Päivän mittaan

 

Tarjolla on tummia aamuja, lyhyitä yöunia, liian aikaisia heräämisiä, väsymystä ja aamukahvia, jonka jälkeen tuntuu päiväkin valkenevan.

Lähdemme aamulenkille vaihteeksi pihan puolelta.

Roskikset ovat saaneet jotain surkeita varpuja ympärilleen. Ehkä niistä kasvaa jotain ensi kesänä.

Kotikadulla on lehti jos toinenkin ja hyviä hajuja enemmän kuin kukaan uskoisikaan.

Kateellisinako toteamme, että jotkut roskikset on saaneet ainavihreää kasvillisuutta? Minä olisin näistä enemmän tykännyt. Ehkä rupeankin kantamaan roskani tänne. Ei tämä kovin paljon kauempana ole.

Uudelle lenkille lähdemme takapihan kautta.

Menemme sillan yli ihan vain jotta pääsemme katsomaan raidejokeria.

Sehän edistyy. Liikenneympyräkin on löytänyt taas paikkansa.

Kotiudumme hyppyrimäen kautta. On jo kiire, sillä kohta on tavattava ystäväkoira ja mentävä lenkille.

Kävelemme taas uuteen suuntaan metsätietä.

Ehdimme vanhalle hyppyrimäelle ihailemaan auringonlaskua,

kauniita pilviä

ja heijastuksia merenpinnassa. Ja eihän tässä kaukana kotoa olla, kun kaupunki siintää tuollakin vastarannalla.

Sitten onkin ilta, päivän lenkit hoidettu, aika rauhoittua

ja seisoskella vielä hetki kameran kanssa parvekkeella.

Ja kun kuu nousee, kömmimme sänkyyn. Minä otan kirjan ja Koirapoika kuorsaa. Kohta on taas uusi aamu, uusi väsymys, uudet lenkit.

 

Ryhtiliike

 

Siitähän ei ole kauankaan, kun käänsin nokan kohti tulevaa ja ilmoitin aloittavani uuden elämän. Kuten arvata saattaa aloittaminen on takunnut, mutta periksi ei anneta.

 Koirapoika suhtautuu uusiin aloituksiini tyynesti. On ehtinyt niitä jo useita nähdä, joten odotukset ei ole ihan huipussaan, mutta kunnon kaverina ei tyrmää heti mitään.

Uuteen elämäänhän kuului myös elämänsiivous eli turhasta luopuminen. "Turha" on aika liukuva käsite, mutta lienee myönnettävä, etten tarvitse kaikkia kirjojani. Niistä luopuminen kyllä ottaa koville. On esim. tällainen Jack London -sarja, jota en melko varmasti tule ikinä enää lukemaan, mutta johon olen kovasti kiintynyt. Niinpä kysäisen, haluaisiko joku tarjota näille kodin??? Haluaisitko sinä???

Minä taas tarjoan kodin melkoiselle korttivuorelle. Tuo postcrossing on taas pahasti koukuttanut. Korttejakin pitäisi jotenkin järjestää, kerätä ne vaikka samaan laatikkoon. Hirveästi tekisi mieli vanhoja matkalaukkuja, siis sellaisia ikivanhoja, joihin voisi kaikkea postia säilöä tyyliin "postit matkalla ja matkalta". Mutta elämänsiivouksen tarkoitus ei liene kerätä lisää tavaraa...

Säistähän pitää aina mainita eli nyt on ruska tosissaan ehtinyt tännekin - ja siinä samalla siirtynyt suuressa määrin alas eli on lehtiä, joissa kahlata, osa toki vielä puissakin ja paljon ilmassa tuulen pyöriteltävinä.

Paljon on pilviäkin ollut taivaalla, joskin on paistanutkin ja satanut ja ollut lämmintä, leppoisaa.

