämänsiivousta olen kehitellyt. Kirjoja poistellut. Enimmäkseen vain kasannut poistettavia. Jotkut ovat jo saaneet oman kodin ja jotkut saavat, suurimman osan varmaan vain vapautan maailmalle etsimään paikkaansa. - Ja joitakin jo poistettavaksi määrättyjä jätänkin uudelleen luettavaksi kuten esim. Sue Graftonin aakkosdekkarit. Luen niitä ainakin sen, mitä jaksan, sellaisena välipalana. Minullahan on jo ennestään näitä välipalalukemisia nuo Donna Leonit ja Outi Pakkaset. Mutta eikös välipala ole tärkeä osa tasapainosta ruokavaliota.
---
Koirapoika rakastaa elämänsiivousta. Kun kaikkialla on totaalinen sotku, se kaivelee tavarakasoja ja leikkii löytämillään laatikoilla ja kaikella, mihin vain hammas pystyy. Olen paketoinut joululahjoja ja säilönyt niitä kassiin. Siitäkös ilo syntyi, kun Koirapoika pääsi avaamaan paketteja vaikka niissä ei edes lukenut Koirapoika. Pitää siis paketoida uudestaan ja nostaa ylemmäs.
---
Nyt kipitetään ellille. Koirapoika on  jyrsinyt karvattomia laikkuja lonkkiinsa, joten pitää mennä näyttämään asiantuntijalle ja pyytää samalla verikokeet, ettei vanhuus pääse yllättämään liian pahasti. Sinänsähän Koirapoika voi tukevasti, mutta sitä herkistyy, kun vuosia yhdessä asuu.

9 kommenttia:

  1. On tämä nettimaailma välillä niin oikukas.
    Toivotaan, että Koirapoika löytää avun♥

    VastaaPoista
  2. Koirapoika on hyvä siivouskaveri

    VastaaPoista
  3. It on Internet-teknologia. Teknistä on ne laitteet joilla sanoma (teksti, kuvat, audio) luodaan, lähetetään ja vastaanotetaan. Ilman tekniikkaa se tulee tapahtumaan vasta kun ihmiset alkavat viestiä ajatustasolla toisilleen, käyttäen jo olemassa olevaa kollektiivista alitajuntaa. Hankalaksi asian tekee kun ei sen olemassaoloon usko kuin promillen murto-osat, siksi tämän tietäminen on yhtä tuskaa, kyynistyttävää.

    Se on joskus puuta silmässä ja toistaa toistamistaan virheen jota ei edes huomaa tekevänsä/ joskus netti vaan ei pelaa, onhan se ihmisen tekemä ;DD

    Koirapoika on jees!!! Hauhau, koiralle ominaista toimintaa, otettava selvää a)miltä maistuu b)kätkeekö se jotain eli rikottava. Vuh!

    VastaaPoista
  4. Käske nyt olla järsimättä niitä paketteja, ei ne värilliset lahja(paperi)t ole terveellisiä.
    Se on niin jännä tää nettijuttu ja kait se vielä jännemmäksi menee kun vaan tulee kaikkee lisää ja lisää. En ole ikinä kylläkään koettanut tehdä valokuvakirjaa netissä, mutta kuvia joskus tilailin.
    Samoin, en minäkään voi tehdä kuvattomia postauksia, ja nyt on niin huonot kuvaukselliset kelit ollu että on jäänyt postaamatta. Mutta ehkä huomenna sitten!

    VastaaPoista
  5. Elämänsiivous kuulostaa isolta, mutta varmasti vapauttavasta projektilta. Mä vasta harjoittele pre-muuttosiivouksella.

    Tsemppi rapsutuksia Koirapojalle!

    VastaaPoista
  6. Elämänsiivous eroaa perussiivouksesta vain siinä, että pitäisi vähentää enemmän.
    Ei Koirapoika syö paperia. Avaa vain lahjoja.
    Nyt ei vika ollut minussa vaan koneessa. Ja korjaantui ajatuksen voimalla. Tosin kadotti netin uudestaan. Onneksi on vanha romu, joka toimii jotenkin.
    Koirapojalla vanhuuden vaivoja. Kipulääkkeellä mennään.

    VastaaPoista
  7. Koirapoika on veikeä kaveri, kun availee joulupaketit ilokseen ja tarkastaa lahjojen laadun. Elämänsiivousta minäkin yritän, tulokset on vaan aika kevyitä toistaiseksi. Raporttisi rohkaisee jatkamaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkistä tehdä elämänsiivous. Kiitos myös toisesta vinkistä: paketoi joululahjat ajoissa. No, ei tuo elämänsiivous ihan uusi ajatus ollut. Onhan se suunnitelmissa vähän niin kuin koko ajan. Haluaisin mennä kirpputorille, siis myymään. Ehkä menenkin.

    VastaaPoista
  9. Netti edelleen tökkii. Atktuki edelleen sairastaa. Koirapojalla voi olla jotain vakavaakin. Näistä syistä tänne laskeutuu radiohiljaisuus.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.