torstai 30. heinäkuuta 2020

Heinähommia


Joku uusi bloggeri oli tänne ilmestynyt. Pakko oli vaihtaa vanhaan, kun en osannut tehdä uutta postausta sillä uudella. Muutenkin kyllä vanhassa vara parempi.
---
Heinäkuu vetelee viimeisiään ja minä olen taas vuoden vanhempi. Säitä on piisannut edelleen, monenlaisia ja Koirapoika tuntuu menettäneen osan reippaudestaan. Vähän välillä huolettaa. Oma olo on suht ok. Jalka ei ole entisellään, mutta kyllä sillä käveleekin.


Postipoika on muistanut. Kiitos lähettäjille. On aina kiva saada postia.


Parit perussukat neuloin joutessani.


Tein itselleni Nina Laitisen Häävalssit. Malli on minusta tosi hieno.


Neuloin seiskaveikasta kolmosen puikoilla. Tuli tiukkaa. Hyvä, että jalkaan mahtuvat. Pitää tehdä uudet isommilla puikoilla. Lisäksi tuo kärki ei miellytä. Kun sekä kirjoneule, että palmikot loppuvat, neule levenee ikävästi. Kunhan teen uudet, kehitän jotain.



Kasvimaa on tietenkin edelleen hunningolla. Olen sentään käynyt marjoja poimimassa. Vadelmia on mummotettavatkin keränneet. Niitä nimittäin riittää. Mutta enemmän on noita punaisia viinimarjoja. Niiden keruu jää ihan minun ahkeruuden varaan. Muutaman litran olen jo pakastanut, mutta ei näy missään. Marjoja on niin paljon, että kerääminenkin on hankalaa, eikä jalka tietenkään tykkää. Mutta hissukseen.


Näihin kuviin - näihin tunnelmiin.

8 kommenttia:

  1. Paljon Onnea! No ei ne aina satu nuo neuleet ihan kohalleen vaikka ohjeen mukaan tekee. Mutta kauniita sukat ovat!
    Toivottavasti jalka kuntoutuu ja pääset marjaan!

    VastaaPoista
  2. Jihuu!

    Mä tykkään uudesta bloggerista. Uuden tekstin saa kirjoitettua siitä oikealla alhaalla olevasta oranssista pallukasta missä on plussan kuva. Aluksi vähän vierastin mutta monia asioita on tehty helpommaksi, es videon voi hakea you tuvesta suoraan nimellä.

    Asioita on vain vähän paranneltu, itään perusteellista mylläystä ei ole tehty. Selkeämpi on hieman edelliseen verrattuna ja värimaailma on vähän nätimpi=)

    Kauheasti marjoja, viinit pöhisemään;D Mutsi harrasti viinintekoa lopetettuaan kukkakauppahommat, innostui ja teki oikein hyvää, jokusen pullon sitä sain pummattua.

    VastaaPoista
  3. Onnea Repulle! Varovasti nyt jalan kanssa. :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut! Ihanat sukat olet neulonut. Me survotaan punaiset viinimarjat sokerin kera pakkaseen, on todella hyvää jogurtin kanssa. Olen myös riipinyt marjat pakastepusiin ja sulatettuna keitellyt ne ja tehnyt ihanaa puuroa mannaryyneistä poistamatta kuoria tai siemeniä. En vatkannut vaahdoksi, tykättiin ilmankin. Toivon jalkasi jaksavan sadonkorjuun.

    VastaaPoista
  5. Vadelmat kypsyvät jo meilläkin. Vadelma levittäytyi naapurin puolelta kukkapenkkiini, josta tuli vattupenkki. Toiselta puolen naapurista levisi vuohenputki, ei kiva. Vadelma sai jäädä, koska siitä tulee hyviä marjoja. Sukat ovat oikein sievät, erityisesti kaksivärinen palmikko on hieno. T: Saukkis

    VastaaPoista
  6. Ihania neulomuksia! Tuo sukkamalli on tosi kiva ja sukkasi näyttävät mukavilta jaloissa. Isommilla puikoilla tehden saattaapi sukan kärki jatkua kirjoneuleen jälkeen jetsulleen. Käytän uutta bloggeria. On siinä omia uusia kommervenkkejä, mutta kokeilemalla tuli toiminnot nopsasti tutuiksi.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut!
    Täällä ei viinimarjat ole vielä ihan kypsiä, mutta kohta. uusittiin pensaita ja vielä ei kovin tuota. Jaksaa vielä kerätä. ;) Selkäoireilee täällä vaihteeksi.
    Kivoja sukkia. Mä välillä jatkan soveltuvasti kuvioita kärkeen asti.

    VastaaPoista
  8. Kiitos taas kaikille.
    Minäkin yleensä jatkan kuvioita kärkeen, mutta nyt tein ohjeen mukaan. Seuraaviin sitten toisin. On varpaillakin kivempaa, kun on lämmin.
    Tuo kaksivärinen palmikko on ihana.
    Punaiset viinimarjat on minun herkkua. Syön niitä ilman lisukkeita ihan vain raakana. Toki niitä voi puuroonkin sotkea ja kaikkeen muuhunkin, mutta niihin käytän yleensä muita marjoja, mustikoita, mansikoita, jotka pakastettuina ovat mössöä.
    Pysyn edelleen vanhassa bloggerissa. Uuden ulkonäkö ei vakuuttanut ainakaan vielä. Muutosvastarintaa kuten mummolle sopii.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.