Minä en ole aina ollut leppoisa. Oli tässä kylppärin patteri kylmänä. Naapuri hoiteli korjaajaa samalla kun itselleenkin. Korjaaja sitten ilmestyi juuri, kun oli lähtemässä leffaan. Hän ei voinut jäädä tänne Koirapojan kanssa kahdestaan, joten piti hälyttää naapuri heidän seurakseen. Patteri ei tullut kerralla kuntoon, joten putkimies lupasi tulla uudestaan seuraavana päivänä. Ei tullut. Pysyin tiiviisti kotona sen päivän, mutta enää en. Ilmoittakoon, kun pääsee. Minun on mentävä poimimaan paketti tuolta muutaman kilometrin päästä, johon posti sen on taas ohjannut.

Olen vähän suunnitellut käydä kerran viikossa leffassa. Tällä viikolla katsottiin Tove. Olipa outoa, kun oli lähes täysi teatteri. Mutta hyvä, että muutkin leffailee kaikkien rajoitusten jälkeen.

----

Ja nyt tuli varsinainen ilouutinen:

Tytär sai liput Raskasta Joulua -konserttiin, vaikka netti oli tietenkin kaatunut. Onneksi minulla on näppäriä lapsia. Toinen lapsi sai liput Turkuun Hobittiin eli kulttuuria tiedossa ennen joulua.

 

Naapuri toi eilen kukan. Marjakanerva, uusi tuttavuus.

Kaikkea joutavaa ja jotain Koirapojastakin

 Jos vaikka Koirapojasta sen verran, että hyvä poikahan se on. Olemme paljon reissanneetkin yhdessä pitkin ja poikin suomenmaata. Mutta nyt pysyttelemme lähiseuduilla. Koirapoika on ihan perinnöllisesti stressiherkkä. Nykyisin oksentaa aina, kun elämä menee liian jännäksi. Ja kun on perimässä myös tuota ruuansulatuksen vakavampaakin herkkyyttä, en halua aiheuttaa turhia paineita. Eli siksi emme enää matkustele. Pelkkä yönylimummoilukin heittää joskus mahansisällöt ulos. Mutta ulkoilu maistuua aina. Kävelisi varmaan päivät pääksytysten, mutta pidän senkin kohtuudessa, semmoinen kymmenen kilometriä päivässä riittää vanhuksen ulkoiluksi. Sitten uni maistuu ja välillä vähän leikkiriehaakin. Jostain joudun Koirapojan takia luopumaan, mutta valinnat on helppoa. Jos tätä kestää vielä vuosia, niin hyvä.

Oli herkänkaunis aamu. Heräsin ihan liian aikaisin, joten saatan ottaa vartin päikkärit. Joku kysyi, miten onnistun moisessa. Laitan tietenkin kellon herättämään, ettei tule tuntikausia nukutuksi ja sotketuksi koko vakioelämänrytmi. (oikeakielisten ei tarvitse hermostua, ihan tarkoituksella teen uusia yhdyssanoja, jotain iloahan elämään on keksittävä) Laitan herätyksen puolen tunnin päähän. Yleensä nukahdan heti ja herään ennen kuin kello ehtii äännähtää. Jännä tuo sisäinenkello, joka mittaa aikaa.

Nythän on maanantai ja alkaa taas uusi elämä. Uusi projektini on tämä kotini, jonka näköalat ovat ehtymätön ilonlähde, mutta jonka sisältö pursuaa aina yli äyräittensä. Minä tykkään pienemmästä, vähemmästä, selkeämmästä. Pienemmäksi tätä ei saa, eikä tarvitsekaan, sopiva yhdelle mummolle ja koiralle, mutta muussa on toivomisen varaa. Minulle kerrottiin elämänsiivouksesta. Sehän kuulostaa jo sananakin paremmalta kuin kuolinsiivous. Joten siinäpä uusi projektini, josta voin raportoida - tai haudata hiljaisuudessa, jos ei ota tulta alleen - tosin, miksei ottaisi...

 Ei kait taivaalleni kerry uhkaavia pilviä?

No, ei tietenkään! Aurinko paistaa. Koirapoika tuli katsomaan, että joko mentäis. Jo mennään.

Pitäisköhän tuo lukijatsarake poistaa??? Näyttää silmään ikävältä, kun on noita kuvattomia hahmoja satunnaisesti joukossa, enkä osaa sitä muokata... taitaa myös olla niitä, jotka ei kuitenkaan koskaan lue...

