maanantai 31. heinäkuuta 2023

Paluu menneisyyteen

 

Josko palaisin blogistaniaan. Tauko teki kyllä hyvää. Eikä nytkään oikein läppäröinti innosta, mutta jos kuitenkin jotain. Ainakin kiitos kaikille, jotka ovat minua muistaneet. Yritän hissukseen päästä lueskelemaan teidän kuulumisia, mutta se voipi kestää.
---
Menneisiin siis. Minähän taas vanhenin vuoden tässä kuukaudessa ja sain paljon kaikenlaisia lahjuksia.

 
 
Kuten liput Hämeenlinnan kesäteatterin Dingoon. Oli aivan loistava! 
 

Nuoremman mummotettavan askarteleva origaminorsu oli vähintään yhtä hieno.


Minullahan olisi bingossa myös tuo origami, johon en ole vielä perehtynyt. Ehkä menen mummotettavan oppiin. Mutta jotain kuitenkin bingoonkin.


Sissukat ohjeella tehdyt norppasukat menevät rescuelapselle lahjaksi jahka tässä tavataan.


Kesken jääneet Nina Laitisen Pariisin taivaan alla menivät ystävälle synttärilahjaksi. Voin antaa vihjeen: älkää laittako kuviolangaksi vaaleampaa, jos se mallissa on tummempi. Aiheuttaa koko ajan purkamista ja kerimistä. Mutta valmistuivat ne kuitenkin.


Yksi tilaustyökin lähti eteenpäin


ja omalle tyttärelle synttärisukat.
---
Mutta vielä riittää bingossa tekemistä. Ompelukset on jääneet pieneen pussukkaan, jota tarvitsen koirankakkapussien, kännyn ja avainten kantamiseen meidän peruslenkeillä.


Tämänkin aikaansaaminen kesti.
 
 
Ateneumissa kävin ystävän kanssa peräti kahdesti. Ei pieni pää jaksanut yhdellä kertaa sisäistää kaikkia n. 200 teosta. Liika on liikaa. Ja ihmisiäkin oli kohtuuttomasti.
 

Kasvimaallakin olen käynyt - pitäisi taas käydä, mutta taitaa sade pelastaa siltä ainakin tänään. Kitkemistä ja kuopimista riittäisi, mutta satoa pitänee ensi kerätä.


Satoa on toki kerätty ja säilötty. Sain tyttäreltä lahjaksi uuden pakastimen, kun entinen alkoi olla aika kehno. Minä pakastan myös tyttären talven marjat, joten hänelläkin oli intressiä pakastimeen. Sinne on nyt säilötty sekä oman palstan, että kaupan marjoja. Lisäksi tytär toivoi mansikkahilloa, kun kaupan hillot on liian imeliä.


Koirapoika porskuttaa edelleen, hitaasti, mutta sitkeästi. Meillä oli hissi rikki päiväkausia, mutta onnistui portaiden kiipeäminenkin. Alaspäin oli kovin hidasta, kun kiiltävissä portaissa on hankala nähdä, mihin sen tassun laittaisi. Koirapoika on sen verran pulskistunut, etten oikein jaksa enää kantaa. Eihän se vielä läski ole, mutta pari kiloa on tullut lisää massaa. Pari uutta herkkuakin on löytynyt. Rusakon papanoita imuroidaan innolla ja joka aamu on saatava jälkkäriksi tuorekurkkua. Aiemmin ei olisi millään kurkkuun koskenut, mutta nyt se on pakollista. Nämähän ei toki lihota.


Ja säitä on tietenkin piisannut. Olen ollut tyytyväinen tähän sateiseen ja viileähköön heinäkuuhun. Sopii minulle - ja Koirapojalle myös - helteitä paremmin.
---
Vielä lopuksi uutinen: Uniapnealaite on nyt ollut käytössä kuukauden. Enimmäkseen sujuu loistavasti, mutta joskus on illalla vaikea nukahtaa. Ja paljonhan sen kanssa kuluu aikaa, kun pitää huoltaa ja pestä ja sovittaa. Mutta on selkeästi vähentänyt päiväuupumusta.
---
ja vielä: Barbie on uskomattoman hieno leffa!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

Kirjavinkkejä

 

Ihan vain näin ohimennen ajattelin, josko kokeilisin avartaa maailmankuvaani teidän avustuksella. Sitä silmälläpitäen kyselen kirjavinkkejä. Mikä kirja minun pitäisi ehdottomasti lukea ja miksi? Uutuuksiakin saa ehdottaa, mutta kun haluan vain pokkareita, uusissa tulee kestämään. Mutta sana on vapaa. Saat elämäsi mahdollisuuden vaikuttaa toisen ihmisen elämän kulkuun.
---
Ja yhtä ohimennen kysäisen, missä leffassa ilmalaiva lentää ja miksi katsoin sen juuri nyt?

torstai 22. kesäkuuta 2023

Pesäpäivät

Miten sitä voikaan ihminen ilahtua, kun herää aamuun, jolloin taivas on pilvessä ja lämpöä vain 22 astetta. Sadetta luvataan.
 

