Nosturiin on viritetty jouluvalot. Pitäisköhän minunkin. Mutta ikkunat on hirveän likaiset. Voisko ne pestä vaikka on jokunen aste pakkasta. Nyt on sitten sisällä ihan kivat 21 astetta, kun ulkona on kylmä.
Kävin leffassa. Hytti nro 6 oli hyvä. Hyvät näyttelijät, hyvä tunnelma ja etenkin tykkäsin siitä, miten hienovaraisesti tuotiin ilmi, ettei ole koiraa karvoihin katsomista.
Nyt ulos aamupissalle ja illalla mummoilemaan. Kivasti menee päivät vaikkei mitään tekisikään. - tai siis kuvittelenhan minä tekeväni.
Eka kuvan teksti on kuin teräsbetonin sanoitus, heh.. .
VastaaPoistaHytti n:o 6 on luettu, oli hyvä lukukokemus, Liksomia kannattaa lukea muutoinkin, esim Everstinnasta tykkäsin paljon. ihan omanlaisensa tyyli kirjoittaa ja ajoittain esiin tuleva meän-kieli anta hyvät sävärit, osa jutuista kirjoitettu kokonaan meän-kielisenä. Jännä murre, hauhau!
Koirapojalle rapsuja, emännälleen rauhaa ja kivutonta olemista, ulvahtelee Sus'.
Aouuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!!
Mekin käytiin katsomassa tuo leffa ja tykättiin tosi paljon. Kaikki oli siinä kohdallaan.
VastaaPoistaLiksomin kirjoja olen minäkin lukenut. Olen ymmärtänyt, että leffa vain perustuu kirjaan, mutta kertoo erilaisen tarinan. Vielä en ole nähnyt. Erityisesti voin suositella Liksomin uusinta Väylä-nimistä teosta. Oikein nautittava lukukokemus.
VastaaPoistaHienoja kuvia! Hytti n:o 6 on käytävä katsomassa. Olen siitä niin paljon lukenut ja telkkarista nähnyt juttua. Kulttuurigaalassakin sai tunnustuksen.
VastaaPoistaTeräsbetonia korvamadoksi!
VastaaPoistaLeffa oli melkeinpä parempi kuin kirja. Harvoin näin sanon. Mutta leffahan ei olekaan kirjan kuvitusta vaan oma kokonaisuus.
Meillä on oikea pakkanen ja aurinko paistoi, on siis oikea talvi. Jouduin pukemaan kahdet lämmittimet eli sormikaat ja tumput käteen, että tarkenin. Tämä tuntuu hyvältä, että talvi on tullut. Pitäisikö alkaa raivata tilaa joulukoristeille?
VastaaPoistaYksi asia päivässä riittää hyvin eläkeläisenä; kauppa, elokuva, lääkäri,jne..;)
VastaaPoista