tiistai 30. marraskuuta 2021

Olisko se aika joulukalenterille

 

Mammuttien jouluvalmisteluja on jo muutama vuosi tarkkailtu. Huomenna tarina jatkuu taas.

Kyseessä on siis joulukalenteri ja myös kilpailu. Jokaisen päivän tarinanpätkään on kätketty sellainen kirjan nimi, joka löytyy minun kirjahyllystä. Se, joka ensimmäisenä löytää oikean nimen, saa pisteen. Eniten pisteitä saanut palkitaan

 Voittaja saa valita palkinnoksi yhden neljästä vaihtoehdosta. Muut jää nuolemaan näppejään. Jos voittaja ei halua mitään näistä vaihtoehdoista, niin voi, voi. Silloin hän jää nuolemaan näppejään ja palkinto siirtyy seuraavalle.

Ja ne vaihtoehdot ovat erilaisia päiväkirjoja. koska asioiden muistiinmerkitseminen on tärkeää:



 
 
(tämä on nuhruinen eli alkusivuille kirjoitettu ja kumitettu, mutta ei kovin monta sivua näin ja kumitus aika hyvin onnistunut)
 
Tarinasta löytyvän kirjan nimen täytyy olla juuri se, mitä minä ajattelin. Vaikka jutusta löytyy muita kirjoja, en niitä hyväksy. Ja siksi myös kirjailija pitäisi tietää. Nimen on oltava juuri siinä muodossa kuin se on kirjan kannessa kuten esim. lauseessa: Kaukana näkyi myös norsuni Modoc. Sen sijaan lause: Kaukana näin myös norsuni Modocin, ei kelpaa, koska haetun kirjan nimi on Norsuni Modoc. Olen yrittänyt tarkistaa kaikki tekstit, mutta virheitä voi sattua. Älkää siis kiukustuko, jos näin on käynyt.

Arvauksia voi esittää, kunnes olen käynyt hyväksymässä oikean vastauksen. Jokaiselta arvaajalta hyväksyn yhden, sen ensimmäisen arvauksen eli ei kannata luetella kaikkia sanoja ja olettaa, että jokin osuu oikeaan. Ja jos joku antaa useita vaihtoehtoja, voi seuraava napata jonkun muun kuin sen ensimmäisen. Kun olen käynyt kuittaamassa, mutta kukaan ei ole tiennyt, alkaa peli alusta eli jokaisella on jälleen yksi uusi arvaus. En välttämättä aina ehdi kuittaamaan salamannopeasti, joten koettakaa kestää.

Ihan ensimmäinen kalenteri suosi yökyöpeleitä. Seuraavat oli ajastettu aukeamaan satunnaisesti. Nyt on aamuvirkkujen vuoro.

Lisäbonuksena on tänä vuonna lintukisa eli saatte tunnistaa lintujakin. Koska linnut on uutta, laitan tähän pienen ohjeen siitä, miten lintuja tunnistetaan:
 

 Lintukisan voittaja saa palkinnoksi tikkarin.

 Vielä aiempien aiempien vuosien tuloksia.


2015
Possu 17
Susanna 11½
Saga 2½


2016
Possu 15
Pöllö 4
Susanna+SusannanMies 3
AnonyymiAnne2


2017
Saga 11
Possu 7
Sus' 5
Laiskiainen 3
AnonyymiAnne 1
Pöllö 1
Susanna 1

2018
Possu 9
Saga 8
Laiskiainen 6
Sus’ 2
Susanna 1
AnonyymiAnne 1
Pöllö 1 
 
2019
Possu 10
Anne 7
Saukkis 5
Saga 1
Marika 1
 
2020 
Saukkis 9
Possu 6 🐦
Beate 4 🐦
Sus' 3 🐦
Laiskiainen 2
AnonyymiAnne 2 
Puikko 2
Marika 1
 
 
Joskus jaoin puolikkaitakin pisteitä sun muuta, mutta nykyisin en enää jaksa. Tuolla alussahan luukku aukesi aina puolen yön aikaan ja iltavirkku Possu ei paljon jättänyt arvausmahdollisuuksia muille. Niinpä äänestettiin ja päädyttiin ajan satunnaistamiseen. Possukin oli kyllästynyt ylivoimaisuuteensa ja oli yksi innokkaimmista satunnaistamisen kannattajista. Kummasti Possu kuitenkin oli yleensä paras. lienee joku kirjaihminen? Saga yllätti kerran ja viime vuonna Saukkis mursi Possun ylivoiman. Saas nähdä, miten tänä vuonna käy. - niin ja viime vuonna jaoin myös papukaijamerkkejä... en enää muista, millä perusteella.

5 kommenttia:

  1. Jos palkintovaihtoehdoissa olisi ruokaa niin voittaja saisi pitää palkinnon ja nuolla näppejään.. .

    Osallistunen tänä vuonna entiseen tapaan, silloin tällöin. sen kerran kun osallistuin joka päiväisellä taktiikalla, paloi hihat muutaman kerran niin huolella etten uskalla/viitsi enää täysillä yrittää. Vaan hyvä kisa, voin suositella jos ei ole perfektionismiin taipuvainen päreensä polttaja;)

    Pelkän tarinan lukeminen aamuisin saa hyvälle tuulelle, toteemieläimiesi seikkailuja on kerrassaan kiva seurata.

    VastaaPoista
  2. Saa nähä, mulla ei yleensä raksuta mikään...En edes ole muistanut että Joulukalenterikin pitäisi olla jo.
    Sulla on jämäkät ohjeet ja tarkat...Tuo Lintuvisaohjekuva on kyllä hieno! :D
    Mukavaa Joulukuuta!

    VastaaPoista
  3. Ei kannata ottaa liian vakavasti. Jämäkät ohjeet ovat muovautuneet tässä vuosien mittaan, jottei tartte kisan keskellä vääntää. Minulla itsellä ei nyt olekaan minkäänlaista kalenteria. Vähän on haikea olo.

    VastaaPoista
  4. En minäkään malta olla kehittelemättä samanlaista kirjahyllykalenteria, samanlaisilla säännöillä. Joten Repu voit osallistua siihen kalenteriin. T Saukkis

    VastaaPoista
  5. Eihän se auta kuin ottaa läppäri esiin ja valmiuteen, vaikken aamuvirkku olekaan. Yrittänyttä ei laiteta - ei edes Repun kirjahyllyyn istumaan :)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.