 Sadetta kaivattaisiin. Mutta taitaako taas vain kiertää jostain kaukaa.


Nurmikon hoito ei ole kovin onnistunutta.


Kasvimaata olen käynyt liottamassa jokusen kerran. Tänään olisi hyvä päivä mennä ihan kitkemäänkin, mutta olo on heikohko. Jos sentään onnistuisin raahautumaan apteekkiin ja kauppaan. Bussillahan sinne pääsee.


Tuomenkehrääjäkoit ovat taas innostuneet kutomaan toukkaverhoja. Näppärä tapa pitää jälkikasvu kunnossa. Toukat elävät seitin sisällä, syövät kaikki lehdet ja siirtyvät eteenpäin. Näin tulee lehdettömiä puita. Puut kyllä selviävät elleivät monena peräkkäisenä kesänä joudu toukkien ravinnoksi.


Aamun parvekekahvit ovat hellepäivien parasta antia - ja huoneessa huriseva viilentäjä, joka jaksaa kyllä pitää sisälämpötilan kohtuullisena.


Esimerkki joukkovoimasta. Tässä oli pitkään jättibalsamipöheikkö, mutta kun tarpeeksi moni ohikulkija jaksoi kitkeä balsamia pois, se näyttää kadonneen.


Toki jokunen auringonlaskukin on tarttunut kännyyn.
---
Ja nyt hiukan sataa tihuuttaa!

Ai niin, pesäpäivät:

Vanha kansa on puhunut kolmesta »pesäpäivästä», joilla tarkoitetaan vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla. Niiden aikaan aurinko saavuttaa »pesänsä» eli vuotuisen kulkunsa korkeimman kohdan, minkä jälkeen päivät jälleen lyhenevät sydäntalveen saakka. Sanottiin, että »aurinko kääntyy loppuvuodeksi rengin puolelle, joulusta taas isännän puolelle». Päivän seisominen juhannusviikolla vaikutti myös ihmisten elämään. Sanottiin, että silloin ei pitänyt aloittaa mitään sellaista työtä, jonka piti edistyä pitkään.

Auringon seisomisen aikaan istutetut kasvit eivät vättämättä kasvaneet hyvin. Toisaalta pesäpäivien sanottiin olevan parhainta aikaa lanttujen, kaalien ja tupakantaimien istuttamiseen. Syynä tähän oli juhannuskasteen voimakas ja hedelmällinen vaikutus. »Juhannuskaste se lantut kasvattaa», sanottiin. Myös kaskinaurista on istutettu maahan hieman ennen juhannusta kastetta odottamaan. Nauriskaski piti polttaa hyvissä ajoin juhannusviikolla, jotta multa ennätti jäähtyä juhannukseksi.

Suomalaisessa etnisessä uskonnossa auringonjumalatar eli »Päivätär» on ollut myönteinen, lämpöä ja hedelmällisyyttä antava hahmo. Päivättärestä ei ole muutamia rukouksia ja kansanrunoja lukuun ottamatta säilynyt kovin paljon merkkejä kansanuskossa. Tämä johtuu siitä, että kotoperäisen auringonjumalattaren korvasi keskiajalla rahvaan uskonnollisuudessa Neitsyt Maria. Maarialla oli kansan keskuudessa pitkään suuri suosio parantajana, auttajana ja äitiyden suojelijana.

Ja tietenkin minä päätin aloittaa pitkällisen projektin juuri nyt. Suunnittelen koko vuoden kuvakirjaa. Ensimmäinen osa pimeyttä päin eli kesäpäivän seisauksesta talvipäivän seisaukseen ja sitten osa kaksi vaellus valoon. Ideana olisi ainakin yksi kuva joka päivä, ei mikään samasta paikasta vaan kuva, joka sopii juuri siihen päivään.
--- 
Det lackade från hamnet!
Eli lakkasi satamasta.

tiistai 13. kesäkuuta 2023

Mummo ylpeänä ilmoittaa:

 
Kasvimaalle on tullut pengerviljelmiä.
Menin sitten tänäänkin nojailemaan talikon varteen ja konttaamaan vattupuskissa vaikka lämmintä luvattiin. Kestinkin melkein neljä tuntia, mutta sitten jo huimasi kuumuus ja hikoilu. Tyytyväinen olen kuitenkin.


