Heinähommia

Joku uusi bloggeri oli tänne ilmestynyt. Pakko oli vaihtaa vanhaan, kun en osannut tehdä uutta postausta sillä uudella. Muutenkin kyllä vanhassa vara parempi.

---

Heinäkuu vetelee viimeisiään ja minä olen taas vuoden vanhempi. Säitä on piisannut edelleen, monenlaisia ja Koirapoika tuntuu menettäneen osan reippaudestaan. Vähän välillä huolettaa. Oma olo on suht ok. Jalka ei ole entisellään, mutta kyllä sillä käveleekin.

Postipoika on muistanut. Kiitos lähettäjille. On aina kiva saada postia.

Parit perussukat neuloin joutessani.

Tein itselleni Nina Laitisen Häävalssit. Malli on minusta tosi hieno.

Neuloin seiskaveikasta kolmosen puikoilla. Tuli tiukkaa. Hyvä, että jalkaan mahtuvat. Pitää tehdä uudet isommilla puikoilla. Lisäksi tuo kärki ei miellytä. Kun sekä kirjoneule, että palmikot loppuvat, neule levenee ikävästi. Kunhan teen uudet, kehitän jotain.

Kasvimaa on tietenkin edelleen hunningolla. Olen sentään käynyt marjoja poimimassa. Vadelmia on mummotettavatkin keränneet. Niitä nimittäin riittää. Mutta enemmän on noita punaisia viinimarjoja. Niiden keruu jää ihan minun ahkeruuden varaan. Muutaman litran olen jo pakastanut, mutta ei näy missään. Marjoja on niin paljon, että kerääminenkin on hankalaa, eikä jalka tietenkään tykkää. Mutta hissukseen.

Näihin kuviin - näihin tunnelmiin.

Kun silmäni mä auki saan

Koirapoika ehkä myös raottaa silmiään. Kun meillä on tämä yhteinen nukkumapaikka, karvoja kertyy. Koirapojalla on nyt ollut koko kesän kestävä karvanpoisto. Taitaa kasvattaa samalla lisää koko ajan, kun ei kaljuunnu.
---
Kävinpä siis lakanapyykillä pyykkituvalla, jossa on kuivuri. Se seuloo karvat pois.
---
Ja kun otin kerran lakanat pois, raahasin kaiken irtaimen nukkuma-asiaston parvekkeelle tuulettumaan.

Sateita on luvattu. Niitä ei ole näkynyt. Mutta tuulta riittää eli peittojen, tyynyjen, patjojen tuuletus onnistuu erinomaisesti.
---
Sellainen huono puoli tässä kaikessa on, että pitäisi kasata nukkumapaikka kuntoon ennen yötä, vaikka olen sitä mieltä, että pyykkitupareissu riittäisi tämän päivän töiksi.

Pyykkikonetta seuratessa iski pullan himo. Mutta on ihan liian vaivalloista mennä tuohon lähikauppaan katsomaan, olisko jotain. Niinpä raahattuani pyykit kotiin, kärvensin lettuja, terveellisiä lettuja, sadonkorjuuhiutaleita kaikkine sattumineen, sämpyläjauhoja, vehnäjauhoja, kauramaitoa, munia, öljyä, suolaa, ei sokeria, mutta mansikkahilloa hiukan valmiiden lettujen päälle. Söin aika monta.
---
Tämän liikkeen huono puoli on se, että nyt koko asuntoa peittää ohut rasvakerros, joka olisi syytä pestä pois. Jätän sen huomiseen tai johonkin. Jos nyt tänään edes sänky...

Kohtahan aurinko hiipii tuonne nurkan taa

ja alkaa hämärtää.

Menen imuroimaan edes sängyn ennenkuin kannan petauspatjan sun muut sisälle.

Viikkoon mahtuu

kaikenlaista. Vaikka tosiasiassa aika samanlaisina päivät kuluvat.