Väriä ja valoa

 

Illan pimetessä kaupungit valot ovat kauniit... mutta...iso mutta...monessa rakennuksessa on ihan liian kirkkaat mainosvalot tai mitä lie valot, niin kirkkaat, ettei mitään muuta näy. Kaukana taivaanrannassahan ne eivät haittaa, mutta kun ihan tähän nurkille on pykätty jos jonkinlaista ostoshelvettiä mainoksineen. Lähiasukkaat on niistä valittaneetkin, mutta mitäs se hyödyttää. Minulle ne eivät loista, mutta uskon, että elämä kärsii, jos suoraan ikkunasta sisään jokin valonheitin hohtaa. Tämä valitus ei nyt suoranaisesti koske tuota Kalasatamaa, jossa kait on oltavakin jotain merkkiä ihan vaikka lentokoneiden takia. Mutta kyllähän sekin himmentää esim. noita oikealla näkyviä Lintsin valoja. Ja kuten sanoin, minun ei kannattaisi valittaa. Minä olen toistaiseksi turvassa, kun majakkanikin näkyy.

Nyt alkaa meilläkin olla ruskaa. Keltainen esiintyy hyvin, mutta punaista näyttää ruskeus vaivaavan. Pihlajat kärsivät kuivuudesta, joten niiden lehdet ehtivät ruskistua. Koivuillahan on mahtava juuristo, jolla ne imivät pihlajienkin kosteuden kuivan kauden aikana. Aurinko tässä kuvassa vasta nousee, joten varjoja löytyy.

Toiseen suuntaan näkymä on jo toisenlainen. Haavoista on kyllä jo paljon lehtiä tippunut. Niitä tippui kesän kuivilla ja nytkin tuulet ovat niitä heitelleet.

 

Eilen oli niin kaunis päivä, että pakko oli käydä pitemmälläkin koiralenkillä. Ja niin taitaa olla tänäänkin. Olen taas vaihteeksi jotenkin epävireessä, mutta yritän puskea itseeni jonkinlaista elämäniloa. Metsäkävely toimii siihen hyvin. Onneksi täällä on metsää heti kun astuu ovesta ulos. Merenranta olisi myös mainio juttu, mutta sinne pääseminen vaatisi jo enemmän viitseliäisyyttä etenkin kun Koirapojasta ei oikein nykyisin ole matkaseuraksi. Se stressaa liikaa. Josko huomenna...

---

Menen puuhastelemaan jotain...vaikka neulomaan...

Lokakuu

 

Ulkona sataa tihuuttaa. Mukavaa. Saa olla vain. Ei tartte suorittaa.

Shoppailusta oli viimeksi puhetta. Vaatteita en oikeastaan koskaan osta. En tykkää. Mutta kirjoja sen sijaan, yli tarpeen. (Voin sanoa, että hyllyissäni on lukemattomia lukemattomia kirjoja.) Aika usein netistä niitäkin. Antikka.net tai antikvaari.fi ovat lempikauppojani ja kyllä myös adlibris, joka oli joskus tosi hyvä, nykyisin taantunut, mutta silti sieltäkin. Nämä löytyivät sitten ihan läheltä, joten kun olin kaupungilla, kävelin hakemaan.

ja siinä samalla sain ihailla ruskaa, joka ei tänne ole oikein vieläkään ehtinyt. Saa nähdä ehtiikö vai ruskistuuko kaikki ilman varsinaista väri-iloa.

 

Syväkeräysjärjestelmä on valmistunut vauhdilla. Kannet vielä ja siistimistä, niin voidaan alkaa täyttää uusia roskiksia. Oppiikohan ihmiset lajittelemaan oikein. Kaikkihan siis lajittelee, mutta aina ei osu nyssäkkä oikeaan lokeroon.

 

Olen jotain saanut valmiiksikin. Hitaasti tulee mitään. Kaikenlaista olen taas jouluksi lupaillut, joten pitäisi ryhdistäytyä. En kyllä ole mikään pikaneuloja.

 

Tätä settiä oli kiva tehdä, kun niin tykkään tuosta musta-punainen-yhdistelmästä, mutta aikaa tähänkin kului. Tulee tehtyä muutakin kuin neulottua.