Vielä siellä riittää puuhastelua. Kotiin kävellessä mietin, että taidan tehdä jättikokoisen hyönteishotellin, kun on kaikenlaista lahonnutta puutavaraa kertynyt. Ja marjapensaiden oksia myös. Eiköhän niistä jonkinlaisen hotellin saisi aikaan.
--- 
Nyt taitaa lämmetä siihen malliin, että pysyttelen kotona. Siinähän voin muiden puuhien lomassa suunnitella hotellia.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Ensimmäinen aamukahvi parvekkeella

 

jäi kovin lyhyeksi, sillä aamu oli sen verran viileä, että kahvi jäähtyi. Ja kuka sitä nyt kylmää kahvia joisi.

 Haapojen havinakin jäi kuulematta, kun täällä rakennetaan koko ajan kaikenlaista. Tervapääskyjä sentään oli muutama liikkeellä. 
Yritetään joku aamu uudestaan. Tähän mennessä en ole ehtinyt, kun kipitän joka aamu kasvimaalle. Tänään on muuta touhua, joten kasvimaa saa jäädä. Ja kunhan helteet saapuvat, en paljon kasvimaalla viihdy. Sinne aurinko porottaa kaiken päivää. Onhan siellä joskus käytävä kastelemassa, sillä jotain olen laittanut kasvamaan. Täytyy sitten ottaa kuviakin, jotta pääsette kehumaan, miten ahkera olen ollut. Vai pitäiskö jo tänään käydä kuvaamassa. Ne rikkaruohot ei malta kauan pysytellä mullan alla. 
(Mullan alla oli kiva sarja.)

Koirapoikakin oli tyytyväinen, kun palattiin sisälle. Kiltisti se toki odotteli sen aikaa, kun join sitä jäähtynyttä kahvi ja lueskelin.
 

Koirapoika poseeraa nykyisin jalat tiukasti harallaan. Sen tasapaino on hiukan heikentynyt. Joskus epätasaisella jalkaa nostaessa meinaa kaatua. No sitten pissaa kuin tytöt. Käy se niinkin. Enimmäkseen kyllä se jalan nosto 180 asteen kulmaan edelleen onnistuu. Kun Koirapoika nostaa jalkaa, se nousee ylös, suoraan kohti taivasta.


Kesä kukkineen hyökkää päälle.


Ja muutenkin luonto kukoistaa. Linnunpoikasia hortoilee kaikkialla, emojensa kokoisia, mutta silti ruokaa kerjäämässä.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Kulttuuriakin

 

Lempipuuni kukkii taas runsaasti. 
Viileää on edelleenkin, mutta päätin siirtää taimet parvekkeelle vakituisesti niin pitkäksi aikaa, kun pääsen viemään ne palstalle. On tullut muutamia päiviä taukoa talikoimisesta.


Jonain päivänä satoi, enkä sen takia viitsinyt lähteä.


Sitten, kun oli aurinkoista, ystäväni yökyläili luonani, eikä silloin palstailtu vaan teatteroitiin. Käytiin Suomenlinnassa katsomassa Salattu puutarha. Mukavahan siellä on aina käydä. Nopeasti meni kaksi ja puoli tuntia vaikka näytelmä ei ollut mielestäni ihan huippu. Mukava toki katsoa.


Eilen tuli nukuttua päivällä ja illallakin menin ajoissa sänkyyn, mutta auringonlaskua piti vähän ihailla. On kerääntynyt taas univelkaa. Ystävän kanssa tuli valvottua ja parannettua maailmaa pitkälle aamuyöhön. Ja muutenkin on yöt jääneet lyhyiksi. Mutta nyt taas jaksan. Tänään menen toisen ystävän kanssa torille ja tutustumaan uusittuun Hakaniemen halliin. Josko huomenna taas kasvimaalle.


Koirapoika ja koiranputkea. Koirapoika on myös väsynyt, mutta muuten voimissaan.

torstai 1. kesäkuuta 2023

Kesäkuu


Miten se kesäkuu on jo nyt? Aika tuntuu juoksevan koko ajan nopeammin. Mihinkähän sillä on kiire?