Lenkillä käymme aamuisin heräämisten ja säiden mukaan. Kovilla helteillä lenkille lähdettiin neljän viiden maissa aamulla. Silloin päikkäröitiin. Nyt riittää hyvin ylösnousu seitsemän kahdeksan maissa.

Lenkin jälkeen on aamupalan vuoro. Ja kun ei sada, istutaan parvekkeella

taivaita tuijotellen ja tervapääskyjä seuraillen.

Taivaiden tuijottelu on mielikuvitusta ruokkivaa

Joten aamukahviin voi yhdistää kaikenlaista puuhastelua, myös kirjoittamista.

Koirapoika keskittyy lempiharrastukseensa eli nukkumiseen.

Urheasti olemme toki käyneet päivälenkilläkin, kunhan vain hellerajaa ei ylitetä.

Ei jaksa Koirapoika hirveästi juosta kuumassa, eikä mummokaan.

Kävely kasvimaalle ja takaisin on sen verran rankka, ettei edes yritetä raivata pusikoita. Vadelmia on käyty keräämässä ja kohta puoleen viinimarjojakin. Lokakuun vesisateissa ja pimeydessä sitten taas tartun lapioon. Olkoon nyt tämä kesä tällainen. Kun en jaksa käydä kastelemassakaan, ei tunnu kurpitsatkaan kasvavan. Kävely sujuu suht hyvin, mutta jalka sitten rasittuu. Minä olen nykyisin niin mummo! Yhtä sairaskertomusta koko elämä.

Iltapäivisin parvekkeelleni paistaa aurinko, eikä siellä voi olla. Mutta jos on aamulla ajoissa, ehtii vielä päivällä ulos syömään. Parveke on kyllä suuri ilo, etenkin näin yläilmoissa oleva.

On aukeutta ja avaruutta. Talitiaiseni ovat lentäneet tiehensä, joten enää ei vaativia huutoja kuulu räystään alta, mutta tervapääskyt ovat vielä täällä ja satunnaisesti ohi lentää muitakin.

tänään-eilen

Sadetta mä katselen,

joka jatkuu vaan.

Ohimenneen eilisen taas mä elää saan.

Eilen kokeilin, joko jaksaisin kävellä kasvimaalle asti. Jaksoin - ja takaisinkin, eli ei sinänsä estettä joskus käydä vaikka vähän kitkemässä.

Mitään syötäväähän tuolla ei paljon kasva, mutta kitkettävää riittää. Marjojakin näyttäisi tulevan reilusti ja voihan olla, että ryteiköstä paljastuu jotain yllättävää. Täytyy odottaa sopivaa säätä, pilvipouta olisi suosikki. Ja Koirapoika ehkä saa jäädä kotiin. 

Jotkut tavoitteet kuitenkin toteutuvat. Pörriäisiä oli paljon, etenkin hunajakukissa, mutta muuallakin. Pelastan naapureillekin pölyttäjiä.

Josko menisin Koirapojan viereen päikkäreille. Huono tapa tuo päikkäröinti. Pitäis lopettaa niin yöunetkin paranis. Mutta ehkä ei just tänään.

Joillekin ainakin uni maistuu kaikkina vuorokaudenaikoina.

Lomatonta kesää

Aikansa kun kököttää kotona ja kuuntelee muiden lomaseikkailuja, rupeaa erakkoelämä tuntumaan vähän ahdistavalta. Onneksi ratkaisu kaikkeen löytyy. -paitsi yöunia häiritsevään koipeen- Mutta eipäs valiteta. Elämässä on paljon hyvää ja kaunista,

kuten normalisoitunut Koirapoika. Koirapoika on näköjään muodostunut aika tärkeäksi elämäni osatekijäksi. Piirit, kun kutistuvat, yksittäisten osasten arvo kasvaa.

