perjantai 20. marraskuuta 2020

Ei voi olla totta!

 

Lupasihan ne meillekin lunta, mutta hetkeäkään en uskonut moisiin katteettomiin lupauksiin. Oli siis hämmästys suuri, kun vihdoin heräilin. 

Herääminen jäi sen verran myöhään, että Koirapoika piti viedä ihan ensimmäiseksi ulos. Siellä huomasi, että talvi oli yllättänyt jonkin muunkin.

Lunnikoira lumilakeudella

miettii. mitähän tekis.

Josko vaikka aamujumppais.

(Ja nyt, kun tuli jo rotu sanotuksi, kerrotaan nimikin, joka on Mûmak. Pannaa  samantien kisa pystyyn: Kuka ekana tietää, miksi moinen nimi. --- ja vielä ihan tiedoksi, että tämä on ainutkertainen avautuminen. Jatkossa Koirapoika on Koirapoika ja rotu tuntematon --- ei sitä jatkuvasti sovi avautua.)

Kun sitten kotiin ehdittiin, nousi aurinkokin märkien ikkunoiden takana.

Se oli kaunista, mutta nyt jo ikkunat ovat kuivat ja aurinkokin hiipinyt pilven varjoon.

Selitys pitkään nukkumiselle löytyy siitä, että eilen oli marraskuun kolmas torstai ja uuden sadon punaviinit tulivat myyntiin. Eihän sitä traditioita sovi jättää väliin. Vähän kyllä mietin siinä eilisessä myrskyssä, josko siirtäisin alko-keikkaa. Mutta kun iltapäivällä oli sateeton hetki, matkasin säitä uhmaten bussilla kauppaan ja takaisin. Seinänaapuri suostui yhteismaisteluun ja ilta venähti.

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! On kyllä mukava kun tulee lunta:) Koirapoika on niin suloinen♥ Mukavaa marraskuun jatkoa ja hyvää viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Teille tuli lumi ennen Keski-Suomea, meille tuli vasta vähän ennen puolta päivää. On se vaan niin ihanan näköistä.Taisi Koirapoikakin nauttia.

    VastaaPoista
  3. Lapsillahan on tapana pyöriä hangessa. Enpä olekaan ikinä kuullutkaan saati nähnyt tuota rotua.
    Meillä alkoi lumisade klo 10, niinkuin luin jostain säätiedotuksesta. Mutta ei kestänyt kauaa.

    VastaaPoista
  4. Meillä on maisteltu vuoden punaviiniä, jota piti tietenkin ostaa heti julkaisupäivänä, jottei jäädä ilman. Oliko uusi sato hyvää? Kyselee Saukkis, joka ei ole pusoleehen päässyt vielä innostumaan.

    VastaaPoista
  5. Mumak liittyy niihin sun lukemiisi kirjoihin joissa on samankaltaisia nimiä, siis kuten ne pehmoleluelefantit jotka seikkailee joulutarinoissasi. Olisko Mamuk jonkun paras kaveri tai sit jonkun kirjassa esiintyvän koiruuden nimi?

    Nääpistin lumipeuhakuvan, ihana! Ulkoitlutin Mimmiä eilen ja tänään, oli iha onnessa ensilumsta=) Liittyy kai jotenkin siihen että lumen tultua hajumaailma muuttu rajusti, en tiedä, kunha arvailen. Hauskaa oli joka tapauksessa katsella koiran nuuskimisen riemua.

    Lunta tulvillaa,n kaunis joulusää...lällällää, lällärti läälää...unohdin jatkon sanat..;D

    VastaaPoista
  6. ..eli siis Mumak on haradrimmin kieltä ja tarkoittaa elefanttia, oliphaunt, kuten taas Höpötit sanoo.

    MmmmmmmmmmMUMAK! *hauhauvuhhau*

    VastaaPoista
  7. Hyvää taustatyötä, Sus'. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

    VastaaPoista
  8. Pahus kun ihminen nukkuu taas onnensa ohi ja sen jälkeen seisoi kaaaaameassa (-2) pakkasessa katselemassa miesten tetris -leikkiä ;)
    Ehtinyt arvailuun mukaan lainkaan. Mutta eihän sillä väliä, Koirapoika on ihana joka tapauksessa ❤

    VastaaPoista
  9. Kunha härnäsivät. 1,5 päivää pysy lumi, nyt on jo vedenpaisumus.

    VastaaPoista
  10. Ensilumi saa kaikki koira-pojat kellistelemään.🐶😊
    ihana kuva!
    Mukavia marraskun loppusia!,Talavi tullee...😷❄❄❄⛄

    VastaaPoista
  11. Meilläkin oli viime viikolla lunta. Oli ihana nähdä kuinka naapurin koirakaverini nautti lumesta täysin siemauksin. Kyseinen kaveri kyllä nauttii kaikista mahdollisista lätäköistä, isäntä väkensä ei 😀.

    VastaaPoista
  12. Se ensilumi oli aika pikavierailulla, mutta jäinen nurmikko kelpaa myös piehtarointiin - itseasiassa kaikki kelpaa piehtarointiin.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.