Jos olet lukenut postauksiani, olet varmaan selvillä, että tänä kesänä on tarkoitus panostaa kasvimaahan. Viime vuonna ei jättikurpitsoiden viljely onnistunut, joten nyt laitoin kokonaisen pussillisen siemeniä itämään. Ja nehän iti. Lisäksi laitoin kolmenlaista kesäkurpitsaa muutaman siemenen multaan. Nyt on sitten taimia, joita siirtelen sisään ja parvekkeelle. Aika kylmää on vielä ulkona, joten yritän karaista näitä alkuja. Eikä kyllä ole tarpeeksi maatakaan vielä käännetty. Mutta josko tänä vuonna tulisi kurpitsoita halloweeniksi.
 

 Taas olen puurtanut. Hidasta on. Mutta olen nyt niin naksahtanut tuohon rikkaruohosotaan, etten malta kotona tehdä mitään. Tai eihän tämä muuten estäisi kaikkea, mutta kun aamulla talikoin sen kolmisen tuntia, niin en enää viitsi mitään muuta koko päivänä.


Kotonakin piti kukkia huoltaa, mutta ei sitä kaikkeen ehdi. Jotain istuttelin tyttärelle. Yksi kiinanruusu niistä pikkuruukkuihin laitetuista sitten innostui tekemään kukkaa.
 

 Ihmisiin en nyt ole törmäillyt, mutta mustarastaat pitävät minulle seuraa. Kerran lentokyvytön poikanen seikkaili raparperipuskassani. Nyt on vain aikuisia matoja keräämässä. Nokka aina niin täynnä, että ihmettelen, miten ne saavat lastin pysymään kyydissä. Mutta kyllä se vain pysyy. Poikaset pitävät emot touhukkaina. Ihan vieressä hyppii koko ajan joku mustarastas. Luulevat, että ihan vain sentakia siellä maata käännän, että he saavat ruokaa.


Koirapoika hallitsee tuon lepäilyn ja rentoutumisen, kun elämä on kohdallaan ja rutiinit säilyy.
---
Kävin eilen kampaajallani. Nyt on tooosi lyhyt tukka. Kampaaja päätti näyttää, että kyllä hän osaa nyysiä tukan lyhyeksi, kun vähän innostin. Eihän se hirveän pukeva ole, mutta eipä nämä muutamat hiukset kaljun jatkona muutenkaan kovin kukoistavilta näytä. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Kalliolla 1.5.2023

Kalliollakin alkaa olla kesä.


Ja puolukka kukkii.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Tärkeimmän lomassa

 

Se kasvimaa vie edelleen minulta ainakin kaikki voimat, jos ei kuitenkaan kaikkea aikaa. Nyt olen pahasti myöhässä, kun meni taas noiden kuvien kanssa liikaa aikaa vaikka tämä bloggeri on sentään palannut ruotuun. Mutta koska aika on kortilla, jätän nyt kaikki kommentoinnit, kertaan mennyttä pikaisesti ja ryntään ulos. 

Koirapoika pitää ulkoiluttaa ennen lähtöä, jotta voin olla kolmisen tuntia palstalla. Tulee pojalle ylimääräinen ulkoilu, mutta se ei haittaa. Ikävämpää olisi istua jalat ristissä odottamassa, milloin pääsisi nostamaan jalkaa. Tosin eipä Koirapoika pidättele. Jos on hätä, aina löytyy joku matto, johon voi lorottaa. Joten koira on paree ulkoiluttaa suht usein.

Aika kuivaa on ollut ja aurinkoista. Mutta oli meillä yksi ukonilmakin, jolloin huomattiin, miten mukavaa on, kun koira on huonokuuloinen. Ei reagoinut mitenkään. Sadetta tuli reippaasti, mutta niin vähän aikaa, ettei se paljon ehtinyt kastella. Viileämpää on kyllä nyt ja tuulista. Mutta aurinko paistaa.

Luonnossa kukoistaa muukin kuin kasvimaani rikkaruohot. Kaunista keväänvihreää on nyt koko maailma, tai ainakin minun lähiseudut.

Pitkästä aikaa on bingokin vähän edennyt.

 
Neuloin jämälankasukkia omituisilla väriyhdistelmillä. Meneehän ne, kun ei liikaa katsele.  Minulla alkaa taas kaikki omat sukat olla roskiskamaa eli pohjattomia. Ehkä jonain päivänä neulon itsellenikin hienot kirjoneulesukat. Nyt käytän niitä, mitä ei muille viitsi antaa. Hyvin nekin toimii...
---
Nyt on aamupala selätetty. Aika valmistautua taisteluun ylivoimaista vastusta eli rikkaruohoarmeijaa vastaan. En yleensä käy palstalla viikonloppuisin, kun siellä on muitakin, mutta joskus on pakko. Eilenkin olin ja jopa keskustelin palstanaapureiden kanssa. Huolestuttavaa tämä minun hillitön sosiaalisuuteni nykyisin.