Onneksi aina voi katsella taivaita. -on näköjään tullut selfie mukaan, kun ikkunan läpi kuvaa-

Ruokahaluni ei ole vieläkään palautunut. Syön vain henkeni pitimiksi. Niinpä jääkaappiin tahtoo kertyä parasta ennen eilen kamaa. Niitähän ei voi nakata mäkeen, joten ryhdistäydyn kokkaamaan vaikkapa rahkapiirakkaa. Kun ei ollut kermaa, käytin vanijajogurttia. Ihan hyvää tuli. Tätä nyt sitten urhoollisesti syön.

---

Outo fiilis, kun ei tee mieli mässätä, ei edes syödä mitään. Kaikkein oudointa on tietenkin se, ettei tee mieli punaviiniäkään. Naapurikin kutsui luokseen punkulle. Sanoin ei. Luuletteko, että tämä vaihe kestää pitkäänkin?

Tutkittu

Kotiellit kävivät tekemässä perusteellisen tutukimuksen. Kaikki on hyvin.

Mutta ei käynti turhaa ollut. Koirapoika palasi entiselleen eli ei ole enää outo vaan oma normaali itsensä. Mikä on ilahduttavaa.

---

Minä ilmoitin yhdelle ystävälle, joka on halunnut tavata, että olen taas liikuntakykyinen. Sovittiin tapaaminen täksi päiväksi. Heräsin kolmelta kipuiluun, joka jatkuu. Opetus: ei pitäis mennä kehuskelemaan. 

---

Tavataan me kuitenkin, vaikken ole kovin hehkeä.

Postikin liikkuua, joskus tosin hitaasti. Kiitos ilahduttamisesta.

Rentusti

Rentun ruusut kukoistavat. Kasvit tulevat mukavina aaltoina. Aina on jonkin uuden vuoro vallata maisemat. Nyt on horsmakausi. Niitä riittää polkujemme varsilla.

Muuten elämä valuu entiseen tapaan - tai parempaan suuntaan mennään kunnon suhteen - ainakin minun, Koirapoika on vähän outo. Kotielli lupasi tulla huomenissa vähän katsomaan, onko kyse vain vanhuuden väsymyksestä. Toivomme näin ja jatkamme entiseen malliin.

Heinäpouta

Minkä kesä kuivaa, sen se myös kastelee. Voisin kyllä kysyä, onko pakko koko ajan liioitella. Ensin porottaa viikkokausia, sitten lorottaa. 

---

Minulle tämä viileä sateinen sää sopii hyvin, mutta ymmärrän toki, että lomalaisia ottaa päähän. Otti minuakin silloin, kun olin töissä. Loma oli jotenkin ylikorostunut. Näin eläkkeellä on helppo ottaa kevyesti ja ajatella, että tulee niitä vielä kauniitakin päiviä. Työelämässä oli pakko nauttia vapaa-ajasta ja kauniista päivistä ja elää yhtä hektisesti koko ajan. Nyt on helpottavaa vain maata koipi ylhäällä ja popsia särkylääkkeitä. Ei tule edes mieleen ajatella, että vielä niitä kauniita päiviä tulee. Enkä edes kauniilla ilmalla mieti, että on pakko mennä ulos nauttimaan. Ei ole. Voi olla sisällä, jos ei ulos huvita. Tosin kävelemään - ja vaikka ihan juoksemaan - olisi kiva vielä joskus mennä.

---

Lapsena elin maatilan elämää. Silloin tarkkailtiin taivasta ahkeraan, odotettiin heinäpoutaa. Jos satoi, kaikki hermostuivat. Heinäpeltoja tutkailtiin. Tulevaa talvea surtiin. Riittääkö lehmille heinää? Saadaanko hyvälaatuistaa heinää ladot täyteen? Ja kun tuli heinäpouta, kaikki tekivät töitä kellon ympäri. Taidan muistaa väärin, kun niinä kesinä aurinkoa riitti.

Naapuri antoi "ylijäämä" kukan minulle. Miten näin epäsosiaalista ihmistä on siunattu noin ystävällisellä naapurilla.